Jouduin tänään jättämään hyvästit, itkemään itkut, joita olin sisälläni eilispäivästä pidätellyt. Vaikka Halla vasta tänä keväänä löysi tiensä minun perheeseeni, kotiini ja sydämeeni, se totisesti teki pesänsä sinne pian ja pysyvästi. Ja nyt jo se on menneeksi muuttunut. Nyt jo se on jotain, mitä oli, muttei ole enää, eikä tule koskaan olemaan. Se on muisto enää, hetken kipeä, aina kaunis. Viimeisen kerran upotin käteni pehmeään karvaan, jonka alla ei enää ollut lämpöä. Kosketukseen ei vastattu, sillä se, joka oli ollut, oli nyt muualla. Itkin niin, että oli vaikea hengittää. Itkin tuskan pois, suruni huokasin ilmaan. Kaiken keskeltä kuulin joutsenten kuhertelevan vastarannalla. Ylläni lentävän linnun kuvajainen heijastui lammen tyynestä pinnasta kuin muistuttaakseen siitä, mitä pinnan alla on. Siellä on kaikki. Siellä on nyt Halla ja siellä olet oleva sinä ja minäkin joskus. Sillä toisella puolella, jota kukaan ei tunne, jossa kaikki on yhtä, jonne henki täältä lähdettyään virtaa. J...
"Ei voi eksyä, jos ei tiedä missä pitäisi olla," sanoi eräs viisas mies kerran ja oli harvinaisen oikeassa.