Poluilla

Tällä viikolla listasin syitä hymyillä. Unohdin puolet. Oli syitä myös olla hymyilemättä. Unohdin nekin. - Herääminen ei-mihinkään. - Viime viikot. - Työpäivän alun myöhästyminen kahdella tunnilla. - Kahvittomat kahvit ystävän kanssa. - Ymmärrys. - Puhtaan tukan tuoksu. - Toiselle ruuan laittaminen. Yllätyksenä. - Atlético Kumpula . - Tomaattimurskaa paidalla. - Tyhjä tiskiallas. - Se, ettei vahingossa rikkomallani lasilla ollutkaan erityistä tunnearvoa. - En myöhästynyt bussista. - Lämpöinen villatakki. - Merten jää ei enää kanna, eivätkä hiekkarannat ole lumen peittämät. - Märkä maa, mutta kuivat sukat. - Kiitos. - Suunnitteilla oleva melontaretki ja siitä innostuneet ihmiset. - En eksynytkään kotimatkalla. - Patongit, sämpylät, perunat, kurkut, mansikat ja muut löytyneet aarteet. - Hevosten tuoksu. - Elokuvat. - Irtokarkit. - Kierrätyskeskus. - Runokirjat. - Oivaltaminen. - Tuntemattoman ihmisen tervehdys. Missä olet, kevät aurinkoinen, hehkeä? ...

Susi, siihen kohdistuvat pelot, odotukset, viha, ennakkoluulot ja suojelunhalu ovat olleet viime aikoina esillä niin paljon, että varsin tehokkaassa uutispimennossa elävä minäkin olen tilannetta ajautunut pohtimaan ja siitä useampaan otteeseen keskustelemaankin. Koska hyviä väittelyitä ja tehokasta provosointia on joskus ilo kuunnella, päädyin vapaapäiväni ratoksi katsomaan eilisen Ajankohtaisen Kakkosen Susi-illan , josta Facebookin etusivu on tänä aamuna kohissut. Kapeakatseisuuden ja kiukkuisuuden lisäksi ohjelmassa heitettiin myös muutama hyvä argumentti perusteluineen. Wikipedia "Onko oikein, että susien sallitaan tulla asutuille alueille?"  kysyy Suomen metsästäjäliiton puheenjohtaja Lauri Kontro. Haluaisin kysyä häneltä, onko oikein, että kuten keskustelussakin todettiin, me olemme asuttaneet Suomen käytännössä täyteen? "Susi ei kuulu kaupunkeihin, eikä kirkonkylille."  Olen samaa mieltä, mutta puheenvuoroista käy ilmi, että myös syrjässä asuvien ihmist...

Sunnuntaiaamuinen Herttoniemenranta on hiljainen ja jäinen meri jaksaa vielä kantaa innokkaita pilkkijöitä. Tuollaisen veneen minäkin tahdon vielä joskus. Kodin, joka kulkee mukanani, joka kuljettaa minua. Taloa ei tarvitse enää vahtia ja minä elän väliin jäänyttä perjantaita. Harmaa lumisade ei jaksa hymyilyttää. Herttoniemenranta aamulla Opastinsillalla ei nukuta puoleenpäivään. Ei tänään. Takuuvuokran maksu ei onnistu ilman vuokrasopimusta ja suutun itselleni enemmän, kuin näin aurinkoisena päivänä edes saattaa suuttua. Äiti on pelastaja ja ilolla laitan hyvän kiertoon. Uusia kenkiä ei löydy ja loska on kastellut omani jo monta korttelia sitten. Kuljen aina uudelleen eksyen ja joka kerta tieni lopulta löytäen. Kävelen muita hitaammin. Mihin heillä on niin kova hoppu? Keittiön hiljaisuuden rikkoo vain hissin kolina. Ihmiset sulkeutuvat koteihinsa illaksi. Pasteijoita, croissantteja,leipää ja vispikermaa löytyy Itä-Pasilan yöstä jaettavaksi asti. Oma työssäjaksamiseni ...

Opastinsillalla oli kaikki niin kuin ennenkin. Hymyilin. Herätys ja pakkaaminen vailla päämäärää. Melkein juoksimme junaan, joka vei meidät Tampereelle. Heikki oli laiturilla vastassa, eikä minun tehnyt edes mieli puhua. Olin vain ja hengitin. Hymyilin. Yllätysvieraita, ikävöityjä ystäviä, eläinnaamareita, hyytelöshotteja, mädätetty ankanmuna ja loputon Maalaispoika. Huolimatta siitä, että Känni-Paananen käännytettiin baarin ovelta, minua ilostutti niin paljon, että olisin voinut itkeä. Hymyilin. Aikaisin aamulla silmiin paistava aurinko ja liian lyhyet yöunet. Saamattomuus ja sohva. Eilisten juhlien ennen meitä siivotut jäljet. Lisää jälleennäkemisiä ja huonoja youtube-videoita. Maalatut kasvot ja PSY-kikerrykset. Tanssia, tanssia, nopeaa ja hidasta. Aamuyön humalainen runotuokio, joka ei loppunut ehkä ikinä. Lempeys ja taas uni, joka ei meinannut tulla. Hymyilin. Tarinat, joita en osannut, enkä jaksanut kertoa. Laiska ja lihava hevonen, jolla ratsastaminen käy rankemmast...

Betlehem -kollektiivin keittiö on hiljainen ja lähes autio meidän lähtiessämme aamulla. Ehdimme hyvästellä ainoastaan Tobiaksen ja Robinin. Yön aikana on satanut ahkerasti lunta ja Kööpenhaminan rautatieaseman pulut yrittävät päästä osingoille aamiaiscroissanteistani. Junamatka Malmöstä Tukholmaan kestää yli neljä tuntia ja paikallisessa City-lehdessä on iso juttu koulukiusaamisesta. Kun kuuntelen Amorphista ja katselen ohitse vilistävää maisemaa, joka näyttää aivan koti-Suomelta, liikutun. Miksi? Miksi tunnen kuuluvani tänne enemmän kuin muualle ja onko tuo tunne vain harhaa? Gottfried löytää meidät junalaiturilta ennen kuin ehdin edes ihmetellä, että mihinkähän suuntaan sitä pitäisi lähteä. Hän loikkii portaissa eriparisine sukkineen ja me jätämme metroliput ostamatta. Jossain oli viimeyönä ollut pommiuhka. Mies, jonka ikää on hirvittävän vaikea yrittää arvioida, kertoo suunnitelmastaan kunnostaa suuri, vanha neuvostovene veljensä kanssa ja matkustaa sillä muille maailmoille. Ma...

Christine todella on herännyt aikaisin, ollut ahkera ja siivoillut. Hänen puuhaillessaan bändihuoneessa ystävänsä kanssa me leikimme koripalloa. Keksimme säännöt ja pelaamme viiteenkymmeneen pisteeseen asti. Peli päätyttyä minun voittooni päätämme ottaa toisen, tällä kertaa kahdenkymmenen pisteen erän, jonka puolestaan voittaa Jonna. Christine antaa meille julisteita kotiinviemisiksi. Loppupäivä onkin oikeastaan vain odottelua, sillä emme ymmärrä tanskaa ja välillä tunnemme olomme - uskomatonta ehkä - liian "vanhoiksi ja viisaiksi" tässä entisestään nuorentuvassa seurassa. Kuskimme saapuu vasta vähän ennen seitsemää, siis paria tuntia aiottua myöhemmin. Mies ei keskelle maantietä parkkeeratessaan anna kovin luotettavaa ensivaikutelmaa autoilutaidoistaan - eikä edes ole väärässä. Jumittuessamme liikenneruuhkaan kuski kiroilee vuolaasti ja vaihtelee hermostuenesti kaistalta toiselle Bob Marleyn laulaessa huolettomasti taustalla. "Baby don't worry about a thing, '...

"Lyhyt rillipää" on kevätlukukauden vaihto-oppilaana Zwollessa ja hänen "pitkä ja parrakas" poikaystävänsä ahkerasti työnhaussa. Pariskunta on ihana. Heidän kanssaan on helppo tulla toimeen ja pidän heidän huumorintajustaan kovasti. Hollantilaiset ovat hirvittävän pitkää porukkaa. Olen tottunut tuijottamaan ihmisiä sieraimista sisään, mutta paikallisessa baarissa tunnen itseni todella polvenkorkuiseksi. Vaan mikäpä siinä, tanssilattialle hukkuminen on tavallistakin helpompaa. Olen onnellinen päätöksestämme hypätä kimppakyytiin Groeningenista Hampuriin lauantaina, sillä sen ansiosta saamme viettää Zwollessa vielä toisen huolettoman päivän. Kirjoitan postikortteja terassilla, viltin alla, kuuman kaakaokupin äärellä ja otan varaslähdön pääsiäiseen Lidlin suklaamunilla. Isäntäpari askartelee illalliseksi keittoa, josta minä saan oman herkullisen kasvisvaihtoehdon. Luonamme vierailee muita vaihtoehtoja, joista yksi harrastaa capoeiraa ja kärsii lihaskrapulasta, toisell...