Poluilla

" Kulttuuri syntyi ja eli tämän maiseman kanssa, heidän kielensä oli samalla tämän luonnon kieli. Sen kielen sisällä olivat alusta alkaen värit, valot ja varjot, säät, tuulet ja vuodenajat, ja moni asia on pysynyt varsin samanlaisena siitä lähtien, kun maiseman poljento vähitellen muotoutui ja kielen rytmi.   Siitä syntyi maa, josta voi sanoa, että tässä se on ja kieli, jolla voi sanoa, että tässä se on. Se ei ole parempi muita, koska se on juuri sellainen kuin on ja siksi kaikkein paras niin kuin jokainen maa ja kieli on kaikkein paras. Kun ihminen voi kokea, että tässä on täsmälleen minun oma kieleni ja maisemani , ja se on kaikkein paras, hänen ei tarvitse vertailla paremmuutta muiden kanssa vaan hän voi antaa muiden olla yhtä lailla kaikkein parhaita." - Eero Ojanen & Olli Jalonen (kirjassaan Kymmenen vuosituhatta) Asko Kuittinen Minä olen kulkenut Irlannissa Tuatha Dé Danann asuinsijoilla ja kuunnellut tarinoita mieheltä, joka muistaa ne jo kaukaa laps...

Ajelemme kohti Muoniota, J. Karjalaista kuunnellen. Se toimii aina, se Karjalainen. Varsinkin näin kesäisin. Vasta tunti, tai oikeammin ehkä kaksikin tuntia sitten olimme päättäneet seurata ystävien jäljessä autiotuvalle nauttimaan perjantai-illasta luonnonhelmassa. Rinkat pakattiin kiireellä ja hopulla, kaupasta hedelmiä ja makkaraa. Juuvanrovan rinne nostattaa hien pintaan, se valuu pitkin kasvoja ja selkää ja muitakin ruumiinosia. Ilta-aurinko heittää säteitään meitä kohti ja molemmille puolille kohoavat tunturit. Emmekä ole kuin ehkä puolensadan kilometrin päässä kotoa. Moneen kertaan toteamme ja moneen kertaan olemme vielä toteava, että onneksi lähdimme. Neljä emäntää meitä on ja viisi koiraa. Siinä lentää aika hyvässä seurassa kuin siivillä ja yö kääntyy jo aikaiseksi aamuksi. Sinä aamuna me loikoilemme lavereillamme ja kuuntelemme ukkosta. Tulisipa se päälle ja näyttäisi voimansa. Vaan ei se tule, se kiertää. Mökin seinää pitkin valuu vesinoro. Tänne tahtoo palata viel...

Eero Ojasen ja Olli Jalosen kirjasta Kymmenen vuosituhatta lainattua. "Hitaus on asioista tärkeimpiä, sillä on pysytty hengissä. Aamuvarhaisen reuhtojat melskaavat kyllä, kun eläimen jäljille pääsevät ja jos jotain saavat, niin itseään suurina miehinä pitävät, mutta voi kuinka monesti he päästävät sen suuren saaliin hukkaan ja itsensä väsyksiin reuhtovat, niin etteivät lopulta mitään saa. Se taas, joka hitaasti lähtee, venyttelee, hissuksiin tutkii itsensä ja tietää missä on, se ohimennen saaliin nappaa. Väsyneesti ja kömpelösti ehkä, eikä enempää jaksa, mutta sen mitä tarvitsee. Ei sitä lauluja synny eikä taruja eikä suurta meteliä. Eikä kannatakaan meteliä pitää, sillä taito siitä vain häviää. Jos lähdet kärppää seur...

Kuinka paljon pidänkään siitä, että kohta vuoden täällä asuttuani, en vieläkään tunne puoliakaan poluista, jotka lähimetsiä halkovat. Tänään löysin uuden. Se kulki alta suurten vanhojen kuusten. Sellaisten, joiden alle haluaisi rakentaa majan, ihan yhtä paljon kuin joskus silloin lapsena. Olin vanginnut itseni sisälle, jotta flunssa hellittäisi tukalan tiukan otteensa. Sateen tauottua avasin oven myöhäiseen iltaan. Pilvipeite paljasti pieniä paloja taivaansineä ja tiesin, että aurinko paistaa tuolla jossain. Ei edes toisella puolella maailmaa, vaan täällä. Sade palasi ja hiusteni juuret ovat täynnä liiskattuja hyttysiä. On hyvä olla. Rakastan metsässä kulkemista. Kulkemista yksin ja vailla kiirettä tai päämäärää. On vilkuiltava jalkojaan, ettei kompastu kiviin tai juuriin. Sammalen ja havunneulasten peittämä maa tuntuu pehmeältä kuin patja. On tilaa hengittää ja aikaa ajatella. Suuret asiat saattavat menettää merkityksensä ja pienet muuttua tärkeämmiksi kuin koskaan. Iloinen mieli ...

27.06. Luokanopettaja saisi jo jäädä eläkkeelle, muttei malta. Hän tarjoaa minulle jäätelön ja kyydin Sieppijärven Siwalta Seinäjoelle. En osaa sanoin kiittää tarpeeksi. Minun ylipuhumiseni on tunnetusti helppoa. Itseni lisäksi löydän Provinssista eräänkin vanhan tutun, jonka joskus tapasin kotini portailta minua odottamasta. Hän on tyytyväinen elämäänsä ja minä iloinen hänen puolestaan. Partansa letittänyt mies kaipaa jotakin, johon tarttua kiinni. Tarjoan käteni, sillä muistanhan vielä miten hyvältä se saattaakaan tuntua. Ja tärkeältä. 28.06. Aika kuluu harppauksin. Lapset leikkivät rantavedessä ilta-auringossa. Toinen tärisee kylmästä, mutta jäätelöä voi syödä aina. 30.06. Peukalo pystyyn. Seinäjoelta lähteminen meinaa olla hankalaa, kunnes saan kyydin paremmalle paikalle. Setä tekee U-käännöksen poimiakseen minut kyytiin. Hän keräilee Saabeja. Oli käynyt hakemassa yhden miltei Rovaniemeltä saakka. Vie minut paljon pidemmälle, kuin mihin itse on matkalla. "E...

Juhannus, keskikesän juhla oli jo, vaikka kesä tuntuu vasta alkaneen. Juhannus oli ihania ihmisiä, uusia ja vanhoja ja koiria. Paljon naurua ja huonoja vitsejä, lautapelejä myöhään yöhön ja sauna joka ilta. Juhannus oli auringonpaistetta ja palanutta ihoa. Kuumaa makkaraa ja kylmää lonkeroa. Juhannus oli jäätelöä kyläkaupalta ja juurineen irtikiskottuja, kitukasvuisia vadelmapensaita. Ihmisrakas lammas, joka sai nimen Kaisa ja vanhan talon komerosta löytyviä aarteita. Juhannus oli niin hyvä, ettei parempaa olisi osannut edes toivoa. The midsummer celebration already passed and yet it feels like summer has only just begun. Last weekend was filled with lovely people, both new and old, and dogs. There was a lot of laughter and bad jokes, board games until late night and a sauna every evening. There was sunshine and sunburns, hot sausages and cold beer. There was ice cream from the tiny convenient store and raspberry bushes we pulled out of the...

Muhu Lupaus työstä, täyteen pakattu auto ja suunta kohti etelää. Mieli on iloinen ja hymy viihtyy huulilla. Ajamme keväästä kesän vehreyteen. Jyväskylässä jälleennäkemisiä ja yhtä huonoja juttuja, kuin aina ennenkin. Saan tanssia. Aamusta raikas metsä ja pihakeinu hipovat täydellisyyttä. Lainaan autoa ja sen omistajaa, joiden kera huristelen maaseudulle tapaamaan vanhaa ystävää. Matkaseurani ei lakkaa hymyilemästä, järvivesi on jo lämmintä ja heinää vaatteissa. Minä en ihmettele hetkeäkään, miksi joku haluaisi kotinsa tänne laittaa. Yliopistokylässä kohtaa mielenkiintoista väkeä, eikä kykenemättömyyteni kieltäytymiseen harmita. Kesämökin maisemat tuovat mieleen muistoja ja muistuttavat jatkuvasta muutoksesta, kasvusta. Lapsuudenkodin pihassa kipuan moottoripyörän kyytiin toista kertaa elämässäni ja näen taas kotiseutuni kauneuden. Mikä se sellainen tyttö on, joka reissusta kieltäytyy? Kun joku tulee kotiovelta noutamaan, olisi epäkohteliasta olla lähtemättä mukaan ja niin päädy...