Poluilla

Yhtäkkiä sain töistä vapaita päiviä. Lähteäkö etelään vai tunturiin, mietin. Pakkasin rinkan, metsästin kartan ja suuntasin tunturiin. Eteläistä Suomea ei tietääkseni olla siirtämässä sen kauemmaksi, mutta valo, se on tähän aikaan vuodesta vauhdikkaasti katoava luonnonvara. Maanantaiaamupäivänä nappasin Uulan kainaloon ja hyppäsin veneeseen. Setä kuljetti meidät Ounasjärven yli. Pelastusliivit haisivat sikareille. Sellaisille, joita setä poltti. Hän varoitti pitämästä koiraa vapaana, kotkat ovat kuulemma ennenkin niitä vieneet. Katselin aaltoja, joita vene jätti jälkeensä sedän huristaessa pois. Syksy on jo pitkällä ja sekoittanut aiemmin niin kirkkaat värinsä lähes tasaiseksi puuroksi. Tai niin ainakin luulin. Valokuvani ovat mustavalkoisia, sillä värit ovat nyt toissijaisia. Valo on se asia, joka herättää, jota jää kaipaamaan ja joka muuttuessaan muuttaa myös maisemaa. Kuljin hitaasti ympäristöäni tarkkaillen. Ihailin keloja, vesipisaroita havunneulasissa ja kuukkeleiden tap