Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2012.

Kevätretkellä

Väsytti ja veltostutti. Ulkona paistoi aurinko. Päätin nousta sohvasta ja hirtin vaelluskengät jalkaan. Matkalla näin yksiä ja muistin toisia asioita.

Näin sillan, joka näytti kelvottoman rikkinäiseltä, mutta joka kantoi. Näin toisenkin sillan. Sitä en ylittänyt.

Näin ja kuulin lintuja.

Muistin, ettei ole kauniimpaa väriä, kuin auringon valaiseman sammaleen vihreys.


Muistin, miksi pidän määrättömästä kuljeskelusta metsässä.
Näin rauhaa.

Muistin, miten hauskaa on kiivetä puuhun.

Muistin, miltä pajunkissat tuntuvat.

Näin kävyt istuksimassa vierekkäin oksalla ja muistin, miten jakaminen tekee asioista parempia.

Näin kauneutta taivaalla.
Kevät on täällä.

Kimppakyytejä

Ajelin eilen Sipoosta Jyväskylään Sinisellä Salamallani ja tuttuun tapaan olin laittanut ilmoituksen kimppakyytisivustolle. Keravan rautatieasemalta poiminkin kyytiini kaksi matkaajaa, jotka osoittautuivat mitä loistavimmaksi matkaseuraksi.

Mies työskenteli jäänmurtajalla ja kertoili reissuista, joilla oli ollut. Juttelimme Greenpeacen aktivisteista, paljon matkustamista sisältävän työn hyvistä ja huonoista puolista, siitä, miten meidän valintojamme ohjaillaan hinnoittelun kautta, hollantilaisten omituisista järkeilyistä ja Alaskasta. Toinen matkustaja oli miehen äiti, joka toimi teatteriohjaajana. Hän oli kasvissyöjä, kuten minäkin melkein ja kuului Greenpeaceen. He lahjoittivat minulle järjestön Shelliä kritisoivan tarran.

Eniten minua innosti se, mitä mieheltä kuulin laivoilla matkustamisesta. Se todella on mahdollista vielä nykyäänkin. Aiemmilta vuosikymmeniltä tuttuja reissaajan ja kapteenin välisiä sopimuksia, jolloin kapteeni jättää ylimääräisen matkustajan kirjaamatta ja tämä…

Inspiraatiota

Törmäsin linkkiin, joka johti minut YLE:llä näytettyyn, lyhyeen dokumenttiin: Metsänhaltijan valtakunnassa. Norjalainen nainen, Tone Jorunn Tveito metsästää, asuttaa omaa pientä tilaa ja tekee musiikkia. Hän elää metsän keskellä ja tuntee kaikki sen polut. Hän osaa kuunnella metsää ja lukea sitä.

Nuo kaksikymmentäkahdeksan minuuttia inspiroivat minua äärettömän paljon. Miksi? Koska hän on sinut ympäristönsä kanssa ja tekee sitä, mitä todella haluaa. Hänen hymystään huokuvat aitous ja onnellisuus, aivan kuten hänen musiikistaankin. Tuo tyytyväisyys on se, minkä haluan itsekin joskus löytää.

Lyhyen ja ontuvan tekstin jatkeeksi (josta syytän kovin unisia aivojani) pakahduttavan kauniita ja inspiroivia kuvia:
Kiitos ja hyvää yötä. <3

Motiiveja

Miksi?

Koska minusta tuntuu, että olen herännyt pitkästä talvihorroksesta. Horroksesta, jonka aikana päivät ovat hujahtaneet ohi tajuntani eläessä jotain toista todellisuutta. Todellisuutta, jossa tapahtuu paljon ja joka on täynnä toiveita, suunnitelmia ja elämää.

Koska olen lähdössä matkalle, jonka toivon avaavan minulle uusia puolia sekä tästä maailmasta että omasta itsestäni - kuten edellisetkin matkani ovat tehneet. Olen myös varma, että eteeni on tuleva asioita, joita haluan jakaa muiden, erityisesti minulle tärkeiden ihmisten kanssa.

Vaikka tätä ei kukaan muu tulisikaan lukemaan, toteuttanee se silti tärkeimmän tehtävänsä: auttaa minua ensinnäkin ajattelemaan ja analysoimaan asioita ja sitä paitsi muistamaan ne eri tavalla - paremmin. Olettaen tietenkin, että muistan, jaksan, ehdin ja pystyn tätä päivittämään.

Siksi.





Ps. Tämän pojan tarina hymyilytti minua eilen enemmän, kuin mikään on moneen päivään hymyilyttänyt.