Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2012.

Kokko

Viikko on taynna valmisteluja viikonloppua varten. On leivottava, siivottava ja koristeltava. Kotivaimoilen huivi paassa mokkapaloja leipoen ja kayn toista kertaa elamassani pedikyyrissa. Joudun puremaan hampaani yhteen vastustaakseni halua potkaista jalkojani pesevaa naista naamaan. Huh, ei minusta viela taydelliseksi vaimoksi ole. Keskiviikkoiltana loydamme itsemme jalleen jo tutuksi kayneesta yliopiston asuntolasta ja palaamme kotiin vasta neljalta aamuyolla - nelja tuntia myohassa. Torstai-iltana noudamme lentokentalta Seattlesta tanne lentaneet Teresat.


Lauantaina yksi haarii siella, toinen taalla. Suomalaiset laitetaan kaivertamaan elamansa ensimmaiset kurpitsat. Kellon lyodessa kuusi ihmisia alkaa pikkuhiljaa valua paikalle. Kokko syttyy seitsemalta. Ilta on taynna jutusteluja, uusia ja vanhoja tuttuja. Mokkapalat, browniet, muffinsit, hirvenlihapullat, vihannekset, savulohilevitteet, karamelliviinirypaleet ja muut herkut loytavat tiensa parempiin suihin. Valittaisin ihmisten …

Monoinemme

Miehia saa aina odottaa. Puoli yhdeksalta lauantaiaamuna paasemme vihdoin matkaan. Vuokra-autossa on kesarenkaat ja Karhuntappaja ajaa hitaasti. "I've got the map in my head." Taman lauseen ei kuulunut olla lupaava.
Elliot Highwayn yhdeksannellekymmenennellekolmannennelle mailitolpalle pysakoidessamme huomaamme, ettei lumi riita hiihtamiseen. Sukset jaavat autoon, monot pysyvat jalassa. Alkumatkasta tahti on reipas. Mikas tassa kavellessa alamakeen hyvassa saassa.


Neljannen mailin kohdalla matkalaisen mieli muuttuu. Alkaa kahden mailin mittainen nousu, joka on raskas, erityisesti minulle. Jaan jalkeen, mutta Karhuntappaja jaa kanssani. “You’re Frodo, the tired one. And I’m Sam, helping you.” Seurueeseemme kuuluvat luonnollisesti myos Smeagol seka Gandalf Valkoinen. Tai oikeamminkin ehka Oranssi. Maen laelta maisemat ovat mahtavat. Vuoria ja laaksoja silmankantamattomiin. Lumisten oksien lavitse siiviloityva valo nayttaa lumoavalta ja jaan kuorruttamat heinankorret kim…

Tolovanoita

Tiistai

Aika kuluu nopeasti ikkunanpielia lakatessa. Kun radiosta soi The Cranberriesin Zombie, muistan iltoja, joina sita laulettiin uudestaan ja uudestaan. Muistan miettineeni, etta mitenka sita osaa olla ollenkaan, kun Mollilta valmistuu. No, ihan hyvin nakojaan, vaikka vanhoja aikoja valilla kovasti ikavoinkin.

Sitten loydan itseni istumasta lentokentalta. Hiljaisena, koska jannittaa.
"Maybe they arrested her or something..."
"Now don't you talk like that at all!"

Vihdoin liukuportaista ilmestyy Juuli, jota halatessa alkaa itkettaa. Tuttu nauru tuntuu kotoisalta ja suomen kieli hassulta suussa. Tervetuloa talveen. Vain pienen vesivahingon jalkeen seuraa aina-yhta-herkullista hirvikeittoa seka valokuvia. Chris kertoilee tarinoita, joista olen kuullut suuren osan jo useampaan otteeseen. Olen saanut parhaan syntymapaivalahjan ikina ja elo on varsin ihanaista.


Keskiviikko

Hitaan aamun ja eksymisvapaan (!) kaupunkipyorahdyksenjalkeen vedetaan pipot paahan, talvisaa…

Viikonlopusta

Ajan ja paikan suhteen sattuneista sekaannuksista huolimatta mina ja koira tapaamme Coreyn Ballaine Laken parkkipaikalla lauantaisena aamupaivana. Lahdemme seuraamaan reittia, jota pitkin olen kulkenut aiemminkin. Talla kertaa en huomaa ymparistoani lainkaan.

On jannittavaa, miten joskus taysin tuntemattomien ihmisten kanssa tulee juttuun heti, eivatka puheenaiheet ota loppuakseen millaan. Meidan parituntiseen, ulospain idylliselta pariskuntakavelylta nayttaneeseen reippailuretkeemme ei mahtunut yhtakaan smalltalkiin-niin-kykenemattomalle minulle tutuksi kaynytta tyhjyytta kaikuvaa hiljaisuutta.

Skijouring-aussieitaan ulkoiluttanut mies voisi jaada juttelemaan tuntikausiksi. Hanen koiransa ovat fiksuja, nopeita ja kestavia. Terrierinainen puolestaan varoittelee lumen mukanaan tuomista spandexiin pukeutuvista skandinaaveista, jotka hurjistuvat latuja sotkevia koiranulkoiluttajia nahdessaan.

Metsassa kiemurteleva polku, joka ovelasti oli muka jatetty merkitsematta karttaan, on jainen ja …

Erainakin

Eraana aamupaivana kuulen surullisia parisuhdekuulumisia sielta Atlantin toiselta reunalta. "Jaksatko kuunnella?" Tottakai jaksan. Aina jaksan. Ja haluan. Mutta neuvoa en osaa - paitsi tekemaan vaarin. Itsensa asettaminen tilanteeseen, jossa toisen ihmisen paatokset vaikuttavat omaan elamaan niin rajusti, tuntuu minusta ahdistavalta. Ihailen niita, jotka siihen uskaltavat. Ja haluan halata niita, jotka sita tarvitsevat. Amfetajuustoksi itseaan nimittava tytto kirjoittaa kauniisti:
"mita tahansa teetkin, tee se niin kuin tekisit sen viimeista kertaa ala jata mitaan puolitiehen pala tassa hetkessa, murene tuhkaksi nosta paasi harmaudesta sina synnyt aina uudelleen"
Kuulen kuitenkin myos iloisia asioita. Kuulen, etta ystavalla on kaikki hyvin, vaikkei posti olekaan kulkenut, niin kuin toivoin sen kulkevan. Kuulen, etta toinen ystava on seikkailullaan oppinut paljon uutta niin itsestaan kuin maailmastaankin. Olen hurjan iloinen hanen puolestaan, kaikkien puolesta, jotka loy…

Muistan

Viime paivat ovat koostuneet
kavelyretkista,
aerobicista,
matalalla roikkuvista pilvista,
elokuvista,
takan lammosta,
kutiavasta karhusta
ja sen sellaisesta.
Ne vyoryvat eteenpain
tasaista tahtia.
Paivat.

Tanaan kirjoitin kirjeen,
jota ei tarvitse postittaa.

Silloin muistelin aamuyota,
jona makasin nurmikolla
rumien kerrostalojen keskella,
minaki tykkaan sinusta
ja minussa tuntui lampimalta.

Muistelin puistossa vietettya paivaa,
joka oli silla eraa viimeinen
ja jona kaikki oli niinkuin ennenkin.
Silloin naurettiin paljon,
eivatka jaatelot ehtineet sulaa.

En paase niihin takaisin,
vaikka kuinka haluaisinkin
mutta odotan uusia.
 Muistoja.


Syksyisena

En
katso
karttaa
lahtiessamme.



Levea
ulkoilureitti
mutkittelee
syksyisessa
metsassa.



Opastaulun
mukaan
reitilta
ei
saisi
poistua.
Pienemmat
polut
nayttavat
kutsuvammilta.



Puiden latvustoissa on


tilaa.







Lehdet peittavat maan.
Viimeiset leijailevat alas yksitellen.



I'm thinking about all the  things I'd like to do in my life. I'm dreamer, distant dreamer, dreaming far away from today.







Olemme kavelleet noin puolentoista mailin verran, kun tormaamme karttaan, jonka mukaan kannattanee kaantya takaisin.




Hassua
huomata,
etta
vuosi
on
jo
nain
pitkalla.
Pian
olen
ollut
taalla
kolme
kuukautta.
Kolme
on
puolet
kuudesta.

Tuttavuuksia

Maanantai

Laitan musiikkia korvaan ja lahden kavelylle Rooseveltin mukaan nimetyn ylienergisen australian paimenkoiran kanssa. Constitution Road jatkuu pidemmalle kuin luulinkaan. Joku rakentaa sen varteen satulinnaa. Melkein saamme uusia koiraystavia, mutta mina olen ilonpilaaja ja kasken ne kotiinsa.
Iltapaivalla Teddy paasee eroon tikeistaan. Sen toisessa etutassussa on hoitamattomasta osittaisesta murtumasta seurannut epamuodostuma. Hassu elainlaakariseta nauraa paljon.

Tiistai

Scout kaynnistyy myos ilman avainta. Taas kerran onnistun ajamaan postitoimiston ohi. Siella tyoskenteleva tytto on iloinen.
Koko Musher's Field naksuu, poksuu ja paukkuu. En tieda miksi. Huomaan, etta asunkin en vain yhden, vaan kahden kirkon naapurissa.
Chris tulee kotiin. Wood Riverilla ei oltu nahty yhtakaan hirvea. Karhu kylla. Tulviva joki oli varastanut vesipumpun.

Torstai

Koirakoulutusta. Johdonmukaisuus on paivan sana, eika huonossa esimerkissa ole voimaa.
Synttari-illallisella Jenningsien piha vi…