Poluilla

Pitkä aika on viimeisimmästä ja paljon on ehtinyt tapahtua, vaikkei siltikään. Olen tehnyt paljon töitä ja pohtinut, miksi ihmisen on itsensä työllä hajotettava. Että eikö töitä voitaisi jakaa tasaisemmin kaikkien kesken, kun työttömien ja avointen työpaikkojen suhde kuitenkin on mitä on? Että miksi uskomme yhteiskuntamme sääntöjen olevan kiveen hakatut ja fysiikan lakien veroiset? Että miksi toisten on raadettava kolmiolääkkeiden voimalla ja toisten kituutettava piskuisilla tuilla ja tunnettava itsensä mitättömiksi epäonnistujiksi? Työhön liittyen olen vahvistanut havaintojani siitä, miten tärkeä hyvä työilmapiiri on viihtyvyyden kannalta. Ravintolakeittiön tiskinurkassa hyöriminen ei ehkä ole unelma-ammattini, mutta mitä väliä, kun töihin on kiva mennä. Unelmaduunikin alkaa helposti maistua puulta, jopa ahdistaa, jos töissä on huono olla - muistikuvat siitä ovat vielä varsin voimakkaat. Olen iloinnut valon paluusta. Eräänä aamuna eläintenhoidollisia töitä tehdessäni näin aur