Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2013.

Villasukkia

Heräsin tänään viisitoista minuuttia ennen auringonlaskua. Aurinko. Se ei nouse enää ennen helmikuun viidettätoista päivää. Pimeys on tullut. Kotoisa, turvallinen pimeys, joka ympäröi meitä kaikkialta. Jos sille antautuu, kulkee pois katulamppujen ja ikkunoista loistavan valon ulottuvilta, ja jos sää on kirkas voi etelään katsoessaan nähdä revontulien tanssivan taivaalla. Northern lights on täällä southern lights.


Polvet ovat parantuneet, ensiapukurssi suoritettu ja kitara soi taas. Rahaa bluesfestivaalista nauttimiseen ei ole ja skandinaviaa pitäisi vain ryhtyä puhumaan. Aikaa on täällä enää viikko. Täältä lähteminen tuntuu epätodelliselta, mutta ikävöin puita. Metsän hiljaisuus on erilaista, kuin hiljaisuus alavilla mailla. Altassa odottaa majoitus telttaleirissä yliopiston pihalla ja kuukauden verran luentoja. Puolentoista kuukauden joululoman aikana on opeteltava hiihtämään.

Sytytelkää kynttilöitä ja nauttikaa pimeydestä. Etsiytykää pois katuvaloista ja muistakaa käyttää villasukk…

Rohkeus

Joitakin päiviä, ehkä viikkojakin sitten ystävä kysyi miten voisi oppia rohkeammaksi. Vastaukseni rönsyili ja saattoi kuulostaa järjettömältä, mutta asia on pyörinyt mielessäni vaihtelevalla menestyksellä siitä saakka. Olen jäänyt pohtimaan sitä, miten rohkeiksi tullaan, mutta myös sitä, mitä rohkeus oikeastaan on.

Tulin siihen tulokseen, että rohkeus on jotain, mikä ei voi olla olemassa yksin. Rohkeus on tekoja ja valintoja, rohkeus on asennetta ja rohkeus on olemuksessa. Se ei ole jotain, mitä joko on tai ei ole. Se on positiivinen ominaisuus, jota voi vaalia, kehittää ja kasvattaa. Sen siemen on meissä kaikissa, toisissa syvemmällä, toisissa pinnassa.

Rohkeus on luottamusta. Rohkea ihminen uskaltaa antaa - myös itsestään - ja ottaa. Pelko voitetaan luottamuksella. Rohkeutta on uskoa hyvään ja vaalia hyvää, niin itsessään kuin muissa. Pelko ja viha kulkevat käsi kädessä ja ruokkivat toisiaan. Olen onnistunut todistamaan itselleni, että olemalla oma itseni ja hyväksymällä heijastukse…

Lokakuista

Löysin Paanasen kylältä erään koulupäivän jälkeen. Se on seurannut minua siitä lähtien.

Yritysvierailuja yritysvierailujen perään. Työharjottelupaikka sovittuna. "I'll go with the weird guys." Koirakuume ei laske. Olisin tahtonut varastaa pennun.
Ampumakokeet kunnialla läpi. Jääkarhut, vaviskaa! Brakke femman perustukset ovat kuulemma mädänneet. Kohtasimme yllätysmuuton. Juhlia illasta toiseen. Säälin yläkerran mummoa. Jäätiköiden sulamisvesikanavat ovat jäätyneet.












Vaellus

Päivä 1

Nybyen - Bjørndalen
18 kilometriä, 7 tuntia


Rinkka selkään, ulos ovesta ja kohti ääretöntä. Unohdinko jotain? Onko ruokaa riittävästi? Retken rankkuus pelottaa. Jaksanko? "Some of the parts will be.. impossible." Sigmundin tyynesti lausumat sanat eivät juuri tuo lohtua.
Kolmensadan metrin nousu Tvärdalenin halki ei tunnukaan yhtä raskaalle, kuin luulin. Porot ahmivat jäkälää Platåbergen päällä kuin viimeistä päivää. "We're the singing feelgood -group with no hurry." Tänään ei ole kiire, ensimmäinen päivä on kevyt: olemmehan lounastaessamme enää kolmen kilometrin päässä leiristä. Harhaluuloja.
Yritämme laskeutua Bjørndaleniin Niklaksen suunnitelman mukaan, mutta kulkuväyläksemme tarkoitetussa laaksossa tiemme katkaisee jäätikkö ja jyrkät seinämät. Turhauttaa. On kuljettava etelään, kunnes löydämme rinteen, joka on riittävän loiva laskeuduttavaksi. Irtokivet ovat raskaita kulkea.
Emme ole viimeisinä leirissä, toisin kuin luulimme. Olemme kuitenkin kulkeneet…