Heräsin tänään viisitoista minuuttia ennen auringonlaskua. Aurinko. Se ei nouse enää ennen helmikuun viidettätoista päivää. Pimeys on tullut. Kotoisa, turvallinen pimeys, joka ympäröi meitä kaikkialta. Jos sille antautuu, kulkee pois katulamppujen ja ikkunoista loistavan valon ulottuvilta, ja jos sää on kirkas voi etelään katsoessaan nähdä revontulien tanssivan taivaalla. Northern lights on täällä southern lights.
Polvet ovat parantuneet, ensiapukurssi suoritettu ja kitara soi taas. Rahaa bluesfestivaalista nauttimiseen ei ole ja skandinaviaa pitäisi vain ryhtyä puhumaan. Aikaa on täällä enää viikko. Täältä lähteminen tuntuu epätodelliselta, mutta ikävöin puita. Metsän hiljaisuus on erilaista, kuin hiljaisuus alavilla mailla. Altassa odottaa majoitus telttaleirissä yliopiston pihalla ja kuukauden verran luentoja. Puolentoista kuukauden joululoman aikana on opeteltava hiihtämään.
Sytytelkää kynttilöitä ja nauttikaa pimeydestä. Etsiytykää pois katuvaloista ja muistakaa käyttää villasukkia. Nähdään pian.
Today I woke up fifteen minutes before sunset. The sun. It will not rise again before the fifteenth of February. Darkness has come. A cosy, safe darkness surrounding us from every direction. If you give yourself to it, walk away from the reach of streetlights and lights shining out of peoples windows and if the weather is bright, you may see lights dancing on the southern sky. Northern lights are actually southern lights up here.
My knees have healed themselves, I passed the first aid course and the guitar plays well again. There's no money to enjoy the blues festival and I should just start speaking Scandinavian. We only have one week left. Leaving Svalbard feels surreal but I miss trees. Silence in the woods is very different from the silence out here in the open. There will be a tent camp by the university and a month of lectures in Alta. I need to learn to ski during my one and a half month Christmas break.
Light some candles and enjoy the darkness. Walk away from the streetlights and don't forget to wear your woolen socks.
 |
| (c) Stian med sekken |
Polvet ovat parantuneet, ensiapukurssi suoritettu ja kitara soi taas. Rahaa bluesfestivaalista nauttimiseen ei ole ja skandinaviaa pitäisi vain ryhtyä puhumaan. Aikaa on täällä enää viikko. Täältä lähteminen tuntuu epätodelliselta, mutta ikävöin puita. Metsän hiljaisuus on erilaista, kuin hiljaisuus alavilla mailla. Altassa odottaa majoitus telttaleirissä yliopiston pihalla ja kuukauden verran luentoja. Puolentoista kuukauden joululoman aikana on opeteltava hiihtämään.
Sytytelkää kynttilöitä ja nauttikaa pimeydestä. Etsiytykää pois katuvaloista ja muistakaa käyttää villasukkia. Nähdään pian.
Today I woke up fifteen minutes before sunset. The sun. It will not rise again before the fifteenth of February. Darkness has come. A cosy, safe darkness surrounding us from every direction. If you give yourself to it, walk away from the reach of streetlights and lights shining out of peoples windows and if the weather is bright, you may see lights dancing on the southern sky. Northern lights are actually southern lights up here.
 |
| (c) Stian med sekken |
My knees have healed themselves, I passed the first aid course and the guitar plays well again. There's no money to enjoy the blues festival and I should just start speaking Scandinavian. We only have one week left. Leaving Svalbard feels surreal but I miss trees. Silence in the woods is very different from the silence out here in the open. There will be a tent camp by the university and a month of lectures in Alta. I need to learn to ski during my one and a half month Christmas break.
Light some candles and enjoy the darkness. Walk away from the streetlights and don't forget to wear your woolen socks.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kerro.