Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2014.

Jäätikössä

Aikainen herätys.
Ei varauksia. Lupa kääntää kylkeä ja vaipua takaisin uneen.
Aurinkoinen, tyyni sää. Viisi pakkasastetta. Täydellinen ulkoilupäivä.
Lainaan moottorikelkkaa - kävelymatka Nybyeniin on liian ärsyttävä. Olan kivääri ei paina mitään.
Kolme suksilla, minä kävellen, perässäni pulkka. Tuttu ylämäki tuntuu helpolta. Linnut ovat palanneet.
Jääluola ei petä koskaan, hämmästyttää aina. Videoista ei tullut mitään.
Lähes kahden kilometrin pulkkamäki naurattaa, jyrkässä kohdassa pelottaakin vähän. Naama edellä hankeen.
Edessä ehkä vapaa viikko. Jos en keksi tekemistä, on kai opiskeltava.
Ihanaa maanantaita! <3
Ps. Tämä on blogin sadas päivitys! Onnenpäivä!




















An early wake-up. No bookings. I allow myself to fall back asleep.
A sunny weather without wind. Five degrees below zero. A perfect day to be outdoors.
I borrow Ida's snowmobile
- the walk to Nybyen is way too annoying. Ola's rifle weighs next to nothing.
Three skiers, me and my pulka. The familiar uphill feels quite easy…

Norjasta

Olen tehnyt töitä,
ravannut vuorenrinteitä ylösalas
ja polveni
ovat mustelmilla jääluolassa konttaamisesta.
Aurinko ei enää laske,
mutta väsymys ei ehdi tulla,
jos ei pysähdy.

Joskus pakkasin uljaan ja urhean Corollani
ja lähdin ystävän kera seikkailulle Norjaan.
Tältä siellä näytti:


















I've been working,
running up and down on mountain sides
and my knees
are black from crawling inside the ice cave.
The sun doesn't set anymore,
but I won't have time to get tired
if I don't slow down.

Once, I had packed my brave Corolla
and left for an adventure in Norway with a friend of mine.
This is what it looked like.

Arjetta

Ajelehdin nimettömästä päivästä toiseen turistien antaessa odottaa itseään. Silloin tällöin tulee puhelu tai viesti ja pääsen töihin. Jääluolaan pääsee nyt entistäkin syvemmälle ja polvet ovat mustelmilla kaikesta siitä konttaamisesta. Välillä varsin ahtaiksi muuttuvaa sulamisveden muovaamaa onkaloa pitkin perässäni ryömivät ihmiset ovat lähes poikkeuksetta haltioissaan. Ei huonompi duuni!
Opiskeltavaa olisi, vaan aloittaminen on aina yhtä vaikeaa. Välillä havahdun ja huomaan kääntäneeni aivoni valmiustilaan jo muutama tunti takaperin. Valo on tullut takaisin niin nopeasti, ettei siihen ehdi pieni ihminen sopeutua. Enää kaksi viikkoa, eikä aurinko laske enää lainkaan.
Nyt se on päätetty. Palaan Suomeen kesäkuun kahdeksantenatoista iltana. Lentolippujen varaaminen tuntui samaan aikaan sekä hyvältä että hirveältä. Odotan kesää hurjalla innolla itsekseni omille suunnitelmilleni hymyillen. Samalla se tarkoittaa myös kaiken tämänhetkisen elämän taakse jättämistä. Taas. En halua ajatella s…