Poluilla

Lahden matkaan kurjalla mielella. Isantani oli sita mielta, etta mina olin kiittamattomasti ja itsekkaasti vain hyvaksikayttanyt hanta. Siina han oli kylla oikeassa, etta en ollut tajunnut tarjota hanelle pubissa, mika oli varsin epakohteliasta, mutta lopun osan ongelmaa epailen johtuvan jostakin aivan muusta. Yritan olla rypematta negatiivisuudessa liikaa. Jonkin tallaisen tapahtuminenhan on valttamatonta, eiko? Matkakumppanuutta on ikava juuri nyt enemman kuin koskaan. Kuljen mielestani minulle osoitettuun suuntaan ja kysyn neuvoa vasta aivan liian myohaan. "It's on the other side of the town. Five or six miles from here."  No voi helvetti. Pieni ilkea aani takaraivossani epailee isantani tahallaan neuvoneen minut vaaraan suuntaan. Vakuuttelen itselleni, etta mina olen tapani mukaan vain ymmartanyt vaarin. Tunnen kuinka rakot vasemmassa jalassani kasvavat hieman jokaisella vasyneella askeleella. "Excuse me, sir, could you tell me to the main road towards Killa

Isak oli viela eilisiltana sita mielta, etta saattaisi minut hyvalle liftauspaikalle, mutta lienee muuttaneen mielensa. Kayn kuitenkin huikkaamassa hanelle heipat ovenraosta, kuten lupasin. Lewis neuvoo minut oikeaan suuntaan ja niin mina ja rinkka jatamme nama uudet tuttavuudet taaksemme. En usko, etta tulemme pysymaan yhteydessa, mutta tapaaminen oli ilo ja toivon kovasti, etta pojan suunnitelmat toteutuvat. Kavelen ehka neljankymmenenviiden minuutin verran paastakseni riittavan kauas keskustasta. Hiki puskee pintaan. Kun olen vihdoin tarpeeksi kaukana, lasken rinkkani maahan ja olen vasta kaivelemassa veistani sen taskusta, kun auto jo pysahtyy ja kuski huitoo minut kyytiin. Kuski on kohta viisikymmentavuotias kahden nuoren pojan isa, joka ihailee amerikkalaisten tyoetiikkaa ja saalii vanhempiani. "Teenage girls break their parents hearts."  Uskonto nousee puheenaiheeksi vahingossa. Seta kertoo, miten hyva ja luotettava infrastruktuuri kirkko on, kuinka se antaa ainutlaa

Sunnuntaiaamu Dublinissa valkenee kuten eilenkin: hitaasti. Isantamme saa meidat tuntemaan syyllisyytta lusmuilustamme ja yoaikaan painottuneesta elamastamme, joten lahdemme hoitamaan turistinvelvollisuuksiamme Guinnessin vanhalle panimo lle. Oluentekoprosessi ei ole minusta maailman mielenkiintoisin asia, eika vasyneisiin aivoihin tunnu muutenkaan tarttuvan yhtikas mitaan. Olut maistuu minusta vielakin kasittamattoman pahalle, eika toisesta "ilmaisesta" tuopista tule juotua puoliakaan, vaikka Kalja-Paananen parhaansa yrittaakin. "Tunnen kauheeta syyllisyytta siita juomatta jaaneesta kaljasta." Joudumme kiirehtimaan kotiin puolijuoksua ehtiaksemme syomaan. Hare Krishna -liikkeen yllapitamasta kasvisravintolasta saa nelja mahaa tayttavan ruoka(vuori)lautasellisen vaivaisella kahdellatoista eurolla. Melkein jumitumme katsomaan huonoimpia Euroviisuvideoita, mutta Dropkick Murphys voittaa kuitenkin. Keikka on jarjettoman hyva, paidattomat irlantilaismiehet varsin ville

Lyomme vastahakoisen Scoutin tulille viimeista kertaa ja onnistun jalleen kerran ajamaan postitoimiston ohitse. Parin paketin lahettaminen on monimutkainen, aikaavieva ja paljon kikatusta aiheuttava projekti. On iloisaa tietaa, etta minua jo odotetaan Irlannissa. Kun kaikki on valmista ja voimme vain odotella kellon tulevan tarpeeksi, olo on levoton. Pelaamme jatsia ja Stephanie kay hyvastelemassa. Hanta itkettaa ja lupaamme pysya yhteyksissa. Saamme vietya matkatavaramme kentalle itse ja Hyvan Onnen Paanasella kay taas tuuri, eika ylimaaraisesta laukusta veloiteta mitaan. Toddin ikkunoissa ei nay valoa. Chris ei lahde mukaan viemaan meita lentokentalle. Hyvastit ovat nopeat ja taistelemme kaikki kyyneleita vastaan. Matkalla ei puhuta paljoa ja Debbya hyvastellessa itku tulee vakisin, eika puhuminen enaa onnistuisikaan. Vihaan tata puolta matkustamisessa. Kunpa voisinkin olla monessa paikassa yhta aikaa. Istun ensimmaisella lennolla pienen, nelivuotiaan tyton ja hanen isansa v

Vaeltaja-Paananen loytaa vaelluskengat ja mina rinkan. Tervetuloa tulevat seikkailut. Joulukuusi riisuutuu ja koristeet pakataan jalleen laatikoihin vuodeksi. Blue Loon in pukukoodi mietityttaa. Eroottisessa asussa sisaan paasee vaivaisella vitosella, muodollisesti pukeutuneelle maksu on kympin ja tavalliset tallaajat joutuvat pulittamaan kahden kympin verran. Kenenka eroottisesta tassa nyt sitten oikein puhutaan? Me paadymme muodolliseen meininkiin. Kyytimme on taas ajoissa ja tuo sitapaitsi mukanaan viiksivalikoiman. Jes! Kaymme poimimassa Miken mukaamme ja ajelemme kohti uudenvuodenjuhlia ilotulitusten varittaessa taivasta. Teiden varret ovat tayttyneet autoista, joiden sisuksista ihmiset ihailevat taivaalle ammuttavia valopallorykelmia. Tuttuun tapaan muut menevat sisaan ensin ja me jaamme Toddin - siis Grey Foxin - kanssa odottamaan reitti selva -koodia. Minakin paasen sisalle ongelmitta, vaikka viikseni hammentavat portsaria ja ehdin jo jannittaa. Televisiossa newyorkilaiset in