Isak oli viela eilisiltana sita mielta, etta saattaisi minut hyvalle liftauspaikalle, mutta lienee muuttaneen mielensa. Kayn kuitenkin huikkaamassa hanelle heipat ovenraosta, kuten lupasin. Lewis neuvoo minut oikeaan suuntaan ja niin mina ja rinkka jatamme nama uudet tuttavuudet taaksemme. En usko, etta tulemme pysymaan yhteydessa, mutta tapaaminen oli ilo ja toivon kovasti, etta pojan suunnitelmat toteutuvat.
Kavelen ehka neljankymmenenviiden minuutin verran paastakseni riittavan kauas keskustasta. Hiki puskee pintaan. Kun olen vihdoin tarpeeksi kaukana, lasken rinkkani maahan ja olen vasta kaivelemassa veistani sen taskusta, kun auto jo pysahtyy ja kuski huitoo minut kyytiin. Kuski on kohta viisikymmentavuotias kahden nuoren pojan isa, joka ihailee amerikkalaisten tyoetiikkaa ja saalii vanhempiani. "Teenage girls break their parents hearts." Uskonto nousee puheenaiheeksi vahingossa. Seta kertoo, miten hyva ja luotettava infrastruktuuri kirkko on, kuinka se antaa ainutlaatuista sisaltoa elamalle ja miten minakin sitten vanhempana, vaimona ja perheenaitina osaisin etsia turvaa ja sosiaalisia kontakteja seurakunnasta. Osaan pysya melko neutraalina, vaikka mieleni tekisi avautua omasta nakokulmastani. Kuljettajani asuu Dungarvanissa, joka on vasta puolimatkassa Corkiin. Han nayttaa minulle, mista on kannattavinta yrittaa jatkaa matkaa, mutta kurvaa sitten jonkinlaisen hoitokodin yhteydessa olevan ravintolan pihaan. "Go and get some food. Something warm! Not just a salad or a sandwich," kay kasky, kun seta lyo kateeni kymmenen euron setelin. Vastaan ei kay vaittaminen. "Young lady, I don't even know your name." Morris on hanen. Teen tyota kaskettya ja tilaan lamminta ruokaa. Poydassa istuskellessani minua melkein itkettaa, koska tuon tuntemattoman miehen huoli liikuttaa minua niin kovasti. Jos Jumala on olemassa, heitan hanelle henkiset high fivet, silla moisia ihmisia tarvitaan maailmaan enemman.
En ehdi liftata kuin ehka minuutin tai kaksi, kun pienen elintarvikefirman pakettiauto pysahtyy napatakseen minut kyytiin. Talla sedalla on niin voimakas aksentti, etta hanen unohtaessaan puhua hitaasti mina putoan karryilta valittomasti. Cork on kaupungeista parhain, koska seta itse asuu siella. Sedalla on kolme aikuista tytarta, joista yksi on mikrobiologi. Paasen perille ja tapaan seuraavan isantani. James lienee jotakin kolmen- ja neljankymmenen valilta. Han on elakkeella armeijasta ja rahatilanne on ilmeisesti varsin hyva, kun varaa on kahteen eri asuntoon ja runsaaseen matkusteluun. Pienet limamiehen vibat minulle tulee tasta kaverista, ja olen hyvin varuillani, etten vahingossa anna mitaan vaaria signaaleja. Harmittomalta han kuitenkin vaikuttaa. Kamppa on kompakti ja kotoisa kattohuoneisto, josta minulle lahjoitetaan makuuhuone. Kelpaa. Lammin suihku tuntuu hyvalta ja kasvispadasta en kieltaydy. Minulla on vapaaehtoistyopaikka, jonne lupaudun menemaan kahdentenakymmenentenaviidentena paivana viikoksi tai kahdeksi, tarpeesta riippuen. Will kertoo hanen ja Toddin leiponeen leipaa ja vieneen sita Debbylle ja Chrisille. Ihania tyyppeja, olen niin iloinen heista.
Kun paasemme pubiin keskustan toiselle laidalle, mina olen litimarka. Pukumiehet viettavat hautajaisten jatkobileita ja vanhat herrat soittelevat perinteista musiikkia pienessa porukassa. James paasaa maailman epakohdista suu vaahdossa ja tarjoaa hyvin idealistisia, naiivejakin ratkaisuja. Mina huomaan toistavani hanen kanssa keskustellessani samoja argumentteja ja asenteita, kuin mita kuulin Cormacilta. Hassua. Sade on hiljennyt, mutta kotimatka tuntuu pitkalta. Minulle kokataan iltapalaksi maukas omeletti, josta olen onnellinen.
Aurinkoinen aamu lammittaa mielta. Postitoimiston jonossa rakastun punatukkaiseen poikaan ja postikorttini joudun ostamaan turistikaupasta. Soitan Bobille, joka kuulostaa ilahtuneelta ja odottaa minua edelleen. James lahtee kotiin ja mina jatkan kaupunkikierrostani. Haahuilen ympariinsa ilman paamaaraa, enka onnistu eksymaan. Minulla on yhtakkia kovin yksinainen olo. Hakeudun takaisin nettikahvilaan, koska ystavat siella merten toisilla reunoilla ovat maagisesti tavoitettavissani internetin ihmemaailman myota. Tohtori Diabetes diagnosoi viimeaikaisen univajeeni johtuvan Paanas-ikavasta, eika Jesse ole mennyt naimisiin. Pitkasta aikaa juttelen myos toiselle ihmiselle, joka lammittaa minua aina yhta paljon.
Isantani ei innostu sohvasurffaajien kokoontumisajoista, mutta vakuutteluistani huolimatta vie minut paikanpaalle muiden seuraan liittymatta. Vegaanikokin ammatissa haariva biologianopiskelija kertoo rakastavansa Suomea ja mita luultavimmin muuttavansa sinne ensi vuonna. "Finnish women are so beautiful!" Punapartainen, ulkoiselta olemukseltaan joulupukkia muistuttava seta on kuin kaveleva Wikipedia. Han muistanee kaiken lukemansa ja vaittaa seka jaakarhujen etta saunojen tulevan alunperin Irlannista. Mina en kylla usko. Punatukkainen, hieman Heikkia muistuttava mies joutuu lahtemaan aikaisin, etteivat hanen autonsa ikkunat paase jaatymaan, kun kasilla ei kerta ole kuumaa vettakaan... Pubi menee kiinni varsin aikaisin, mutta menemme viela yksille yokerhoon, jossa tunnen olevani vain kaikkien tiella. Alunperin saksalainen nainen kavelee lahes koko matkan kotiin kanssani ja puhumme sohvasurffailusta, mutta jalkeenpain en enaa muista, etta mita. Isantani onkin paattanyt siirtya itse omaan sankyynsa, jonne minakin kuulemma mahtuisin. Ei kiitos.
Kavelen ehka neljankymmenenviiden minuutin verran paastakseni riittavan kauas keskustasta. Hiki puskee pintaan. Kun olen vihdoin tarpeeksi kaukana, lasken rinkkani maahan ja olen vasta kaivelemassa veistani sen taskusta, kun auto jo pysahtyy ja kuski huitoo minut kyytiin. Kuski on kohta viisikymmentavuotias kahden nuoren pojan isa, joka ihailee amerikkalaisten tyoetiikkaa ja saalii vanhempiani. "Teenage girls break their parents hearts." Uskonto nousee puheenaiheeksi vahingossa. Seta kertoo, miten hyva ja luotettava infrastruktuuri kirkko on, kuinka se antaa ainutlaatuista sisaltoa elamalle ja miten minakin sitten vanhempana, vaimona ja perheenaitina osaisin etsia turvaa ja sosiaalisia kontakteja seurakunnasta. Osaan pysya melko neutraalina, vaikka mieleni tekisi avautua omasta nakokulmastani. Kuljettajani asuu Dungarvanissa, joka on vasta puolimatkassa Corkiin. Han nayttaa minulle, mista on kannattavinta yrittaa jatkaa matkaa, mutta kurvaa sitten jonkinlaisen hoitokodin yhteydessa olevan ravintolan pihaan. "Go and get some food. Something warm! Not just a salad or a sandwich," kay kasky, kun seta lyo kateeni kymmenen euron setelin. Vastaan ei kay vaittaminen. "Young lady, I don't even know your name." Morris on hanen. Teen tyota kaskettya ja tilaan lamminta ruokaa. Poydassa istuskellessani minua melkein itkettaa, koska tuon tuntemattoman miehen huoli liikuttaa minua niin kovasti. Jos Jumala on olemassa, heitan hanelle henkiset high fivet, silla moisia ihmisia tarvitaan maailmaan enemman.
En ehdi liftata kuin ehka minuutin tai kaksi, kun pienen elintarvikefirman pakettiauto pysahtyy napatakseen minut kyytiin. Talla sedalla on niin voimakas aksentti, etta hanen unohtaessaan puhua hitaasti mina putoan karryilta valittomasti. Cork on kaupungeista parhain, koska seta itse asuu siella. Sedalla on kolme aikuista tytarta, joista yksi on mikrobiologi. Paasen perille ja tapaan seuraavan isantani. James lienee jotakin kolmen- ja neljankymmenen valilta. Han on elakkeella armeijasta ja rahatilanne on ilmeisesti varsin hyva, kun varaa on kahteen eri asuntoon ja runsaaseen matkusteluun. Pienet limamiehen vibat minulle tulee tasta kaverista, ja olen hyvin varuillani, etten vahingossa anna mitaan vaaria signaaleja. Harmittomalta han kuitenkin vaikuttaa. Kamppa on kompakti ja kotoisa kattohuoneisto, josta minulle lahjoitetaan makuuhuone. Kelpaa. Lammin suihku tuntuu hyvalta ja kasvispadasta en kieltaydy. Minulla on vapaaehtoistyopaikka, jonne lupaudun menemaan kahdentenakymmenentenaviidentena paivana viikoksi tai kahdeksi, tarpeesta riippuen. Will kertoo hanen ja Toddin leiponeen leipaa ja vieneen sita Debbylle ja Chrisille. Ihania tyyppeja, olen niin iloinen heista.
Kun paasemme pubiin keskustan toiselle laidalle, mina olen litimarka. Pukumiehet viettavat hautajaisten jatkobileita ja vanhat herrat soittelevat perinteista musiikkia pienessa porukassa. James paasaa maailman epakohdista suu vaahdossa ja tarjoaa hyvin idealistisia, naiivejakin ratkaisuja. Mina huomaan toistavani hanen kanssa keskustellessani samoja argumentteja ja asenteita, kuin mita kuulin Cormacilta. Hassua. Sade on hiljennyt, mutta kotimatka tuntuu pitkalta. Minulle kokataan iltapalaksi maukas omeletti, josta olen onnellinen.
Aurinkoinen aamu lammittaa mielta. Postitoimiston jonossa rakastun punatukkaiseen poikaan ja postikorttini joudun ostamaan turistikaupasta. Soitan Bobille, joka kuulostaa ilahtuneelta ja odottaa minua edelleen. James lahtee kotiin ja mina jatkan kaupunkikierrostani. Haahuilen ympariinsa ilman paamaaraa, enka onnistu eksymaan. Minulla on yhtakkia kovin yksinainen olo. Hakeudun takaisin nettikahvilaan, koska ystavat siella merten toisilla reunoilla ovat maagisesti tavoitettavissani internetin ihmemaailman myota. Tohtori Diabetes diagnosoi viimeaikaisen univajeeni johtuvan Paanas-ikavasta, eika Jesse ole mennyt naimisiin. Pitkasta aikaa juttelen myos toiselle ihmiselle, joka lammittaa minua aina yhta paljon.
Isantani ei innostu sohvasurffaajien kokoontumisajoista, mutta vakuutteluistani huolimatta vie minut paikanpaalle muiden seuraan liittymatta. Vegaanikokin ammatissa haariva biologianopiskelija kertoo rakastavansa Suomea ja mita luultavimmin muuttavansa sinne ensi vuonna. "Finnish women are so beautiful!" Punapartainen, ulkoiselta olemukseltaan joulupukkia muistuttava seta on kuin kaveleva Wikipedia. Han muistanee kaiken lukemansa ja vaittaa seka jaakarhujen etta saunojen tulevan alunperin Irlannista. Mina en kylla usko. Punatukkainen, hieman Heikkia muistuttava mies joutuu lahtemaan aikaisin, etteivat hanen autonsa ikkunat paase jaatymaan, kun kasilla ei kerta ole kuumaa vettakaan... Pubi menee kiinni varsin aikaisin, mutta menemme viela yksille yokerhoon, jossa tunnen olevani vain kaikkien tiella. Alunperin saksalainen nainen kavelee lahes koko matkan kotiin kanssani ja puhumme sohvasurffailusta, mutta jalkeenpain en enaa muista, etta mita. Isantani onkin paattanyt siirtya itse omaan sankyynsa, jonne minakin kuulemma mahtuisin. Ei kiitos.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kerro.