Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2018.

Juuri siellä, missä haluan

Tässä aivan hiljan, ei kauaakaan sitten, saapastelimme pihapiirimme halki, minä ja tyttö toisella kymmenennellään, saman katon alla asuva. "Missä asuisit, jos saisit asua ihan missä tahansa?" hän kysyi. Hupsu tyttö, tuumasin heti, miksi asuisin jossain, jos en haluaisi asua siellä. Hetken tuumailtuani ymmärsin toki, mistä tytön kysymys kumpusi. Se lienee lähtöisin kaikista niistä valituksista, joita ihmisten suusta pääsee, onhan Suomi kylmä, kaukana kaikesta, yhtä sääntelyä, kannustinloukkua, alkoholiongelmaa, liikaa lunta ja synkkää lumettomuutta, kaikki on kallista, kulttuuri uhattuna ja kielikin hapertuu. Valittava voihkinta kantaa kai onnenhuokauksia kauemmas ja pääsee suusta suuremmalla ponnella. Ja lapset, he ovat vielä niin uteliaita, pursuavat intoa ja romanttisia mielikuvia, tahtovat tutkia maailmaa itse. Tottahan he mieluummin asuisivat muualla, kuin kotikylässään.

"Mie asun juuri siellä, missä haluan. Jos en haluaisi asua täällä, muuttaisin muualle, sinne, …

Itsen rakkaus on tärkeintä rakkautta

Istun itseksenisaunassa ja katselen alastonta kehoani saunanpesän luukun ikkunasta hohtavassa lämpöisessä valossa. Kääntelen sitä, tarkastelen eri kulmista, silittelenkin. Tämä on minun mieleni koti ja kulkine, tämä on minä. Kerrankin en näe itsessäni mitään rumaa, en mitään väärää, en mitään korjattavaa. Ei tarvitse kaventua tuosta, pyöristyä tästä, siloitella sieltä täältä.

Minun kehoni on minun henkeni kehto. Ne ovat toisaalta yhtä, toisaalta eri, eikä kumpainenkaan pärjää toistaan ilman. Kehoni on se, joka kuljettaa minua ajassa ja tilassa, se, jonka aistein havainnoin ja ymmärrän maailmaa ja se, jolla tunnen toisen ihmisen. Miksi olenkaan koskaan sitä torunut, halveksinut, inhoten katsellut, toiseksi toivonut, kun velkaa olisin rakkautta, hellyyttä ja kiitoksen? Niin kuin e

Vaeltajain valtatiellä

Kävimme kulkemaan Ketomellasta, ohi Hietajärven houkuttelevien hiekkarantojen,
pitkin poromiesten polkuja. We headed out from Ketomella,
following the paths of the reindeer herders
past the tempting beaches of Hietajärvi.
Seiposen selältä oli sopivan helppo
huitasta Hannukurulle.
Säitten säätäjä soi säitä kerrakseen,
auringonpaisteen, pilvipoudan, vesisateen, rakeet ja lumen.
The way from Seiponen to Hannukuru
was nice and easy.
The one responsible for the weathers was moody enough
to provide us with sunshine, clouds, rain, hales and snow.

Suaskurun kodalla kohtasin kahdet kasvot, viime kesänä kohdatut.
Kulku kävi niin kevyesti ja askel oli autuas,
ettei vielä sijoille jäätykään.
At the Suaskuru kota I met two faces
I had met last summer on another hike.
Hiking felt so easy and the steps so airy
we decided to keep going.
Tuuli kävi kovaksi, työnsi kuiten takaapäin. Nammalakurun valoisa tupa keräsi vaeltajat vähäiset. The wind picked up, but pushed us from behind.
The light and spacious hut of Nam…

Yötön yö on vapautta ajasta

Yötön yö on vapautta ajasta ja arjesta. Se on viehkein värein kirjottu taivaankansi ja aikaa ajatuksille, maailma täynnä mahdollisuuksia, valon välittömyyttä ja kellonaikojen kadotus.


Luonnon talvinen vaiteliaisuus on muuttunut linnunlauluksi ja leppeiksi tuuliksi. Elämästä täyttyneet ovat valmiita suuriin seikkailuihin, tiettömienkin taivalten taa.


Valo vie unen, mutta vastalahjaksi antaa voimansa. Valon voima on rakkauden voima, ehtymätön energia, loputonta lempeä. Valo on täällä ja valo on meissä.


Kukoista, kesä ja anna meidän kukoistaa.


The nightless night is freedom from time and our ordinary lives. It is the skies embroidered in fair shades and time for your thoughts, it is the world full of opportunities, the essence of light and it is a perdition to time and its measurements.


The heartfelt silence of nature has turned into birdsong and balmy winds. Souls filled with life are ready for great adventures.


Light steals one's sleep, but does donate its might in return. The power…

Minussa virtaa väki

Minä olen energaa, minussa ovat kaikki ne elementit, joista maailma on kasattu. Minussa virtaa väki, mahtava väki, vailla valjastajaa. Se sama väki virtaa meissä kaikissa ja kaikkialla. Se sama väki on kaikkeuden takana, kaikessa sisällä ja kaiken ulkopuolella. Kun siihen virtaan löytää portin ja laskee sielunsa, unohtaa uskoneensa olevansa erillinen, irrallinen yksilö ja muistaa olevansa vain muutos muutosten joukossa, värähdys energiavirrassa. Ja silti, vaikka kokee yhteytensä kaikkeen olevaiseen, ymmärtää oman tietoisuutensa kautta voivansa ohjata omaa väkeään, kykenevänsä voimistamaan sitä entisestään.

Jos minä olen kaikkeus ja kaikkeus on ei mitään, en minäkään ole mitään. Olen silti kaikki, mitä minulla on ja kaikki, mitä varten minä olen. Minua ei ole tehty kenenkään kylkiluusta, minä olen sitä, mitä maailman korkeimmat vuoret, syvimpien merien kolkat ja taivaan kauneimmat värit. Minä olen myrskytuulta ja vyöryvää lunta, tulta ja tuhkaa, multaa, kultaa ja hopeaa. Sillä samasta…

Olemista talvessa

Katselen taivasta pidempään, kuin olen pitkiin aikoihin katsellut. Näen männynoksat sinne kurottelevat, kiemuraiset. Näen minua kohti vajoavat lumikiteet, jotka ovat irronneet kaltaisistaan ja jatkavat matkaansa muualle. Kuulen kauempana raakkuvan variksen ja etäisesti myös maantiellä kiireettä umpeen kurovat autot. Lähempänä minua, nuoren koivun oksissa lumikiteet roikkuvat kuin pelkäisivät hankeen putoamista, suurempaan massaan sekoittumista. Päivän pehmeänsininen valo enteilee aurinkoa ja riippumattoni keinuu hellästi eestaas. Rentouden tila on syvä, eikä talvi ole vihamielinen. Se osaa olla myös pehmeän vaitelias, hyväksyvä, tyynen rauhoittava ja lohdullisen hiljainen.

Tämä matka HaliPuu -metsään oli mitä mainioin tapa aloittaa päivä. Paljon luonnossa liikkuvallekin tekee hyvää välillä pysähtyä vain olemaan. Ympäristöään ei tarvitse aktiivisesti tarkkailla, jos sille antautuu. Syvän luontokokemuksen ei tarvitse olla mitään äärimmäistä eikä sisältää sen kummallisempia ponnisteluja…

Hartioilta hangelle karistettua tomua

Tiedätkö sen vaikeasti kuvailtavan tunteen tukkeutuneesta kehosta? Tai ehkä se onkin mieli, joka on tukossa? Joka tapauksessa olo tuntuu jokseenkin raskaalta, umpinaiselta, hitaalta, haalealta ja vaisulta. Työkiireet, tulevaisuudensuunnitelmat, ihmissuhteiden määrittely tai määrittelemättömyys, vaillinainen ruokavalio, ystävien murheet, kehonhuollon laiminlyönti, kaamos ja levottomat yöt kerryttävät kehon ja mielen sopukoihin harmaata mönjää, joka pikkuhiljaa valuu kaikkialle, ympäröi minut. Sen turruttavuus passivoi ja niin se ruokkii itse itseään.

Vähälle huomiolle jääneiden koirien tuijotuksesta aiheutuva huono omatunto voitti ikkunan takana ikäviltä näyttävät tuulenpuuskat tänään, otin sukseni ja läksin tuttuun metsään, josta nyt asun liian kaukana. En ollut päässyt pitkällekään, kun tunsin kaiken jumissa olleen lähtevän liikkeelle. Hengitin taas koko kehollani ja uinuneet solut heräsivät henkiin. Suksi luisti hangella hiljaa, mutta sutjakasti. Missään ei näkynyt, eikä kuulunut ke…