Istun itsekseni saunassa ja katselen alastonta kehoani saunanpesän luukun ikkunasta hohtavassa lämpöisessä valossa. Kääntelen sitä, tarkastelen eri kulmista, silittelenkin. Tämä on minun mieleni koti ja kulkine, tämä on minä. Kerrankin en näe itsessäni mitään rumaa, en mitään väärää, en mitään korjattavaa. Ei tarvitse kaventua tuosta, pyöristyä tästä, siloitella sieltä täältä.
Minun kehoni on minun henkeni kehto. Ne ovat toisaalta yhtä, toisaalta eri, eikä kumpainenkaan pärjää toistaan ilman. Kehoni on se, joka kuljettaa minua ajassa ja tilassa, se, jonka aistein havainnoin ja ymmärrän maailmaa ja se, jolla tunnen toisen ihmisen. Miksi olenkaan koskaan sitä torunut, halveksinut, inhoten katsellut, toiseksi toivonut, kun velkaa olisin rakkautta, hellyyttä ja kiitoksen? Niin kuin ei henkenikään ole sama kuin kenenkään toisen, vaikka yhtä kaikki olemmekin, miksi tarvitsisi kehonikaan olla?
Matkani näihin ajatuksiin on ollut pitkä, eikä vieläkään tiensä päässä. Olen ollut se, joka on inhonnut ihoaan, eikä päivänvalossa saattanut kasvojaan maalaamatta astua ovestaan ulos. Olen ollut se, joka on kehonsa muotoja peitellyt syystä jos toisestakin. Olen ollut se, joka on pelännyt katsoa toista silmiin tai näyttäytyä toisen edessä vaatteitta, koska mitä jos se pitääkin minua rumana. Osansa epävarmuudesta ulos kasvamisessa on ollut kaikilla niillä, jotka ovat katsoneet, koskeneet, kehuneet. Älä koskaan jätä sanomatta, että joku toinen on kaunis tai komea, hehkeä tai hurmaava.
Erityisen paljon olen kuitenkin viimeaikoina saanut sekä kehoa että mieltä huoltavista lajeista, kuten shindo ja kundaliinijooga. Niillä tunneilla ei vedetä vatsaa sisään, ei suoriteta, eikä yritetä olla mitään muuta, kuin ollaan. Siinä tilassa ollaan yhdessä yksilöitä, hyväksytään toisemme ja ennen kaikkea itsemme ja annetaan itsellemme kaikki se huomio, minkä olemme ansainneet. Mieltä ei yritetä kahlita mihinkään, tunteiden sallitaan tulla ja mennä. Kehoa ei painosteta, vaan houkutellaan hoitamaan itseään, toipumaan rasituksensa taakasta. Ne ovat sellaisia asioita, oppeja, joita meistä jokainen kaipaa ja tarvitsee ja joita meidän jokaisen todella soisin saavan - oli lähde mikä tahansa.
Kyky rakastaa itseään on kaiken rakkauden alku ja juuri. Kukaan ei kulje koko elämäämme kanssamme, ei jaa kaikkia kokemuksiamme, ei kukaan muu, kuin me itse. Miten voisimmekaan todella ymmärtää jonkun muun rakastavan meitä, jos emme itse osaa rakastaa itseämme? Selvennyksen vuoksi: itsensä rakastaminen ei toki tarkoita sitä, etteikö ihmisen tulisi pyrkiä kehittymään ja kasvamaan tai että tulisi toimia itsekkäästi. Se tarkoittaa oman inhimillisyytensä hyväksymistä ja kykyä antaa anteeksi myös itselleen. On helpompaa olla tukena toiselle, tehdä viisaita elämänvalintoja, auttaa apua tarvitsevia, kasvattaa pieniä ihmisiä ja ylipäätään olla inhimillinen, kun on sinut itsensä kanssa.
Siis sinä, ota hetki ja helli itseäsi. Katso itseäsi jonkun toisen silmin. Anna itsellesi anteeksi - mielellesi sen heikkoudet ja kehollesi sen puutteet. Sinä, jos joku, ansaitset sen, rakkautesi.
I'm sitting in the sauna all by myself and observing my body in the gentle light shining from the stove. I'm looking at it from different angles, softly stroking it as well. This is the home and the vessel of my mind, this is me. For once I am not seeing anything wrong, anything ugly, anything needing to get fixed in myself. There is no need to get thinner here, rounder there or smoother somewhere.
My body is the cradle of my spirit. They are one, though they are separate and neither one could do without the other. My body is the one to carry me through time and space, through which I observe and understand the world around me and with which I feel another human being. Why have I ever scolded at it, despised it, loathed it or hoped it was something else than it is when all I owe to it is love, tenderness and gratitude? Just as my spirit is not the same as anybody else's - even if we all are one - why should my body be?
My journey to these thoughts has been long and it's still far from it's goal, the end of the road. I've been someone so disgusted about my own skin that I didn't dare to step out of the front door in daylight without painting my face. I've been someone hiding the shapes of my body for one reason and another. I've been someone afraid to look into another persons eyes or show them my body not covered by clothes, because what if he thinks I'm ugly? All of you who have looked, touched and flattered have played an important part in my growing out from insecurity. Never keep yourself from telling someone they're beautiful or handsome, blooming or charming.
What I've gotten a lot from lately though, have been methods that maintain both your mind and body, such as shindo and kundaline yoga. There's no pulling in your stomach, no performance nor pressure of being anything you are not on those lessons. In that space we exist as individuals together, we accept each other as well as ourselves and first and foremost we give ourselves all the attention we deserve. The mind is not harnessed, the feelings are allowed to come and go as they wish. There's no pressure on the body, but caring for it and helping it to restore from it's heavy burden of our everyday lives. These are teachings all of us are longing for and in need of and I sincerely hope all of us get - whatever the source may be.
The capability to love yourself is the root and the beginning of all love and compassion. There's no one else to walk with us through our lives, share all of our experiences and always be there for us except for ourselves. And how on Earth could we understand anyone else loving us if we couldn't love ourselves? Just to be clear: loving yourself does not mean that you shouldn't aim to develop yourself or that you should behave selfishly. It means accepting your humanity and forgiving yourself. It is much easier to support someone else, to make wise choices in life, to help the ones in need, to raise children and in general to be humane, when you're comfortable with yourself.
So, you, take a moment and cherish yourself. Look at yourself through someone else's eyes. Forgive yourself; your mind for it's weaknesses and your body for it's imperfection. You deserve it, your love.
Minun kehoni on minun henkeni kehto. Ne ovat toisaalta yhtä, toisaalta eri, eikä kumpainenkaan pärjää toistaan ilman. Kehoni on se, joka kuljettaa minua ajassa ja tilassa, se, jonka aistein havainnoin ja ymmärrän maailmaa ja se, jolla tunnen toisen ihmisen. Miksi olenkaan koskaan sitä torunut, halveksinut, inhoten katsellut, toiseksi toivonut, kun velkaa olisin rakkautta, hellyyttä ja kiitoksen? Niin kuin ei henkenikään ole sama kuin kenenkään toisen, vaikka yhtä kaikki olemmekin, miksi tarvitsisi kehonikaan olla?
Matkani näihin ajatuksiin on ollut pitkä, eikä vieläkään tiensä päässä. Olen ollut se, joka on inhonnut ihoaan, eikä päivänvalossa saattanut kasvojaan maalaamatta astua ovestaan ulos. Olen ollut se, joka on kehonsa muotoja peitellyt syystä jos toisestakin. Olen ollut se, joka on pelännyt katsoa toista silmiin tai näyttäytyä toisen edessä vaatteitta, koska mitä jos se pitääkin minua rumana. Osansa epävarmuudesta ulos kasvamisessa on ollut kaikilla niillä, jotka ovat katsoneet, koskeneet, kehuneet. Älä koskaan jätä sanomatta, että joku toinen on kaunis tai komea, hehkeä tai hurmaava.
 |
| (c) Milja Juntunen / ShindoiLevi |
Kyky rakastaa itseään on kaiken rakkauden alku ja juuri. Kukaan ei kulje koko elämäämme kanssamme, ei jaa kaikkia kokemuksiamme, ei kukaan muu, kuin me itse. Miten voisimmekaan todella ymmärtää jonkun muun rakastavan meitä, jos emme itse osaa rakastaa itseämme? Selvennyksen vuoksi: itsensä rakastaminen ei toki tarkoita sitä, etteikö ihmisen tulisi pyrkiä kehittymään ja kasvamaan tai että tulisi toimia itsekkäästi. Se tarkoittaa oman inhimillisyytensä hyväksymistä ja kykyä antaa anteeksi myös itselleen. On helpompaa olla tukena toiselle, tehdä viisaita elämänvalintoja, auttaa apua tarvitsevia, kasvattaa pieniä ihmisiä ja ylipäätään olla inhimillinen, kun on sinut itsensä kanssa.
Siis sinä, ota hetki ja helli itseäsi. Katso itseäsi jonkun toisen silmin. Anna itsellesi anteeksi - mielellesi sen heikkoudet ja kehollesi sen puutteet. Sinä, jos joku, ansaitset sen, rakkautesi.
I'm sitting in the sauna all by myself and observing my body in the gentle light shining from the stove. I'm looking at it from different angles, softly stroking it as well. This is the home and the vessel of my mind, this is me. For once I am not seeing anything wrong, anything ugly, anything needing to get fixed in myself. There is no need to get thinner here, rounder there or smoother somewhere.
My body is the cradle of my spirit. They are one, though they are separate and neither one could do without the other. My body is the one to carry me through time and space, through which I observe and understand the world around me and with which I feel another human being. Why have I ever scolded at it, despised it, loathed it or hoped it was something else than it is when all I owe to it is love, tenderness and gratitude? Just as my spirit is not the same as anybody else's - even if we all are one - why should my body be?
My journey to these thoughts has been long and it's still far from it's goal, the end of the road. I've been someone so disgusted about my own skin that I didn't dare to step out of the front door in daylight without painting my face. I've been someone hiding the shapes of my body for one reason and another. I've been someone afraid to look into another persons eyes or show them my body not covered by clothes, because what if he thinks I'm ugly? All of you who have looked, touched and flattered have played an important part in my growing out from insecurity. Never keep yourself from telling someone they're beautiful or handsome, blooming or charming.
 |
| (c) Milja Juntunen / ShindoiLevi |
The capability to love yourself is the root and the beginning of all love and compassion. There's no one else to walk with us through our lives, share all of our experiences and always be there for us except for ourselves. And how on Earth could we understand anyone else loving us if we couldn't love ourselves? Just to be clear: loving yourself does not mean that you shouldn't aim to develop yourself or that you should behave selfishly. It means accepting your humanity and forgiving yourself. It is much easier to support someone else, to make wise choices in life, to help the ones in need, to raise children and in general to be humane, when you're comfortable with yourself.
So, you, take a moment and cherish yourself. Look at yourself through someone else's eyes. Forgive yourself; your mind for it's weaknesses and your body for it's imperfection. You deserve it, your love.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kerro.