Poluilla

Pakkaan, pakkaat, pakkaa. Pakkaamme, pakkaatte, pakkaavat. Pakataan. Pakkaanko? Pakattava! Alkamisen vaikeus. Matkalaukku on aina liian pieni ja kaksikymmentä kiloa liian vähän. Vuodenaikoja on liian monta. Vaelluskengät painavat liian paljon. Kaikki, mikä jää, on pakattava laatikoihin. Tavaraa on liikaa. Tiistaiyönä ei nukuta. Olisinpa jo siellä. Vähän pelkään ikävää. Tell everybody I'm on my way New friends and new places to see With blue skies ahead, yes I'm on my way And there's nowhere else I'd rather be Tell everybody I'm on my way And I'm loving every step I take With the sun beating down, yes I'm on my way And I can't keep this smile off my face 'Cause there's nothing like seeing each other again No matter what the distance between And the stories that we tell will make you smile Oh it really lifts my heart So tell 'em all I'm on my way New friends and new places to see And to sle

Päivät Savonlinnassa kuluivat nopeasti. Ilosaaressa vielä nopeammin. Näin, kuulin ja koin paljon. Ihastuin  First Aid Kit iin. Eva & Manu olivat hurmaavia. Nyt olen kotona ja olo on tyhjä. Matkalla näytti tältä. Kiitos Julia ja muut ihanat ja ystävälliset ja avuliaat ja kaiket.

06.07.2012 Perjantai Kokkola ei vielä aamulla ollut kuuma. En tuntenut reittiä. Puiset talot paistattelivat auringossa ja niiden välissä kiemurtelevat kadut olivat hiljaisia. Sairaalan lattia tuntui vilpoisalta ja sileältä paljaita jalkoja vasten. Kelpuuttivat silmäni. Aamupäivällä kaupunki oli jo hereillä.  Aurinko paahtoi, rinkat hiostivat. Viisitoista minuuttia ja rekka pysähtyi. Kohta olisimme taas Kaustisella. Kuski oli ajellut rekalla ympäri maailmaa parinkymmenen vuoden ajan, kunnes rakastui oman kylän tyttöön juhannusyönä neljä vuotta sitten. Vaimolla on paint-hevosia. Toinen vartti Kaustisella ja rakennustarpeita hakeneen miehen kyydillä Veteliin. Jälleen vartti ja joitakin satoja metrejä eteenpäin paremmalle paikalle. Pari minuuttia ja amispojat pysähtyivät. Olivat matkalla Äänekoskelle, meille eivät juurikaan jutelleet. Kymmenisen minuuttia Sinisen tien risteyksessä ja taas rekkakuskin kyydissä parikymmentä kilometriä eteenpäin. Moottoripyörämies näytti kuin elokuva

Takana 741 liftattua kilometriä. Enemmän tai vähemmän pitkiä pysähdyksiä Jyväskylässä, Viitasaarella, Keuruulla, Mäntässä, Vilppulassa, Äänekoskella, Saarijärvellä, Kaustisella, Kokkolassa, Vetelissä, Kyyjärvellä ja Kivijärvellä. 03.07.2012 Tiistai Kyydillä Keuruuntien varteen ja ensimmäinen auto pysähtyi. Saksalainen mies oli kaksikymmentä vuotta sitten ihastunut suomalaiseen naiseen ja nyt hän oli viemässä tytärtään rippileirille. Keuruulla viiden minuutin odotus ja kyyti Mäntän keskustaan. Kuski oli ollut aikanaan ahkera liftari. Löysimme jäätelökioskin. Tervaa, salmiakkia ja rinkat nurmikolla. Setä, joka välttämättä tahtoi tarjota meille jäätelöt, joita emme enää jaksaneet syödä. "Pitäkää lippu korkeella, minne meettekin ." Laituri, aurinko, eikä kiirettä minnekään. Illalla vanhoja ystäviä, sauna ja nuotio. Ilta oli kaunis, pitkä ja kotoisa. 04.07.2012 Keskiviikko Aamulla valmiiseen ruokapöytään. Moottoripyörällä matkatessa maisema ei vain vilistä ohi, olen osa si

"Mitä kello on?" "Kohta kaheksan. Meillä on seittemän minuuttia aikaa." "Voi paska. Ei vissiin menty sillä bussilla sitte." "Mitä! Miten seuraava metro voi tulla vasta kuuden minuutin päästä! Ei niillä ikinä oo neljää minuuttia pidempiä välejä!" "Me myöhästytään tästäki bussista. Ei voi olla todellista." "Hei! Me ollaan liikkeellä!" "Oota vaan. Tää bussi varmaan hajoaa Järvenpäähän." "Voitaisko pyytää tolta kuskilta, että kierrettäs Järvenpää mahdollisimman kaukaa?" "Jyväskylä! Me päästiin Jyväskylään!" "No ei kukaan ota kyytiin tommosia huumehörhöjen näkösiä." "Äh, ei taksille kannata liftata..." "Hei, se pysähtyy oikeesti!" "Mooi! Sun kyydistä täytyy varmaan maksaa..." "Eeikä tarvii, jos ei minua oo tilannu." "No ootko sää minne menossa?" "Pyhäsalmelle." "Aa mää en tiiä missä se on. Me ollaan matkalla

30.06.2012 Kanssamme samassa bussissa matkustaneen mummon mielestä olimme rohkeita. Keski-Suomi kutsui. Kuuleman mukaan Helsingin paras liftauspaikka, kaksi tyttöä, rinkat sekä säälittävännäköinen koira. Kolme tuntia. Kaksi pysähtyvää autoa, joiden määränpää ei ollut edes Helsingin rajojen ulkopuolella. Vilkutuksia, tuijotuksia, puistelevia päitä, hymyjä ja kaksi keskisormea, mutta ei kyytiä. Vihdoin yksi pysähtyi. Mies sinisessä bemarissa. Jes! Nyt päästiin liikkeelle. Ehkä Järvenpäästä päästäisiin ponnistamaan pidemmälle. Moottoritien ramppi. Tästä me lähdettäisiin. Autoja ei kuitenkaan juuri tullut. Ainakaan sellaisia, joita liftarit tien varressa olisivat kiinnostaneet tai säälittäneet. Onneksi Kotipizzan kotiinkuljetus taltutti nälän. "Ennenkuulumatonta," ne sanoivat. Kaksi ja puoli tuntia ja yksi nainen pysähtyi. Hän oli matkalla Lahteen, mutta tilaa ei ollut kuin yhdelle. Pessimismi voitti. Tyttöjä kiukutti. " Ei tähän vittu kukaan pysähdy. " Kilometrit