06.07.2012 Perjantai
Kokkola ei vielä aamulla ollut kuuma. En tuntenut reittiä. Puiset talot paistattelivat auringossa ja niiden välissä kiemurtelevat kadut olivat hiljaisia. Sairaalan lattia tuntui vilpoisalta ja sileältä paljaita jalkoja vasten. Kelpuuttivat silmäni. Aamupäivällä kaupunki oli jo hereillä.
Aurinko paahtoi, rinkat hiostivat. Viisitoista minuuttia ja rekka pysähtyi. Kohta olisimme taas Kaustisella. Kuski oli ajellut rekalla ympäri maailmaa parinkymmenen vuoden ajan, kunnes rakastui oman kylän tyttöön juhannusyönä neljä vuotta sitten. Vaimolla on paint-hevosia.
Toinen vartti Kaustisella ja rakennustarpeita hakeneen miehen kyydillä Veteliin. Jälleen vartti ja joitakin satoja metrejä eteenpäin paremmalle paikalle. Pari minuuttia ja amispojat pysähtyivät. Olivat matkalla Äänekoskelle, meille eivät juurikaan jutelleet. Kymmenisen minuuttia Sinisen tien risteyksessä ja taas rekkakuskin kyydissä parikymmentä kilometriä eteenpäin.
Moottoripyörämies näytti kuin elokuvahahmolta blondattuine hiuksineen, rusketuksineen, farkkuineen ja koruineen. Hänen eturenkaansa oli puhjennut. Puolen tunnin jälkeen aloimme epäillä onnemme kääntyneen. Vartin päästä olimme kuitenkin jälleen autossa, joka vei meidät taas parikymmentä kilometriä eteenpäin. Savulohipatonki maistui uskomattoman hyvälle.
Tienvarressa taas ja moottoripyörämies noukki meidät hinausautonsa kyytiin. Osoitteemme oli kuskille tuttu. Uimaranta kutsui, vesi oli olevinaan kylmää. Keinuva laituri, aurinko ja sopiva tuuli. Hetki tuntui päivän parhaalta. Vilma ja Hermanni eivät olisi tahtoneet lähteä rannalta lainkaan. Illassa uusia ja vanhoja tuttuja. Joku haluaisi löytää unelma-ammattinsa, jollain on yhteisiä kavereita, joku on menossa kanssani naimisiin. Voi Viitasaari.
07.07.2012 Lauantai
Jalkapalloa ja hiostava ilma. Tuttuja, kavereita, kaverinkaverinkavereita ja tutunnaapurinserkunkumminkaimoja. Illanvietto. Mäkäräisiä suussa, nenässä, korvissa ja silmissä. Joku oli palanut auringossa, joku tunsi itsensä vanhaksi. Pihkurissa oli väkeä. Huomasin syöväni kaurapuuroa vieraan keittiön pöydässä. Aamuyö oli kiireetön. "Luontokuvaajat ja kasvimaiden kitkijät ovat varmasti maailman onnellisimpia ihmisiä."
08.07.2012 Sunnuntai
Tänään oli vain väsymys. Ja Jyväskylä. Päässä soi virsi numero viisitoista.
09.07.2012 Maanantai
Hidas herääminen. Hää- ja stailausohjelmia suoltava televisio. Hyi. On helpompaa kävellä keskustaan, kuin ymmärtää bussiaikatauluja. Pilvet eivät osanneet päättää sateen ja poudan välillä. Luonnonsuojelualue keskellä kaupunkia, emmekä edes eksyneet. Pikkutyttö kahvilan ikkunan takana ei saanut meistä tarpeekseen. "...vaikka mehän näytetään tänään aika ihmisiltä." Vesilinnasta näki kauas. Ruma kaupunki, kumpuilevaa metsää horisonttiin. Kissani ei enää muistanut minua. Sinne tänne. Erä Scrabblea Hemmingways'sissä. Ilta loppui lyhyeen. Maanantai tekee ihmisistä tylsiä.
10.07.2012 Tiistai
Liikkeelle puolenpäivän jälkeen. Vartti Vaajakoskella ja saimme kyydin. Mies oli matkalla Kuopioon, niin kai sitten mekin. Hän oli suomalaisen sairaanhoidon tilaan tyytymätön palomies. Toiset viitisentoista minuuttia jossakin Suonenjoen suunnalla ja ohitsemme ajanut auto kääntyi takaisin ottaakseen meidät kyytiin. Mies oli eläköitynyt matematiikan maisteri matkalla Helsinkiin. "Mitähän ihmisen päässä pittää tapahtua, että sille tullee mieleen palotella joku?" Onneksi etupenkillä olin minä. Juvalta viidessä minuutissa kyyti Savonlinnaan ja mikä parasta, samassa kyydissä pääsisi perjantaina Joensuuhun - mikäli kummallista ääntä pitänyt auto olisi vielä ehjä. Perillä! Kaupunki elää ja paistetut omenalohkot maistuvat maustamattoman jogurtin kanssa älyttömän hyville.
Kokkola ei vielä aamulla ollut kuuma. En tuntenut reittiä. Puiset talot paistattelivat auringossa ja niiden välissä kiemurtelevat kadut olivat hiljaisia. Sairaalan lattia tuntui vilpoisalta ja sileältä paljaita jalkoja vasten. Kelpuuttivat silmäni. Aamupäivällä kaupunki oli jo hereillä.
Aurinko paahtoi, rinkat hiostivat. Viisitoista minuuttia ja rekka pysähtyi. Kohta olisimme taas Kaustisella. Kuski oli ajellut rekalla ympäri maailmaa parinkymmenen vuoden ajan, kunnes rakastui oman kylän tyttöön juhannusyönä neljä vuotta sitten. Vaimolla on paint-hevosia.
Toinen vartti Kaustisella ja rakennustarpeita hakeneen miehen kyydillä Veteliin. Jälleen vartti ja joitakin satoja metrejä eteenpäin paremmalle paikalle. Pari minuuttia ja amispojat pysähtyivät. Olivat matkalla Äänekoskelle, meille eivät juurikaan jutelleet. Kymmenisen minuuttia Sinisen tien risteyksessä ja taas rekkakuskin kyydissä parikymmentä kilometriä eteenpäin.
Moottoripyörämies näytti kuin elokuvahahmolta blondattuine hiuksineen, rusketuksineen, farkkuineen ja koruineen. Hänen eturenkaansa oli puhjennut. Puolen tunnin jälkeen aloimme epäillä onnemme kääntyneen. Vartin päästä olimme kuitenkin jälleen autossa, joka vei meidät taas parikymmentä kilometriä eteenpäin. Savulohipatonki maistui uskomattoman hyvälle.
Tienvarressa taas ja moottoripyörämies noukki meidät hinausautonsa kyytiin. Osoitteemme oli kuskille tuttu. Uimaranta kutsui, vesi oli olevinaan kylmää. Keinuva laituri, aurinko ja sopiva tuuli. Hetki tuntui päivän parhaalta. Vilma ja Hermanni eivät olisi tahtoneet lähteä rannalta lainkaan. Illassa uusia ja vanhoja tuttuja. Joku haluaisi löytää unelma-ammattinsa, jollain on yhteisiä kavereita, joku on menossa kanssani naimisiin. Voi Viitasaari.
07.07.2012 Lauantai
Jalkapalloa ja hiostava ilma. Tuttuja, kavereita, kaverinkaverinkavereita ja tutunnaapurinserkunkumminkaimoja. Illanvietto. Mäkäräisiä suussa, nenässä, korvissa ja silmissä. Joku oli palanut auringossa, joku tunsi itsensä vanhaksi. Pihkurissa oli väkeä. Huomasin syöväni kaurapuuroa vieraan keittiön pöydässä. Aamuyö oli kiireetön. "Luontokuvaajat ja kasvimaiden kitkijät ovat varmasti maailman onnellisimpia ihmisiä."
08.07.2012 Sunnuntai
Tänään oli vain väsymys. Ja Jyväskylä. Päässä soi virsi numero viisitoista.
09.07.2012 Maanantai
Hidas herääminen. Hää- ja stailausohjelmia suoltava televisio. Hyi. On helpompaa kävellä keskustaan, kuin ymmärtää bussiaikatauluja. Pilvet eivät osanneet päättää sateen ja poudan välillä. Luonnonsuojelualue keskellä kaupunkia, emmekä edes eksyneet. Pikkutyttö kahvilan ikkunan takana ei saanut meistä tarpeekseen. "...vaikka mehän näytetään tänään aika ihmisiltä." Vesilinnasta näki kauas. Ruma kaupunki, kumpuilevaa metsää horisonttiin. Kissani ei enää muistanut minua. Sinne tänne. Erä Scrabblea Hemmingways'sissä. Ilta loppui lyhyeen. Maanantai tekee ihmisistä tylsiä.
10.07.2012 Tiistai
Liikkeelle puolenpäivän jälkeen. Vartti Vaajakoskella ja saimme kyydin. Mies oli matkalla Kuopioon, niin kai sitten mekin. Hän oli suomalaisen sairaanhoidon tilaan tyytymätön palomies. Toiset viitisentoista minuuttia jossakin Suonenjoen suunnalla ja ohitsemme ajanut auto kääntyi takaisin ottaakseen meidät kyytiin. Mies oli eläköitynyt matematiikan maisteri matkalla Helsinkiin. "Mitähän ihmisen päässä pittää tapahtua, että sille tullee mieleen palotella joku?" Onneksi etupenkillä olin minä. Juvalta viidessä minuutissa kyyti Savonlinnaan ja mikä parasta, samassa kyydissä pääsisi perjantaina Joensuuhun - mikäli kummallista ääntä pitänyt auto olisi vielä ehjä. Perillä! Kaupunki elää ja paistetut omenalohkot maistuvat maustamattoman jogurtin kanssa älyttömän hyville.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kerro.