Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2012.

Juhannusta

Kahdeksasta jäi jäljelle kaksi ja kasa harmitusta. Auto pakattiin silti, eikä ruuhkaa enää ollut. Lapset näyttivät peukaloita auton takaikkunasta. Näytin takaisin. He vilkuttivat.

Mummi oli siivonnut aitan. Siellä tuoksui tutulle.

Vesi oli kylmää. Laiturille oli kuivanut pieni kala. Lapsilla oli kumiveneet. Katkennut mela harmitti yhtä.

Katolla olimme lähempänä aurinkoa ja kauempana arjesta. Hyttyset eivät jaksa lentää näin korkealla.

Viiri vaihdettiin lippuun. Vaari oli pukeutunut kauluspaitaan. En osannut laulun sanoja. Eivät osanneet muutkaan.

Saaressa oli setiä ja tätejä. Hyvää juhannusta! Huudot kaikuivat järven yli.

Pimeys ei tullut tänäänkään. Hämärä on kaunis.

Kokko sytytettiin rannassa. Hinasivat sen keskelle järveä. Horisontti tahtoi kallistua.

Täällä aika pysähtyy. Korttipeli jatkui myöhään yöhön. Nauraminen itketti. Kolmelta hyttysetkin nukkuivat.
Pilvet on kuin laivoja, ne taivaanrannassa odottaa. Kerran kotiin minut vie tämä röpelöinen tie. On kaikki niinkuin ennenkin. (J. Kar…

Kesässä

Paljaat jalat tuntevat enemmän. Likaiset lakanat pyykkikorissa.
Polut, jotka kiertävät kehää.






Kliseinen tuuli tukassa
tuntuu aina yhtä hyvältä.
Mutkainen vanne,
suora tie.
Pimeys ei tänään tule.



























Täyteen pakattu reppu.
Rautatieasemalla minua odottavat junat.
Asvaltti hehkuu lämpöä keskiyöhön.























Toisina hetkinä on helpompaa olla onnellinen. Nyt niitä hetkiä on ollut paljon. Niitä onnellisia hetkiä. Ehkä olen muistanut hymyillä maailmalle niin, että se nyt hymyilee minulle takaisin. Ei pientä, kohteliasta hymyä, vaan poskipäitä nostattavaa hymyä, joka ajan saatossa jättää jälkensä silmäkulmiin.

Löydettyä

Selasin vanhoja vihkoja. Ajatus on joskus juossut. Ehkä kömpelösti, mutta juossut on kuitenkin.
pulska peikko pajuhäntä karvainen ja lyhyenläntä tallusteli tahollansa mietiskeli murheitansa vailla väkeä vertaistaan sai kuunnella vain varjoaan kun kuusenkannolle keikahti niin nauramatta nukahti huomisessa heräsi kokoon karvansa keräsi ja ilahtui ikihyviksi kun toverikseen tunnisti otuksen itsensä kaltaisen tuon peikon takkutukkaisen nyt tallustavat tahollansa karvaiset nuo kaksistansa tuijotellen taivaankantta sinisempää sukanvartta ja joskus kannolle keikatessaan saa peikkokin pusun poskellensa



kivenkovan kuoren alla muhii mieli pohtivalla
lävistä eivät luodit, ei liekit
kimpoavat lyöden kipinää

siellä sisässä haarniskan
sykkii sydän kulkijan
hiljaa sykkii, salaisesti
eikä itsestään ilmoita

kuiskien kanssakulkijat
alituiseen arvuuttavat
mikä mahtaa olla miehiään
miksei puhu, ei pukahda

eipä haavoitu haarniskoitu
ei verisesti vahingoitu
siihen on lapsi kasvatettu
puoliansa pitämään

koettaa kuitenkin kurkistella
toisia tar…

Valmis?

Viikonloppu täyttyi muodollisesta juhlasta. Juhlasta, jonka kuuluisi olla odotettu, arvostettu ja ikimuistoinen. Noin vain se hujahti ohi ja jäljelle jäivät ainoastaan likaantuneet pöytäliinat, hiljalleen kuihtuvat ruusut, kiireessä marketista juostut kortit ja pikseleiden muodostamat kuvat. Lukion käytäville ei tarvitse enää palata, kuten ei maaseutuopistollekaan. Todisteina neljästä viime vuodesta muutamat paperinpalat, jotka unohtunevat kansioonsa kirjahyllyn uumeniin.

Ensimmäisenä, toisena ja vielä kolmantenakin vuonna koulun päättäjäiset herättivät ristiriitaisia tunteita. Toisaalta ne merkitsivät kesää, lomaa ja irrottautumista arjesta. Silti aina itketti. Ihmiset, jotka tekivät koulusta kodin, jotka lähtivät iltaisin pelaamaan jalkapalloa tai kodalle grillaamaan, joiden kanssa jaettiin tuoreimmat juorut koulun ruokalassa, jotka heittivät lumihankeen kun sitä vähiten odotti ja jotka olivat lähellä, kun heitä tarvitsi, yksitellen he lähtivät pois. Tulivat valmiiksi ja lähtivät. K…