Tässä aivan hiljan, ei kauaakaan sitten, saapastelimme pihapiirimme halki, minä ja tyttö toisella kymmenennellään, saman katon alla asuva. "Missä asuisit, jos saisit asua ihan missä tahansa?" hän kysyi. Hupsu tyttö, tuumasin heti, miksi asuisin jossain, jos en haluaisi asua siellä. Hetken tuumailtuani ymmärsin toki, mistä tytön kysymys kumpusi. Se lienee lähtöisin kaikista niistä valituksista, joita ihmisten suusta pääsee, onhan Suomi kylmä, kaukana kaikesta, yhtä sääntelyä, kannustinloukkua, alkoholiongelmaa, liikaa lunta ja synkkää lumettomuutta, kaikki on kallista, kulttuuri uhattuna ja kielikin hapertuu. Valittava voihkinta kantaa kai onnenhuokauksia kauemmas ja pääsee suusta suuremmalla ponnella. Ja lapset, he ovat vielä niin uteliaita, pursuavat intoa ja romanttisia mielikuvia, tahtovat tutkia maailmaa itse. Tottahan he mieluummin asuisivat muualla, kuin kotikylässään.
"Mie asun juuri siellä, missä haluan. Jos en haluaisi asua täällä, muuttaisin muualle, sinne, missä haluaisin olla." Minut valtasi onnen tunne. Oivalsin, että ehkä monikaan ei voisi vastata tähän kysymykseen näin, erinäisistä syistä. Mutta minä voin. Minun menemisiäni ja tulemisiani, kulkemisiani tai kulkematta jättämisiäni ei ole kukaan tai mikään rajoittanut. Ei ole työnnetty suuntaan, eikä toiseen, ei ainakaan teinivuosien jälkeen. Kukaan ei ole kiskonut mukanaan, eikä pyytänyt jäämään. Olen tehnyt valintani itse. Olen valinnut elämän, joka tuntuu hyvältä ja teen niitä valintoja edelleen, päivittäin, kuten me kaikki. Me valitsemme elämämme ja sen suunnan jokaisessa hetkessä jokaisena päivänä. Emme tietenkään saata tehdä mitä tahansa, eikä kaikki aina mene, kuten toivomme, mutta jokaisella itse tekemällämme valinnalla on omanlaisensa seuraus.
Pohjoinen on kiehtonut minua aina. Hyinen tuuli ja tunturien armottomuus, kesän ehtymätön valo ja talven turvaisa pimeys. Aukeat jängät ja suopursun tuoksu, kivikkoiset tunturien kupeet, jotka talvisin muuttuvat lempeän pyöreiksi, pehmeiksi, silti petollisiksi. Ja ne tarinat, kaikki ne tarinat, jotka yhä elävät pohjoisen luonnossa ja sen asukkaissa. Ne tarinat, jotka meille kerrotaan, jos vain jaksamme kuunnella. Kiireettömyys ja elämän välittömyys. Mitäpä sitä turhia höntyilemään, jos homman joutaa hiljemminkin. Vuodenkierron voimakas läsnäolo ja taivaan kaikki eri sävyt. Joiut, jotka liikuttelevat jotakin itsessä, niin syvällä, ettei ymmärrys meinaa sinne saakka yltää.
Pohjoisen ote on ollut sellainen, että muualle ei ikävöi enää lainkaan. Matkakuume on parantunut - tai kuka tietää, saattaahan se säilyä kehossa kuin herpes-virus ja puhjeta taas otolliseen aikaan. Jo etelässä käyminen tuntuu valtavalta vaivalta, sellaiselta, että riittää, jos nyt kerran tai kaksi vuodessa. Ensin podin siitä syyllisyyttä, pitäisihän minun nyt kaikkia niitä rakkaita ihmisiä siellä käydä säännöllisesti läsnäolollani ihastuttamassa. Enää en jaksa syyllistyäkään, johan tännekin pääsee. Enkä tarkoita sitä, että täällä katkerana nyt purnaisin, kun aina täytyy itse liikkua, kukaan ei koskaan tule tänne. Nimittäin kyllä tulee, ihailtavan moni. Ja ne jotka eivät; näemme silloin, kun on aika. Voimakkain ystävyys ei tunne ajan kulua. Se säilyy sydämessä ja leimahtaa aina vastaparinsa kohdatessaan yhtä väkevästi. Ne suhteet aika syö, joiden on aika mennä ja se kuuluu elämän kulkuun, kaiken kiertoon.
Missä sinä asuisit, jos saisit asua missä tahansa? Jos se on jossain muualla, kuin missä kotisi on nyt, miksi? Mikä sinua pidättelee? Tai miksi nyt ei ole hyvä?
Very recently, not long ago at all me and a girl with whom we share a home together, were crossing our courtyard. She has barely lived through her first decade and asked me: "Where would you live, if you could choose anywhere in the world?" What a silly question, I thought at first, why would I be living somewhere I didn't want to be. After thinking for a little while I did understand where her question stemmed from. It must be coming from all them complains people have all the time. After all, Finland is cold, far from everywhere, the promised land of bureaucracy, unemployment and alcoholics, too much or not enough snow, everything's expensive, our culture is under a threat and even our language in danger of falling apart. A groan, I suppose, reaches more ears than a sigh of happiness. And the children, they're still so curious, full of excitement and romantic ideas yearning to explore the world for themselves. Of course they would rather live anywhere else than their hometown.
"I am exactly where I wanna be. If I didn't want to live here, I'd move to wherever I want." I was taken over by a strong feeling of happiness. I realized not that many people are able to answer this question this way, for various reasons. But I am. My comings and goings have never really been restricted by anything or anyone. I have not been pushed into one direction or another, not after my teens anyway. Nobody has dragged me with them nor asked me to stay. I have made my own choices. I have chosen a life that feels good to me and I keep making those choices every day, just like all of us. We choose our lives and it's direction in every single moment on every single day. We can't do whatever whenever, obviously, and not everything goes as we wish. But the point is, that all the choices we make have their consequences, big or small.
I have always been fascinated by the North. The frigid wind and merciless fells, the inexhaustible sunlight in the summer and the safety of the winter time darkness. The wide open marshlands and the scent of the Northern Labrador tea, the rocky sides of the fells that by the winter become gentle and round, yet deceiving. And all them stories that still play out in the northern nature and the people living among it. Those stories are told for all of us ready to listen. The leisureness and natural life. Why hurry, if there's time to take it slow? The strong presence of the eight seasons and all the different shades of the sky. The joiks, that touch something inside me so deep that my mind cannot reach it.
The North has taken such a grip of myself, that I no longer yearn for anywhere else. The travel bug bite that used to bother me, has been cured - or who knows, maybe it exists in my body like a virus, waiting for an appropriate time to come forward again. At the moment just visiting Southern Finland feels like a lot of trouble, once or twice a year seems enough for me. At first I felt guilty about it, I should visit my beloved friends down there way more often. Now I'm done with the guilt, after all, it's also possible to travel from south to north. No, I'm most definitely not complaining about people not visiting me, quite opposite: I'm happy that so many do! For those who don't; we'll meet when the time comes. The strongest friendship does not feel time passing by. it is forever kept safe inside one's heart, ready to burst out when it meets it's object. Those relationships that do get slowly eaten up by time, maybe it's their time to go. It is a part of the circle of life.
Where would you live, if you could choose anywhere in the world? If you chose somewhere else than where you are currently living, why is that? What holds you back? Or why are you not happy where you are?
❤ Täällä on ihmisen hyvä.
VastaaPoista