Siirry pääsisältöön

Erainakin

Eraana aamupaivana kuulen surullisia parisuhdekuulumisia sielta Atlantin toiselta reunalta. "Jaksatko kuunnella?" Tottakai jaksan. Aina jaksan. Ja haluan. Mutta neuvoa en osaa - paitsi tekemaan vaarin. Itsensa asettaminen tilanteeseen, jossa toisen ihmisen paatokset vaikuttavat omaan elamaan niin rajusti, tuntuu minusta ahdistavalta. Ihailen niita, jotka siihen uskaltavat. Ja haluan halata niita, jotka sita tarvitsevat. Amfetajuustoksi itseaan nimittava tytto kirjoittaa kauniisti:
"mita tahansa teetkin,
tee se niin kuin tekisit sen viimeista kertaa
ala jata mitaan puolitiehen
pala tassa hetkessa, murene tuhkaksi
nosta paasi harmaudesta
sina synnyt aina uudelleen"

Kuulen kuitenkin myos iloisia asioita. Kuulen, etta ystavalla on kaikki hyvin, vaikkei posti olekaan kulkenut, niin kuin toivoin sen kulkevan. Kuulen, etta toinen ystava on seikkailullaan oppinut paljon uutta niin itsestaan kuin maailmastaankin. Olen hurjan iloinen hanen puolestaan, kaikkien puolesta, jotka loytavat syita hymyilla.

Eraana iltapaivana hevosiin kuivunut muta jattaa ne harmaiksi, vaikka harjaan niita kaikella sisaltani loytyvalla vimmalla. Olin satulassa viimeksi viikkoja sitten. Se tuntuu taas hyvalta, vakaalta ja turvalliselta. Kirpea syystuuli puree maastokuvioitujen hanskojen lavitse ja saa minut toivomaan, etta olisin pukenut pitkat kalsarit farkkujeni alle.

Eraana aamuna ulkona on yli kymmenen astetta pakkasta. Kaivelen likoamassa olleita, sangon pohjaan jaatyneita ruokintapusseja ja kengilleni roiskuu vetta. Minuutissa tai kahdessa se jaatyy. On oikeasti kylma. Koiran kanssa kavellessa kiroan kalsarittomuuttani jalleen kerran, mutta kiittelen ecuadorilaista alpakanvillatakkiani, jonka paadyin ankaran pohdinnan jalkeen markkinoilta itselleni lunastamaan aikaisessa elokuussa.

Eraana iltana paatan helpottaa isantavakeni elamaa (ja ehka tulevaa omaanikin) laittamalla ruokaa. Gorgonzola-lasagnette kuulostaa sopivan helpolta. Vahingossa huomaan jopa nauttivani ruuanlaitosta. Mita tama on? Kotivaimous, taalta tullaan - no ei kylla tulla, vaikka ruuasta tuleekin varsin hyvaa, vaikka itse sanonkin. Viimeiset valveilla viettamani tunnit tuijotan Afrikkaa, sen upeita maisemia ja ainutkertaista elaimistoa televisioruudun lavitse. "Tuonnekin matkustan viela jonakin paivana."


Huomaan vasyvani liikkumattomuuteen. Asioista tulee liian tuttuja ja turvallisia. Arkisia. Silloin ajatukseni vaeltelevat liian kauas tulevaisuuteen ja sen kaikkiin mahdollisiin eri versioihin. Elan paa jossain muualla. Lainaan toista osaa Amfetajuuston Eksistentaalisesta nyrjahdyksesta:
"ole lasna
menneisyydessa ei ole mitaan,
sita ei ole
tulevaiuudessa ei ole mitaan,
sita ei ole
on vain harhoja, kuvitelmaa
kaikki, mika on, on vain nyt
olet elossa vain tassa
muualla olet joko kuollut
tai vasta syntymassa"

Kommentit