Siirry pääsisältöön

Kanootilla

Olin melomassa. Ensimmäistä kertaa ikinä, jos viimekeväistä lyhyttä maistiaista järvenrannassa ei lasketa. Lähdimme seurassa kolmen ystävän, jotka asuvat eri seudulla kuin minä. Pelkästään heidän näkemisensä ilostutti. Ensimmäisenä iltana naurettiin paljon ja melottiin yömyöhälle saakka. Koko illan meitä seurasi lintu, joka piti ääntä, jollainen kuuluu tyhjään pulloon puhallettaessa. Teltta löysi paikkansa kalliolta.


Sää suosi meitä koko viikonlopun ja aurinko antoi nauttia itsestään. Villapaidan sai riisua takin alta, mutta pipo oli pidettävä päässä.


Löysimme lähteen keskeltä peltoa. No, emme löytäneet. GPS kertoi sen olevan siellä. Vesi maistui hyvälle, ehkä hieman mahlaiselle.


Vaikka en osannut oikeaa tekniikkaa, kädet väsyivät, välillä sattui hartioihin ja selkä meni jumiin, oli jotenkin nautinnollista liikuttaa itseään omin lihasvoimin. Ei moottorin ääntä, vain melan läiske ja laulavat linnut.


Uimarannalla tapaamamme pikkupoika varoitteli meitä edessäolevista vesiputouksista. "Kiljukaa sitte oikein kovaa, ni me lähetetään pelastusveneet."  Pian tulimmekin padolle, joka kai käy vesiputouksesta yhden jos toisenkin pienemmän tai isomman pojan mielessä.


"What I love most about rivers is:
You can't step in the same river twice
The water's always changing, always flowing
But people, I guess, can't live like that
We all must pay a price
To be safe, we lose our chance of ever knowing
What's around the riverbend"
("Just Around The Riverbend" Disneyn elokuvasta Pocahontas)


Kuulimme myös linnun, joka kuulosti joltakin pelikonsolilta. Se oli mustavalkoinen ja lenteli peltojen yllä. Se hymyilytti.


Toiseksi yöksi löysimme paikan hakkuuaukealta. Illalla joku soitti musiikkia läheiseltä mökiltä. Ystävistä yksi pelkäsi karhuja ja murhaajia. Ne pysyivät kuitenkin poissa.


Vuosikymmeniä elänyt riippusilta huojui, kun sillä käveli. Tiettyyn kohtaan astuessa se vinkui ja osa laudoista oli irrallaan. Joku oli kaivertanut nimikirjaimensa kaiteeseen kaksi vuotta sitten.


Välillä virta oli hieman voimakkaampi. Silloin veimme kanootit yhteen ja annoimme veden kuljettaa. Etenimme hitaasti ja lepäsimme auringossa. Meidän maailmassamme oli kaikki hyvin.


Sunnuntaina istuin Turengin hiljaisen juna-aseman penkillä lukemassa. Oikeassa maailmassa kaikki ei ole hyvin. Onneksi minulla on. Toivon, että kaikilla muillakin olisi.



Aurinkorasva oli asia, jota kaipasin. Minkä lie päättelyketjun seurauksena olinkaan päättänyt jättää sen pakkaamatta, olin ollut armottomasti väärässä. Nyt kasvoja kirvelee ja kuumottaa. Ehkä muistan ensi kerralla - luultavasti en.













Enemmän retkiä.
Kiitos ystävät ja kiitos maailma.

Kommentit