Kuplin

Ilo tuntuu kuplivalta sisuksista kummutessaan.
Aurinko on ihana, meri auki ja kalliotkin lämpimiä.
Aaltoja halkovissa veneissä ihmiset siristelevät silmiään kirkkaudelta.
Kahvi on pienelle minälle aikamoista taikajuomaa ja harva vastaantulija hymyilee takaisin.
Koululaisten huudot kaikuvat kerrostalojen seinistä.

En tiedä miksi vappu näyttää suomalaisen "sosiaaliuden" ruman puolen, mutta löydän Otavan.
Hiljainen puisto tuntuu meluisaa baaria mieluisammalta vaihtoehdolta, eikä kylmyys tavoita minua.

Harmittikin minua hetken.
"Jos tässä maailmassa jotain odottaa, tulee vaan pettymään," kuului muistutus.
Unohdin.
Jätän odottamiset muille ja keskityn ottamaan vastaan.

Musiikista ja elämästä voi saada koko kehon valtaavia onnen tunteita harmaanakin päivänä.
Muka-irlantilainen setä väittää minua vaaralliseksi - pukeudunkin kuin Robin Hood, tuo aikansa suurin konna.
Matkakuume on totta taas ja aiheuttaa lisää hengenahdistusta ja sydämentykytyksiä.

Ulkona pärjää jo t-paidalla ja minä julistan henkilökohtaisen kesäni alkaneeksi.
Ei ehkä pitäisi lukea kirjoja, jotka saavat suunnittelemaan Itämereltä Jäämerelle kävelemistä.
Voiko maailmassa olla liian iloinen? Jos voi, pyydän anteeksi.
Saatan vahingossa innostua liikkumaan. Lihaskipu tuntuu hyvältä.
Olen rakastunut kaiken muun ohella myös J. Karjalaiseen.