Juhannusaaton aamuna Itä-Pasilan betonisten kerrostalojen lomassa kaikuu haitarimusiikki. Naapuritalon asukkaat ovat kokoontuneet pihalle aloittelemaan juhannuksen viettoa. Minä, näin kaupunkijuhannuksen alkajaisiksi, hurautan Sipooseen, mikä tosin on helpommin sanottu kuin tehty. Matelen muiden kaupungista poistuvien ihmisten joukossa, mutta takaisin saisin ajella hiljaista tietä.
On yksi visusti kesään kuuluva asia, jota kaupungissa ei kaipaa: ötökät. Neljäsenttinen paarma on iso ja hikinen hevonen tuoksunee sen mielestä hurjan hyvälle. Yhden talon pihasta setä kyselee, josko ratsuni olisi mieluummin jäänyt laitumelle ja toisesta talosta harmitellaan, että porkkanat loppuivat. Hyvää juhannusta! Olin unohtanut miltä tuntuu ravata pitkin pellonreunaa ja laukata hiekkatietä kotiinpäin.
Kun Hyväpomo-Paananen lintsaa töistä ja tulee kotiin, avataan tölkit ja valutaan parvekkeelle. Pihalla on poikkeuksellisen hiljaista; tavallisesti ilma täyttyy lasten kiljunnasta ja muusta elämänmakuisesta möykästä. Takut nutturalle, mekot päälle ja kaupungille - tallin kautta, onhan hevoset vielä otettava sisään ja ruokittava. Ruskeasuolta pyöräilee keskustaan nopeasti, kun punaisina palaviin liikennevaloihinkaan ei tarvitse pysähtyä. "Ei sieltä kettään tuu!" Tavastian edessä on vielä jonoa, emme edes myöhästyneet.
Tavastian keski-ikä on taas huomattavasti tavallista korkeampi, mutta ei ehkä aivan yhtä ylhäällä kuin Dumarin keikalla. Mitä se kertoo meistä? "No että me ollaan vaan helevetin hyviä tyyppejä!" Täti edessämme on innostuksesta hurjana ja kertoo miten mukavaa on nähdä nuoriakin täällä. En ole aikaisemmin ollut keikalla, jossa yleisö tanssii ja laulaa jo kauan ennen kuin artistia on nähtykään.
"Mahtavuutta," sanoo J. Karjalainen lavalle kiivettyään. Ja sitähän se on. Mies bändeineen esiintyy yli kaksi tuntia ja yleisö on mukana - täysillä. Jopa niin täysillä, että edessäni seisova setä ei malta lähteä vessaan lainkaan, vaan päättää laskea suoraan lattialle. Jes. Siitä huolimatta keikka laulattaa ja tanssittaa ja hymyilyttää ja on kaikin puolin loistava!
"Mitäs tyttäret tekkee seuraavaksi?" Suunnitelmia ei ole ja päädymme oululaispoikien matkaan - niinkin pitkälle kuin toiselle puolelle katua vähien kaupunkiin jääneiden ystäviemme hiihtäessä ties missä. Ilma on lämmin ja portailla istuessa vierähtää tunti, ehkä toinenkin. "Tiijäkkö mikä on tän kesän juttu? Random-pussailu, semmonen vastuuton suutelu. Se on semmonen niinkö muotivillitys. Kokkeillaanko?" Minäpä en seuraa muotivillityksiä, jo ihan periaatteesta.
Nälkä ajaa minut, Viski-Paanasen ja kaksi muuta lopulta pitserian kautta Liisankadulle. Kotiinlähdön aikaan Paananen yrittää muotoilla puhelinnumeroaan. Kengistä. Eteisen lattialle. "Tässä on nyt kyllä vaan ekat kolme numeroa." Ulkona on taas valoisaa ja urheiluhierojaksi opiskeleva poika pummaa kyydin Hakaniemestä Kallioon. "Mä voin kyytsää, sun ei tarvii tehä muutaku istua!" Ohikulkijat hymyilevät ja huutelevat. "Pysäytetään noi tytöt! Tutustutaan niihin ja rakastutaan!" Juhannusko se on, mikä tekee ihmisistä näin hilpeitä?
Yrittäjä-Paanasella on kaksi tuntia aikaa nukkua. Minä vien koiraa ja ulkona sataa hiljaa. Pisarat ja viileä ilma tuntuvat ihanalta iholla. Näen siilin, joka mönkii puiden viime syksynä pudottamissa lehdissä ja toisen, jolla on kova kiirus jonnekin. Olemassaolo hymyilyttää ja tunnen olevani onnellinen.
Juhannuspäivä alkaa pilvisenä kirkastuakseen pikkuhiljaa. Rapatessa roiskuu, samoin tallia maalatessa. Poliisitallin seinät saavat uuden kalkkimaalikerroksen, kuten minäkin. Onpa mukavaa saada jotakin aikaiseksi. Aurinko ei enää paista, kun pääsemme puistoon aktiviteettikassimme kera. Sulkapallo sujuu melkein hyvin, mutta potentiaalisia twisterinpelaajakavereita ei tunnu olevan missään - kuten ei juuri muitakaan ihmisiä. Lopulta ohitsemme kulkee kolme poikaa, jotka tulevat pelaamaan kanssamme, ihan ilman suostutteluja. He olivat matkalla ei-minnekään ja todistavat puolalaisen sohvasurffarimme väitteen suomalaisten varautuneisuudesta ja ihmispelosta vääräksi.
Solmimme itsejämme ja toisiamme illan pimeimpään hetkeen saakka, kunnes meidät kutsutaan tupaantuliaisvieraiksi. "Mieti, Julle, eihän me ikinä muuten päästäs yhteenkään eiralaiseen kämppään sisälle!" Tartumme ainutkertaiseen tilaisuuteen, jonka seurauksena Twister jatkuu sisätiloissa. Puolalainen nukahtaa tuoliinsa, minä luovutan lopulta ja torkun lattialla, kunnes on aika lähteä kotiin. Aurinko paistaa Itä-Pasilan kerrostalojen takaa ja aamupäivällä kotiin ajaessani en ole varma, onko maailma sumussa vai olenko se minä. Vaan sen sanon, ettei juhannus kaupungissa ehkä olekaan huonon maineensa arvoinen.
On yksi visusti kesään kuuluva asia, jota kaupungissa ei kaipaa: ötökät. Neljäsenttinen paarma on iso ja hikinen hevonen tuoksunee sen mielestä hurjan hyvälle. Yhden talon pihasta setä kyselee, josko ratsuni olisi mieluummin jäänyt laitumelle ja toisesta talosta harmitellaan, että porkkanat loppuivat. Hyvää juhannusta! Olin unohtanut miltä tuntuu ravata pitkin pellonreunaa ja laukata hiekkatietä kotiinpäin.
Kun Hyväpomo-Paananen lintsaa töistä ja tulee kotiin, avataan tölkit ja valutaan parvekkeelle. Pihalla on poikkeuksellisen hiljaista; tavallisesti ilma täyttyy lasten kiljunnasta ja muusta elämänmakuisesta möykästä. Takut nutturalle, mekot päälle ja kaupungille - tallin kautta, onhan hevoset vielä otettava sisään ja ruokittava. Ruskeasuolta pyöräilee keskustaan nopeasti, kun punaisina palaviin liikennevaloihinkaan ei tarvitse pysähtyä. "Ei sieltä kettään tuu!" Tavastian edessä on vielä jonoa, emme edes myöhästyneet.
Tavastian keski-ikä on taas huomattavasti tavallista korkeampi, mutta ei ehkä aivan yhtä ylhäällä kuin Dumarin keikalla. Mitä se kertoo meistä? "No että me ollaan vaan helevetin hyviä tyyppejä!" Täti edessämme on innostuksesta hurjana ja kertoo miten mukavaa on nähdä nuoriakin täällä. En ole aikaisemmin ollut keikalla, jossa yleisö tanssii ja laulaa jo kauan ennen kuin artistia on nähtykään.
"Mahtavuutta," sanoo J. Karjalainen lavalle kiivettyään. Ja sitähän se on. Mies bändeineen esiintyy yli kaksi tuntia ja yleisö on mukana - täysillä. Jopa niin täysillä, että edessäni seisova setä ei malta lähteä vessaan lainkaan, vaan päättää laskea suoraan lattialle. Jes. Siitä huolimatta keikka laulattaa ja tanssittaa ja hymyilyttää ja on kaikin puolin loistava!
"Mitäs tyttäret tekkee seuraavaksi?" Suunnitelmia ei ole ja päädymme oululaispoikien matkaan - niinkin pitkälle kuin toiselle puolelle katua vähien kaupunkiin jääneiden ystäviemme hiihtäessä ties missä. Ilma on lämmin ja portailla istuessa vierähtää tunti, ehkä toinenkin. "Tiijäkkö mikä on tän kesän juttu? Random-pussailu, semmonen vastuuton suutelu. Se on semmonen niinkö muotivillitys. Kokkeillaanko?" Minäpä en seuraa muotivillityksiä, jo ihan periaatteesta.
Nälkä ajaa minut, Viski-Paanasen ja kaksi muuta lopulta pitserian kautta Liisankadulle. Kotiinlähdön aikaan Paananen yrittää muotoilla puhelinnumeroaan. Kengistä. Eteisen lattialle. "Tässä on nyt kyllä vaan ekat kolme numeroa." Ulkona on taas valoisaa ja urheiluhierojaksi opiskeleva poika pummaa kyydin Hakaniemestä Kallioon. "Mä voin kyytsää, sun ei tarvii tehä muutaku istua!" Ohikulkijat hymyilevät ja huutelevat. "Pysäytetään noi tytöt! Tutustutaan niihin ja rakastutaan!" Juhannusko se on, mikä tekee ihmisistä näin hilpeitä?
Yrittäjä-Paanasella on kaksi tuntia aikaa nukkua. Minä vien koiraa ja ulkona sataa hiljaa. Pisarat ja viileä ilma tuntuvat ihanalta iholla. Näen siilin, joka mönkii puiden viime syksynä pudottamissa lehdissä ja toisen, jolla on kova kiirus jonnekin. Olemassaolo hymyilyttää ja tunnen olevani onnellinen.
Juhannuspäivä alkaa pilvisenä kirkastuakseen pikkuhiljaa. Rapatessa roiskuu, samoin tallia maalatessa. Poliisitallin seinät saavat uuden kalkkimaalikerroksen, kuten minäkin. Onpa mukavaa saada jotakin aikaiseksi. Aurinko ei enää paista, kun pääsemme puistoon aktiviteettikassimme kera. Sulkapallo sujuu melkein hyvin, mutta potentiaalisia twisterinpelaajakavereita ei tunnu olevan missään - kuten ei juuri muitakaan ihmisiä. Lopulta ohitsemme kulkee kolme poikaa, jotka tulevat pelaamaan kanssamme, ihan ilman suostutteluja. He olivat matkalla ei-minnekään ja todistavat puolalaisen sohvasurffarimme väitteen suomalaisten varautuneisuudesta ja ihmispelosta vääräksi.Solmimme itsejämme ja toisiamme illan pimeimpään hetkeen saakka, kunnes meidät kutsutaan tupaantuliaisvieraiksi. "Mieti, Julle, eihän me ikinä muuten päästäs yhteenkään eiralaiseen kämppään sisälle!" Tartumme ainutkertaiseen tilaisuuteen, jonka seurauksena Twister jatkuu sisätiloissa. Puolalainen nukahtaa tuoliinsa, minä luovutan lopulta ja torkun lattialla, kunnes on aika lähteä kotiin. Aurinko paistaa Itä-Pasilan kerrostalojen takaa ja aamupäivällä kotiin ajaessani en ole varma, onko maailma sumussa vai olenko se minä. Vaan sen sanon, ettei juhannus kaupungissa ehkä olekaan huonon maineensa arvoinen.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kerro.