Juhlinta oli aloitettava jo perjantai-iltana,   toukokuun seitsemännentoista aattona,   vaikka takana oli pitkä moottorikelkkailupäivä,   jonka aikana en ollut nähnyt juuri mitään,   vain valkeutta,   mutta ehdin laulaa läpi kaikki laulut,   joiden sanat muistin ulkoa.     Oikeasti minun olisi kai kuulunut   juhlia Norjan kahdettasadatta syntymäpäivää   katselemalla paraatia,   jossa kansallispukuihinsa pukeutunut väki   heilutteli pieniä norjanlippujaan.   Ja sitten juoda kuohuviiniä   ja puhua norjaa.     Mutta kun kysyttiin lähtisinkö kelkkaretkelle   vastasin kyllä, totta kai, vaikka oloni ei ollut mitä parhain.   Edellisiltana hankittu päänsärky ymmärsi,   ettei sen läsnäoloa kaivattu,   kun löin kypärän päähän ja painoin kaasua.   Karrin kelkka pysyi juuri ja juuri tällaisen nössön hanskassa.   "Aika ytynen peli tämä!"     Sää oli hieno ja kerrankin oli vain aikaa matkassa.   Sai pysähtyä, jos mieli teki ja kuvata.   Laajakulmalinssittömyys näissä laakeissa maisemissa...
"Ei voi eksyä, jos ei tiedä missä pitäisi olla," sanoi eräs viisas mies kerran ja oli harvinaisen oikeassa.