Hupenevat

Päivänvalo hupenee.
Joulukuussa aurinko ei juuri paista.
Pitäisi varustautua kynttilöin,
kääriytyä huopaan
ja hautautua sohvannurkkaan,
mutta me valmistaudumme vuoden kiireisimpään aikaan.
Vapaa-aika hupenee.

Paino hupenee.
Nostan, kannan, kiskon, työnnän.
Heinää, purua, paskaa, vettä.
Töissä ei ehdi istuskella
ja väsymyskin valtaa vasta kotiovella.

Villasukat hupenevat.
Ovat kyllä pysyneet tallessa,
mutta hajoavat.
Olen suurkuluttaja.

Yöunet hupenevat.
Yleensä siksi, ettei malta nukkua.
Koska revontulet.
Koska hauskuus.
Koska joku.

Mutta miten helppoa onkaan olla läsnä
ja antaa asioiden valua käsistään,
kuin veden sormien lomasta.

---

Daylight is dwindling.
The sun won't be shining much in December.
One should equip oneself with candles,
get wrapped in a blanked
and buried in the corner of the couch.
But we are preparing for the busiest time of the year.
My time off work is dwindling.

My weight is dwindling.
I lift, I carry, I pull, I push.
Hay, sawdust, shit, water.
There's no time to sit down at work
and the feeling of tiredness doesn't reach me until I get home.

My hours of sleep are dwindling.
Mostly because I ain't patient enough for sleeping.
Because of Northern lights.
Because of having fun.
Because of someone.

But how easy it is to live in the present moment
and let things flow between your fingers like water.