Tänään ovellemme ilmestyi minulle ennestään tuntematon runoilijasetä, joka halusi lukea muutamia uusimmista tuotoksistaan ja kaiketi sekuvain jutella. Hän kertoili elämänvaiheistaan ja lausuipa runonkin, jolla oli kertomansa mukaan kosinut vaimoaan lähes neljä vuosikymmentä sitten. Kohtaaminen tuntui merkitykselliseltä. Ehkä siksi, että mies oli tuntematon ja sillä tavalla tuttavallisesti vain päätti tulla kylään. Ehkä jostain muusta syystä.
Hiljattain keskustelin toisen kanssa, joka kertoi luomistyönsä olevan ongelmanratkaisua. Mitään ei synny, jos ongelmia ei ole, jos kaikki on hyvin. Minä koen toisin. Suurin tarve jakaa jokin tunne tai kokemus syntyy positiivisessa tilanteessa. Kun jokin on ällistyttävän kaunista, tuntuu että ilo räjähtää rinnasta ulos tai olo on pelkkää lempeä päästä varpaisiin. Ne ovat hetkiä, jotka haluaa jakaa, sillä minun todellisuudessani sananparsi "jaettu ilo on kaksinkertainen ilo" on totisinta totta. Autuutta ei välttämättä voi syystä tai toisesta jakaa juuri siinä hetkessä, jossa sen kokee, mutta sen voi pukea sanoiksi tai jakaa eteenpäin, sillä ilo tarttuu ja lämpö leviää. Ja lämpö, sille on tarvetta kun syystuuli meuhkaa jo niillä samoilla portailla, joilla runoilijasetä tänään seisoi.
Today a man, unknown to me, appeared on our doorstep. He was a poet and wanted to present a few of his latest creations, as well as, I think, just have a chat. He told me about his life and even recited the poem with which he had proposed to his wife almost four decades ago. The encounter felt meaningful. Perhaps because he was a stranger who just decided to visit, perhaps for some other reason.
I lately had a conversation with someone, who told me his process of creation is actually problem solving. Nothing is generated if all is well, if there are no problems to be solved. My experience is very different. The biggest need to share a feeling or an experience arises from positiveness. Whenever something is breathtakingly beautiful, I feel like joy is going to explode out of my chest or I feel like pure love from head to toe - those are the moments I want to share. In my reality the proverb "shared joy is doubled" is the very truth. Bliss might not be able to be shared in the very moment, for one reason or another, but it can be put down in words or distributed in other means, since joy is contagious and warmth is invasive. And warmth is necessary eminently as the autumn wind is already raging on the very doorstep the poet stood on today.
Sinä yönä kotimatkalla aukeni eteemme pitkä, suora maantie. Taivaan pilvillä ei ollut rajoja, vain siirtymiä värisävystä toiseen, kuin vesi olisi laimentanut maalin jäljet. Horisontissa vakaina seisovat tunturit olivat tässä hetkessä niin syvän siniset, ettei saattanut olla aivan varma oliko se sinistä lainkaan, ja piirteiltään ne olivat tarkat. Niiden takana ajan hampaan jo maistaman pronssin sävyinen vyö oli kaikki, mitä keskiyön auringosta on elokuussa jäljellä. Sinä hetkenä henkeni iloitsi ja kaikki viimepäivinä sisintäni hipaissut kasaantui yhdeksi hohkaavaksi onnellisuuden kimpaleeksi, joka realisoituessaan olisi loisteellaan peitonnut vasta nousseen kuun. Mutta niin ei meidän todellisuudessamme tapaa käydä, ei onni muutu konkreettiseksi möhkäleeksi. Se leviää jäseniimme verenkierron matkassa tehden olon raukeaksi ja jääden väreilemään unen ja valveen väliseen rajatilaan.Tällaisia tekstejä olen viimeaikoina kirjoitellut, koska niin kovin usein koen olevani onnellinen. Tunnen suurta kiitollisuutta ystäviäni ja niitä toistaiseksi tuntemattomiakin henkilöitä kohtaan, jotka tavalla tai toisella levittävät iloa ja lämpöä ympärilleen. Sellaista, josta liikenee energiaa toistenkin elämään. Tunnen kiitollisuutta ympäröivän luonnon kauneudesta sekä kyvystäni aistia sen ja nauttia siitä. Tunnen kiitollisuutta poimiessani hilloja, niiden löytämisen herättämästä riemusta. Tunnen kiitollisuutta saadessani tehdä työtä, josta pidän ja josta joku minua kiittää, vaikka se ehkä suuremmassa mittakaavassa olisikin täysin merkityksetöntä.
Hiljattain keskustelin toisen kanssa, joka kertoi luomistyönsä olevan ongelmanratkaisua. Mitään ei synny, jos ongelmia ei ole, jos kaikki on hyvin. Minä koen toisin. Suurin tarve jakaa jokin tunne tai kokemus syntyy positiivisessa tilanteessa. Kun jokin on ällistyttävän kaunista, tuntuu että ilo räjähtää rinnasta ulos tai olo on pelkkää lempeä päästä varpaisiin. Ne ovat hetkiä, jotka haluaa jakaa, sillä minun todellisuudessani sananparsi "jaettu ilo on kaksinkertainen ilo" on totisinta totta. Autuutta ei välttämättä voi syystä tai toisesta jakaa juuri siinä hetkessä, jossa sen kokee, mutta sen voi pukea sanoiksi tai jakaa eteenpäin, sillä ilo tarttuu ja lämpö leviää. Ja lämpö, sille on tarvetta kun syystuuli meuhkaa jo niillä samoilla portailla, joilla runoilijasetä tänään seisoi.
Today a man, unknown to me, appeared on our doorstep. He was a poet and wanted to present a few of his latest creations, as well as, I think, just have a chat. He told me about his life and even recited the poem with which he had proposed to his wife almost four decades ago. The encounter felt meaningful. Perhaps because he was a stranger who just decided to visit, perhaps for some other reason.
On our way home that night a long, straight stretch of road opened up ahead of us. The clouds had no outlines, just transitions between the shades of color, like if water had tamed the paint. The fells standing steady in the horizon, seemed so deep blue one couldn't be sure whether the color actually was blue at all and their features were sharp. Behind them, a belt glowing in the shade of old bronze was all that's left of the midnight sun in early August. In that moment my spirit rejoiced and whatever had recently touched my midst accumulated into one big, radiating chunk of happiness that would've, if only it had realized, shone brighter than the moon just risen. But that doesn't tend to happen in our reality; happiness doesn't become a solid block. Along blood circulation it spreads to our limbs, making us feel drowsy and staying left flickering in between the states of dream and awakeness.I've lately written several texts like this, since I seem to experience happiness so very often. I feel great gratitude towards my friends and those still unknown, who in one way or another spread joy and warmth around them. The kind that gives out energy into other people's lives as well. I am grateful for the beauty of the nature I am surrounded by and my ability to sense and appreciate that fairness. I feel grateful as I'm picking cloudberries, just finding them brings me joy. I feel grateful getting to work with something I like, something I get thanked for even if it was totally meaningless in a bigger picture.
I lately had a conversation with someone, who told me his process of creation is actually problem solving. Nothing is generated if all is well, if there are no problems to be solved. My experience is very different. The biggest need to share a feeling or an experience arises from positiveness. Whenever something is breathtakingly beautiful, I feel like joy is going to explode out of my chest or I feel like pure love from head to toe - those are the moments I want to share. In my reality the proverb "shared joy is doubled" is the very truth. Bliss might not be able to be shared in the very moment, for one reason or another, but it can be put down in words or distributed in other means, since joy is contagious and warmth is invasive. And warmth is necessary eminently as the autumn wind is already raging on the very doorstep the poet stood on today.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kerro.