Aina toukokuussa, kun Pohjoisessa varjopaikkojen lumikasat vielä sinnittelevät ja koivut varovat kukoistamasta liian varhain ja kun Etelässä kesä on jo kuivannut maan, on minun aikani pyörähtää vilkkaiden kirkonkylien vilinässä, vaikkakin varsin vikkelästi. Tällä kertaa pysähtelin, hiiviskelin paikoissa, joissa pyhä piilottelee. Paikoissa, jotka polkujen kapeudesta päätellen, ovat valtaväeltä unohtuneet. Mitäpä ihminen metsässä, puitako palvoisi?
Lempäälän Höytämöstä, Lehtivuoren rinteeltä löysin Hirvi-Simunan luolan. En itsekseni löytänyt, karttakirja tiesi kertoa tien.
Luolan oli muodostanut valtava, paloiksi hajonnut siirtolohkare, jonka vierellä oli tunteva itsensä vielä tavallistakin pienemmäksi. Silti syntytarinaa enemmän minun mieltäni kiehtoi tarina itse Hirvi-Simunasta. Tuo mies, kotikunnaittensa metsästäjistä kuuluisin, oli kertoman mukaan tehnyt sopimuksen itse Paholaisen kanssa ja siten varmistanut ehtymättömän metsästysonnensa. Suvet luolassa asuen hän metsästi lintuja, jotka tulivat hänen luokseen kuin kutsuttuina. Luolassa hän oli lopulta myös maanpäällisen matkansa päättänyt, vaikka henkensä ei tahtonut toisiin maailmoihin poistuakaan.
Palatessani takaisin nykymaailmaan, jossa aika taas oli ja minä omassa roolissani, seurasin hetken kahden tyttären leikkiä. He kiipesivät puuhun, pakoon jotakin, joka halusi tappaa heidät, sillä heissä oli taikaa. Heissä oli taikaa.
Always in May, as the snow piles in the shadows are still fighting for their existence and the birch trees are careful not to blossom too early, it's my time to head to the South where the summer has already dried the grounds. Even if it tends to be a short trip, this time I made a few stops in places where the sacred hides. in places, to which only narrow paths lead. Places seemingly forgotten by the common people. Well, what would a human worship in the woods?
In the Höytämö village of Lempäälä, on Lehtivuori I found the cave of Hirvi-Simuna. I didn't find it on my own, though, a book told me the way. The cave was formed by a massive piece of rock that had broken into smaller pieces still big enough to make me feel even smaller than usual. Yet I found the story of Hirvi-Simuna himself more fascinating than the origin of this cave. According to the folk tales, he had made a deal with the devil himself to gain an endless hunting luck. He spent his summer living in this exact cave and preying birds that seemed to come right to him like if they had been called. Finally he had taken his own life in this very same cave.
As I returned back to this world where time exists for a little while I got to follow a couple of little girls in the middle of their play. They climbed into a tree. Someone was chasing them and wanted them dead, because they were magical. They were magical.
Lempäälän Höytämöstä, Lehtivuoren rinteeltä löysin Hirvi-Simunan luolan. En itsekseni löytänyt, karttakirja tiesi kertoa tien.
Luolan oli muodostanut valtava, paloiksi hajonnut siirtolohkare, jonka vierellä oli tunteva itsensä vielä tavallistakin pienemmäksi. Silti syntytarinaa enemmän minun mieltäni kiehtoi tarina itse Hirvi-Simunasta. Tuo mies, kotikunnaittensa metsästäjistä kuuluisin, oli kertoman mukaan tehnyt sopimuksen itse Paholaisen kanssa ja siten varmistanut ehtymättömän metsästysonnensa. Suvet luolassa asuen hän metsästi lintuja, jotka tulivat hänen luokseen kuin kutsuttuina. Luolassa hän oli lopulta myös maanpäällisen matkansa päättänyt, vaikka henkensä ei tahtonut toisiin maailmoihin poistuakaan.
Pirunpellostakin oli puut kaadettu ja rungot jätetty sinne tänne lojumaan
irvokkaina, kuin vieraan vallan sotajoukkojen jäljiltä
Liekö surusta huoannut Lehtivuoren vanha jatuli,
jonka onkaloissa on vanhoja jumalia rukoiltu, itse Hirvi-Simuna lintuja vartonutja taatusti harrastettu paheita piilossa valvovilta katseilta,
suudeltu salaa, vuodatettu sydänverta
Ikiaikaisen sisuksista hohkaa kylmää,
sillä sisimmistä syvimpiin eivät ulotu aurinko, eivätkä maailman kiireet
Sinne ovat säilötyt kaikkeuden koossapitävät voimat
Palatessani takaisin nykymaailmaan, jossa aika taas oli ja minä omassa roolissani, seurasin hetken kahden tyttären leikkiä. He kiipesivät puuhun, pakoon jotakin, joka halusi tappaa heidät, sillä heissä oli taikaa. Heissä oli taikaa.
Always in May, as the snow piles in the shadows are still fighting for their existence and the birch trees are careful not to blossom too early, it's my time to head to the South where the summer has already dried the grounds. Even if it tends to be a short trip, this time I made a few stops in places where the sacred hides. in places, to which only narrow paths lead. Places seemingly forgotten by the common people. Well, what would a human worship in the woods?
In the Höytämö village of Lempäälä, on Lehtivuori I found the cave of Hirvi-Simuna. I didn't find it on my own, though, a book told me the way. The cave was formed by a massive piece of rock that had broken into smaller pieces still big enough to make me feel even smaller than usual. Yet I found the story of Hirvi-Simuna himself more fascinating than the origin of this cave. According to the folk tales, he had made a deal with the devil himself to gain an endless hunting luck. He spent his summer living in this exact cave and preying birds that seemed to come right to him like if they had been called. Finally he had taken his own life in this very same cave.
As I returned back to this world where time exists for a little while I got to follow a couple of little girls in the middle of their play. They climbed into a tree. Someone was chasing them and wanted them dead, because they were magical. They were magical.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kerro.