Siirry pääsisältöön

Vihdoin



Lennot olivat pitkia ja ahtaita. Fabiania innostutti yhta paljon, kuin minuakin. Han oli lahtenyt Fairbanksista viimeksi nelja vuotta sitten ja ikava oli jo kasvanut isoksi. Saana ei voinut uskoa, etta olin taalla. En minakaan. Chris oli vahapuheinen. Minakaan en osannut sanoa mitaan. Hymyilytti. "It's good to have you here." Asehuoneen lattialla on yllattavan hyva nukkua.




Oli omituista olla taas taalla. Kuin en olisi koskaan lahtenytkaan. Kuin olisin tullut johonkin toiseen, erilaiseen todellisuuteen. Kuin olisin erilainen. Vaikken ole.



BBQ-ilta ja paljon vanhoja ja uusia tuttuja. Pikkupojan mielesta on kummallista syottaa hevosille kekseja. Stephanie oli luullut minun menneen kihloihin, eika kukaan tieda kenen kanssa. Han hymyili yhta leveasti, kuin ennenkin. Naudanliha ei ollut niin hyvaa, kuin muistelin sen olevan. Debbya huoletti, etten tuntisi itseani tervetulleeksi. "I know she feels welcome. At the airport, she jumped on me almost breaking my neck!"





Kun kiipesin hevosen selkaan pitkasta aikaa, kaikki tuntui taas niin oikealta. Ohjat yhteen kateen, toinen hevonen toiseen ja liikkeelle.





Taalla hymyillaan vieraille ja halataan iltaisin.
Kirjainten paalle ei laiteta pisteita ja liikennevaloista saa aina kaantya oikealle.




Kuvat ovat kahden vuoden takaa, hetkista, jotka saivat minut palaamaan.

Kommentit