Jääkaappirunoutta

hanki halasi jäistä maata,
eivätkä kynttilät ikkunalla valaisseet pimeää yötä,
joka pimeän päivän päätti
hiljaisuus on syy olla haikea, poika tuumi
ja huokasi ikkunan huuruun
kädellään hapuillen häntä,
joka kevääseen oli lähtenyt,
unohtanut kenkänsä eteiseen,
eikä koskaan palannut
niitä noutamaan

karkuun juokset kiireeltä
turhaan pingot pelolta piiloon
henkeäsi haukot, et muista kuinka hengittää

eivät osaa jalkasi juoksemasta lakata

etkä muista, miltä näyttää maisema,

joka ei liiku

siis odota, vaikka aurinko ei ole koskaan niin loppu
etteikö saisi sinua kiinni

ja ehtisi sinua lämmittää
muista, ihminen, hengittää

vajota varjoon vilpoiseen
heinikkoon hävitä haluan
kaatua korpeen kiviseen
taintua tantereelle

kun ikävoin kauneutta
luona totisten tornitalojen
ja mahdin metallinhohtoisen

taivas, kuule jokainen rakkauslaulu maan kamaralla laulettu
kuule jokainen rakkaudentunnustus hiljaisuuteen kuiskattu
sada päälleni silloin, kun sydämeni itkee
ja  anna ukkosen raivota minua kovempaa
anna mun kaipaukseni kuulle kaikua
ja auringon kanssani hymyillä kilpaa

koske paljas iho kananlihalle
suutele kylmät väreet selkärankaan
kuiskaa hymy huulille

ja tartu ranteisiin voimalla,

joka ei jätä mitään arvailujen varaan