27.06.
Luokanopettaja saisi jo jäädä eläkkeelle, muttei malta. Hän tarjoaa minulle jäätelön ja kyydin Sieppijärven Siwalta Seinäjoelle. En osaa sanoin kiittää tarpeeksi.
Minun ylipuhumiseni on tunnetusti helppoa. Itseni lisäksi löydän Provinssista eräänkin vanhan tutun, jonka joskus tapasin kotini portailta minua odottamasta. Hän on tyytyväinen elämäänsä ja minä iloinen hänen puolestaan.
Partansa letittänyt mies kaipaa jotakin, johon tarttua kiinni. Tarjoan käteni, sillä muistanhan vielä miten hyvältä se saattaakaan tuntua. Ja tärkeältä.
28.06.
Aika kuluu harppauksin. Lapset leikkivät rantavedessä ilta-auringossa. Toinen tärisee kylmästä, mutta jäätelöä voi syödä aina.
30.06.
Peukalo pystyyn. Seinäjoelta lähteminen meinaa olla hankalaa, kunnes saan kyydin paremmalle paikalle.
Setä tekee U-käännöksen poimiakseen minut kyytiin. Hän keräilee Saabeja. Oli käynyt hakemassa yhden miltei Rovaniemeltä saakka. Vie minut paljon pidemmälle, kuin mihin itse on matkalla. "Eihän työttömällä ole muutaku aikaa."
Viimeisen etapin matkaan toisen sedän etupenkillä. Hän oli juhannuksena pelastanut kaksi nuorta miestä kaljakeisseineen kaatosateesta.
Vaasa on kaupunkina täysin vieras. Punatukkainen löytää minut torin laidalta ja puhuttavaa on niin paljon. Bluesia kadulla ja keskiöisen auringon kajo tyynellä lahdella.
01.07.
Ensimmäisen kyydin saamiseen Vaasasta ei mene minuuttiakaan. Mies on kuljettamassa kalustoa Suviseuroilta.
Tervajoelta Ylistarolle minut kyytii rekkakuski, joka puhuu puutavaran hinnan surkeudesta, maaseudun autioitumisesta, olemattomista tuottajahinnoista, hallituksesta ja monesta muusta epäkohdasta. "Mutta ois voinu käydä huonomminkin," oli hänen erään kylän sepästä kertomansa tarinan opetus.
Aurinko paahtaa kuumasti ja vakavasti harkitsen Kyröjokeen pulahtamista. Jätän sen kuitenkin tekemättä ja hyppään keskisuomalaistuneen seinäjokisen kyytiin. Olemme yhtä mieltä siitä, että ihminen tarvitsee enemmän lomaa. Mies asuu Kannonkoskella, mutta tarjoutuu viemään minut Viitasaarelle saakka, enkä taaskaan ole uskoa kuinka ystävällisiä ihan tavalliset ihmiset voivatkaan olla.
Kotvalassa lämpeää rantasauna, eikä kylmään lampeen kärsi jäädä uiskentelemaan. "Viitasaari on kyllä aina ko kottiin tulis."
02.07.
Hiekkatiet ovat täällä loppumattomat ja niiden varsilla koteja. Moottoriveneily tuo mieleen kesät Lusissa, paitsi että tällä kertaa joudunkin ajamaan myös itse.
On minun velvollisuuteni tarjota jäätelöt, vaikka akka olenkin. Harmonikan soitto ja yhteislaulut kantautuvat korviimme laiturille. Sade helisee järven pintaan kauniisti, kuin tuhannet helmet ja kaunis, kirkas ilta hiipii kohti pikkuhiljaa. Ottoäiti käskee kotiin.
03.07.
Ystäviä tupsahtelee lisää yksi kerrallaan. Saunoa jaksaa hyvässä seurassa kauan ja minäkin uskallan hypätä laiturilta. "Kyllä mieki, jos pojatki kerta!"
04.07.
Auringonpaisteessa jalkapallokentän laidalla on hyvä. Paljon kasvoja, joita tunnistan, mutta joita en tunne. Näen samat joka kesä. Hymyjä ja hauskaa. Alkoholi ei maistu ja paikallisbaarissa poika puhuu kotikylän tuottamasta ahdistuksesta.
Muistan illan, jona lähdin jonkun matkaan ja hän puhui tulevaisuudensuunnitelmistaan ja keitti meille kaurapuuroa. Aamuvarhaisella kotiin lähtiessäni hän antoi poimimansa lupiinin. Kuulin noiden silloin epävarmojen suunnitelmien toteutuneen ja elämän palanneen raiteilleen ja tunsin taas vilpitöntä iloa toisen puolesta.
Vielä ei ole koti-ikävä.
27.06.
He is a teacher and could retire, but doesn't want to just yet. He does not only buy me an ice cream, but lets me ride with him all the way from Sieppijärvi to Seinäjoki. I cannot express my gratitude well enough.
Talking me into things is known to be easy and I end up going to Provinssirock unlike planned. I meet a person I once found sitting on my porch in early morning, waiting for me. He says he's happy with how his life has turned out and I'm happy for him.
A man with a braided beard needs something to hold on to and I offer him my hand. After all, I do still remember how good and how important it can feel to hold on to someone.
28.06.
Time runs by. Kids are playing in the water by the shore in the evening sun. He's so cold he's shivering, but it's always a good time to eat some ice cream.
30.06.
Up with the thumb. Leaving Seinäjoki seems difficult, until I get a ride to a better spot.
A man performs an U-turn to come and pick me up. He is a Saab collector and had gone and bought one almost all the way from Rovaniemi. He drives me much further than he was originally heading to. "An unemployed guy has nothing but time."
Another elderly man picks me up for the last stretch. He had saved two guys and their beer from downpour on Midsummer Eve.
Vaasa is a totally strange city for me. The red haired girl finds me from the corner of the city square and there's so much to talk about. There's blues on the street and the soft light of the midnight sun on the windstill bay.
01.07.
It takes less than a minute for me to get my first ride when leaving Vaasa. From Tervajoki to Ylistaro I get driven by a truck driver groaning about the low price of wood, our desolating countryside, our government and several other grievances. "But it could've gone worse," is the lesson in the story he tells me.
The sun is almost overheating me and I seriously consider taking a dip in the river. But I won't. I get picked up by a man with whom I agree on the argument that people need more vacation than we currently get. He lives in Kannonkoski, but wants to take me all the way to Viitasaari, which is more or less 80 kilometers of extra driving for him. I almost can't believe how friendly just ordinary people can be.
The sauna in Kotvala heats up but the water in the pond is too cold to just swim around for very long. "Viitasaari always feels like coming home."
02.07.
Dirtroads here seem endless and there are homes by them. Motorboating on a lake reminds me of our summers in Lusi, except that this time I have to drive it myself too.
It's my duty to buy the ice creams tonight, even if I am a female. We're sitting on the dock, listening to someone playing accordion and a bunch of people singing songs I recognize from the radio or my grandparent's music library. The light rain on the surface of the lake sounds like thousands of pearls and a clear, beautiful evening is slowly creeping towards us from the horizon. My "adoption-mum" is telling me to come home already.
03.07.
Friends appear one after another. One can enjoy the sauna in a good company for a long time and even I dare to jump off the dock. "Since the boys do, I will too!"
04.07.
Hanging on the side of the football field on a sunny day is not bad at all. I see a lot of faces I recognize, but do not know. They're the same I see every summer. A lot of laughter. Alcohol is not tempting to me at all. This guy sits with us for a bit in the local pub and talks about how he feels anxious here, in his hometown and needs to leave. I know what he means.
I remember an evening I left with someone and he told me about his plans for his future and made us some oatmeal porridge. As I left him early in the morning he gave me a lupine. I heard those plans he back then was a bit uncertain of, had come true and that his life had returned on it's tracks and again I felt genuinely happy for someone else.
I'm not homesick yet.
Luokanopettaja saisi jo jäädä eläkkeelle, muttei malta. Hän tarjoaa minulle jäätelön ja kyydin Sieppijärven Siwalta Seinäjoelle. En osaa sanoin kiittää tarpeeksi.
Minun ylipuhumiseni on tunnetusti helppoa. Itseni lisäksi löydän Provinssista eräänkin vanhan tutun, jonka joskus tapasin kotini portailta minua odottamasta. Hän on tyytyväinen elämäänsä ja minä iloinen hänen puolestaan.
Partansa letittänyt mies kaipaa jotakin, johon tarttua kiinni. Tarjoan käteni, sillä muistanhan vielä miten hyvältä se saattaakaan tuntua. Ja tärkeältä.
28.06.Aika kuluu harppauksin. Lapset leikkivät rantavedessä ilta-auringossa. Toinen tärisee kylmästä, mutta jäätelöä voi syödä aina.
30.06.
Peukalo pystyyn. Seinäjoelta lähteminen meinaa olla hankalaa, kunnes saan kyydin paremmalle paikalle.
Setä tekee U-käännöksen poimiakseen minut kyytiin. Hän keräilee Saabeja. Oli käynyt hakemassa yhden miltei Rovaniemeltä saakka. Vie minut paljon pidemmälle, kuin mihin itse on matkalla. "Eihän työttömällä ole muutaku aikaa."
Viimeisen etapin matkaan toisen sedän etupenkillä. Hän oli juhannuksena pelastanut kaksi nuorta miestä kaljakeisseineen kaatosateesta.
Vaasa on kaupunkina täysin vieras. Punatukkainen löytää minut torin laidalta ja puhuttavaa on niin paljon. Bluesia kadulla ja keskiöisen auringon kajo tyynellä lahdella.
Ensimmäisen kyydin saamiseen Vaasasta ei mene minuuttiakaan. Mies on kuljettamassa kalustoa Suviseuroilta.
Tervajoelta Ylistarolle minut kyytii rekkakuski, joka puhuu puutavaran hinnan surkeudesta, maaseudun autioitumisesta, olemattomista tuottajahinnoista, hallituksesta ja monesta muusta epäkohdasta. "Mutta ois voinu käydä huonomminkin," oli hänen erään kylän sepästä kertomansa tarinan opetus.
Aurinko paahtaa kuumasti ja vakavasti harkitsen Kyröjokeen pulahtamista. Jätän sen kuitenkin tekemättä ja hyppään keskisuomalaistuneen seinäjokisen kyytiin. Olemme yhtä mieltä siitä, että ihminen tarvitsee enemmän lomaa. Mies asuu Kannonkoskella, mutta tarjoutuu viemään minut Viitasaarelle saakka, enkä taaskaan ole uskoa kuinka ystävällisiä ihan tavalliset ihmiset voivatkaan olla.
Kotvalassa lämpeää rantasauna, eikä kylmään lampeen kärsi jäädä uiskentelemaan. "Viitasaari on kyllä aina ko kottiin tulis."
02.07.
Hiekkatiet ovat täällä loppumattomat ja niiden varsilla koteja. Moottoriveneily tuo mieleen kesät Lusissa, paitsi että tällä kertaa joudunkin ajamaan myös itse.
On minun velvollisuuteni tarjota jäätelöt, vaikka akka olenkin. Harmonikan soitto ja yhteislaulut kantautuvat korviimme laiturille. Sade helisee järven pintaan kauniisti, kuin tuhannet helmet ja kaunis, kirkas ilta hiipii kohti pikkuhiljaa. Ottoäiti käskee kotiin.
03.07.
Ystäviä tupsahtelee lisää yksi kerrallaan. Saunoa jaksaa hyvässä seurassa kauan ja minäkin uskallan hypätä laiturilta. "Kyllä mieki, jos pojatki kerta!"
04.07.
Auringonpaisteessa jalkapallokentän laidalla on hyvä. Paljon kasvoja, joita tunnistan, mutta joita en tunne. Näen samat joka kesä. Hymyjä ja hauskaa. Alkoholi ei maistu ja paikallisbaarissa poika puhuu kotikylän tuottamasta ahdistuksesta.
Muistan illan, jona lähdin jonkun matkaan ja hän puhui tulevaisuudensuunnitelmistaan ja keitti meille kaurapuuroa. Aamuvarhaisella kotiin lähtiessäni hän antoi poimimansa lupiinin. Kuulin noiden silloin epävarmojen suunnitelmien toteutuneen ja elämän palanneen raiteilleen ja tunsin taas vilpitöntä iloa toisen puolesta.
Vielä ei ole koti-ikävä.
27.06.
He is a teacher and could retire, but doesn't want to just yet. He does not only buy me an ice cream, but lets me ride with him all the way from Sieppijärvi to Seinäjoki. I cannot express my gratitude well enough.
Talking me into things is known to be easy and I end up going to Provinssirock unlike planned. I meet a person I once found sitting on my porch in early morning, waiting for me. He says he's happy with how his life has turned out and I'm happy for him.
A man with a braided beard needs something to hold on to and I offer him my hand. After all, I do still remember how good and how important it can feel to hold on to someone.
28.06.
Time runs by. Kids are playing in the water by the shore in the evening sun. He's so cold he's shivering, but it's always a good time to eat some ice cream.
30.06.
Up with the thumb. Leaving Seinäjoki seems difficult, until I get a ride to a better spot.
A man performs an U-turn to come and pick me up. He is a Saab collector and had gone and bought one almost all the way from Rovaniemi. He drives me much further than he was originally heading to. "An unemployed guy has nothing but time."
Another elderly man picks me up for the last stretch. He had saved two guys and their beer from downpour on Midsummer Eve.
Vaasa is a totally strange city for me. The red haired girl finds me from the corner of the city square and there's so much to talk about. There's blues on the street and the soft light of the midnight sun on the windstill bay.
01.07.
It takes less than a minute for me to get my first ride when leaving Vaasa. From Tervajoki to Ylistaro I get driven by a truck driver groaning about the low price of wood, our desolating countryside, our government and several other grievances. "But it could've gone worse," is the lesson in the story he tells me.
The sun is almost overheating me and I seriously consider taking a dip in the river. But I won't. I get picked up by a man with whom I agree on the argument that people need more vacation than we currently get. He lives in Kannonkoski, but wants to take me all the way to Viitasaari, which is more or less 80 kilometers of extra driving for him. I almost can't believe how friendly just ordinary people can be.
The sauna in Kotvala heats up but the water in the pond is too cold to just swim around for very long. "Viitasaari always feels like coming home."
02.07.
Dirtroads here seem endless and there are homes by them. Motorboating on a lake reminds me of our summers in Lusi, except that this time I have to drive it myself too.
It's my duty to buy the ice creams tonight, even if I am a female. We're sitting on the dock, listening to someone playing accordion and a bunch of people singing songs I recognize from the radio or my grandparent's music library. The light rain on the surface of the lake sounds like thousands of pearls and a clear, beautiful evening is slowly creeping towards us from the horizon. My "adoption-mum" is telling me to come home already.
03.07.
Friends appear one after another. One can enjoy the sauna in a good company for a long time and even I dare to jump off the dock. "Since the boys do, I will too!"
04.07.
Hanging on the side of the football field on a sunny day is not bad at all. I see a lot of faces I recognize, but do not know. They're the same I see every summer. A lot of laughter. Alcohol is not tempting to me at all. This guy sits with us for a bit in the local pub and talks about how he feels anxious here, in his hometown and needs to leave. I know what he means.
I remember an evening I left with someone and he told me about his plans for his future and made us some oatmeal porridge. As I left him early in the morning he gave me a lupine. I heard those plans he back then was a bit uncertain of, had come true and that his life had returned on it's tracks and again I felt genuinely happy for someone else.
I'm not homesick yet.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kerro.