Kuinka paljon pidänkään siitä, että kohta vuoden täällä asuttuani, en vieläkään tunne puoliakaan poluista, jotka lähimetsiä halkovat. Tänään löysin uuden. Se kulki alta suurten vanhojen kuusten. Sellaisten, joiden alle haluaisi rakentaa majan, ihan yhtä paljon kuin joskus silloin lapsena.
Olin vanginnut itseni sisälle, jotta flunssa hellittäisi tukalan tiukan otteensa. Sateen tauottua avasin oven myöhäiseen iltaan. Pilvipeite paljasti pieniä paloja taivaansineä ja tiesin, että aurinko paistaa tuolla jossain. Ei edes toisella puolella maailmaa, vaan täällä. Sade palasi ja hiusteni juuret ovat täynnä liiskattuja hyttysiä. On hyvä olla.
Rakastan metsässä kulkemista. Kulkemista yksin ja vailla kiirettä tai päämäärää. On vilkuiltava jalkojaan, ettei kompastu kiviin tai juuriin. Sammalen ja havunneulasten peittämä maa tuntuu pehmeältä kuin patja. On tilaa hengittää ja aikaa ajatella. Suuret asiat saattavat menettää merkityksensä ja pienet muuttua tärkeämmiksi kuin koskaan. Iloinen mieli yltää ainakin puiden latvuksiin saakka. Syvälle sisuksiin haudattu katkeruuden siemen saa kaivautua esiin. Se haalistuu kaipaukseksi ja katoaa lopulta kokonaan. Ikävä lentää kuukkelin lailla kohteensa olkapäälle. On hyvä olla, oli muussa maailmassa miten oli.
How much I love the fact, that even after living here for almost a year now, I still don't know half of them paths threading through these woods. Today I found a new one. It took me underneath big old fir tree. The kind you want to build a cot underneath, just like when we were kids.
I had imprisoned myself inside the walls of our apartment to get rid of the exceptionally persistent flu that had been bugging me for the last week. As the rain ceased for a moment I opened the door into the late evening. Tiny bits of blue sky were visible and I knew the sun was shining somewhere behind the clouds. It started raining again and my scalp is full of squashed mosquitoes. I feel peaceful.
I love wandering in the woods, alone, without a goal or a sense of time. One has to keep glancing at her feet to not stumble in any rocks or roots. The ground covered with spruce needles and moss feels soft like a mattress. There's room to breath and time to think. Big things may lose their meaning where as small things can suddenly feel more important than ever. A happy spirit flies higher than the tree tops. A seed of bitterness, buried somewhere deep inside, may burrow out. It fades into a feeling of yearning and finally disappears. Longing turns into a Siberian Jay and flies to the shoulder of whoever is being missed. One feels calm, no matter what's happening elsewhere.
Olin vanginnut itseni sisälle, jotta flunssa hellittäisi tukalan tiukan otteensa. Sateen tauottua avasin oven myöhäiseen iltaan. Pilvipeite paljasti pieniä paloja taivaansineä ja tiesin, että aurinko paistaa tuolla jossain. Ei edes toisella puolella maailmaa, vaan täällä. Sade palasi ja hiusteni juuret ovat täynnä liiskattuja hyttysiä. On hyvä olla.
Rakastan metsässä kulkemista. Kulkemista yksin ja vailla kiirettä tai päämäärää. On vilkuiltava jalkojaan, ettei kompastu kiviin tai juuriin. Sammalen ja havunneulasten peittämä maa tuntuu pehmeältä kuin patja. On tilaa hengittää ja aikaa ajatella. Suuret asiat saattavat menettää merkityksensä ja pienet muuttua tärkeämmiksi kuin koskaan. Iloinen mieli yltää ainakin puiden latvuksiin saakka. Syvälle sisuksiin haudattu katkeruuden siemen saa kaivautua esiin. Se haalistuu kaipaukseksi ja katoaa lopulta kokonaan. Ikävä lentää kuukkelin lailla kohteensa olkapäälle. On hyvä olla, oli muussa maailmassa miten oli.
 |
| (c): Tomas Utsi |
 |
| (c): Sandra Rugina |
I had imprisoned myself inside the walls of our apartment to get rid of the exceptionally persistent flu that had been bugging me for the last week. As the rain ceased for a moment I opened the door into the late evening. Tiny bits of blue sky were visible and I knew the sun was shining somewhere behind the clouds. It started raining again and my scalp is full of squashed mosquitoes. I feel peaceful.
I love wandering in the woods, alone, without a goal or a sense of time. One has to keep glancing at her feet to not stumble in any rocks or roots. The ground covered with spruce needles and moss feels soft like a mattress. There's room to breath and time to think. Big things may lose their meaning where as small things can suddenly feel more important than ever. A happy spirit flies higher than the tree tops. A seed of bitterness, buried somewhere deep inside, may burrow out. It fades into a feeling of yearning and finally disappears. Longing turns into a Siberian Jay and flies to the shoulder of whoever is being missed. One feels calm, no matter what's happening elsewhere.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kerro.