Vapaaehtoisena

Lauantai

Kukot alkavat kiekumisensa kauan ennen herätyskelloa. Onnistun silti vaipumaan takaisin uneen, kunnes havahdun karmivaan tuskanhuudolta kuulostavaan ääneen. Tajuan sen olevan naapurini, kärsimätön Herra Aasi ja huokaisen helpotuksesta. Aamiaisen pupellettuani taaperran pihatietä pitkin nähdäkseni, missä minä oikein sijaitsen. Maisema on ruskeanharmaa, mutta kaunis. Sitä halkovan vuoren (jota minä tosin kutsuisin ennemminkin tunturiksi) rinteillä on lumisia laikkuja.

Seuraan tilan isäntää, Andya hänen viedessään Herra Aasin ulos. Herra Aasi, Hector nimeltään, näyttää kiukkuiselta ja mielellään upottaisi hampaansa ihmislihakimpaleeseen. Andy ei kuitenkaan välitä äkäpussin kiukkuilusta tuon taivaallista, vaan vetää sitä perässään kuin riepua. Maaston märkyydestä ja mutaisuudesta eilisiltana puhuessaan isäntäväkeni ei näemmä liioitellut lainkaan. Lähes säälin kovia kokeneita vaelluskenkiäni, jotka kaikesta hyppelystäni ja harppomisestani huolimatta peittyvät paksun mutakerroksen alle. Andy nayttaa minulle vanhan kivimökin, jota hän yrittää pikkuhiljaa kunnostaa takaisin asumiskelpoiseksi. Minusta on surullista ja kovin hölmöäkin, miten ihmiset niin usein jättävät täysin käyttökelpoisia rakennuksia itsekseen hajoamaan.

Isa lähtee mukaamme hevosten ruokintaan. Kuljemme kiireettömästi halki vasta hakatun talousmetsän ja soisten peltojen. Matkalla juttelemme muun muassa suomalaisesta saunakulttuurista, Sipoosta ja irlantilaisten innovatiivisuuden puutteesta. Hevoset näyttävät hyväkuntoisilta ja pääsevät toiselle laitumelle. Palatessamme takaisin Isa näyttää minulle luonnontilaisen metsikön halki kiemurtelevan joen ja on kuin olisin satumaailmassa jälleen. Hän puhuu kasvatusmetodeistaan ja ongelmistaan teiniensä kanssa varsin avoimesti.

Lounaan jälkeen minä saan tehtäväkseni ryhtyä tyhjentämään Herra Aasin tallia oljesta ja paskasta. Jäte kipataan puutarhaan kasvispenkkeihin. Aluksi suuren ja hitaan kuuloinen urakka lähteekin sujumaan varsin hyvällä vauhdilla. "This is my area of expertise." Viimeiset kottikärrylliset kasaan otsalampun valossa ja saan kuin saankin homman hoidettua kunnialla kerralla loppuun. Kylläpä fyysisen työn tekeminen tuntuu hyvältä taas pitkästä aikaa!

Saan autettua Andya kokkaamisessa pilkkomalla kukkakaalia. Hän kertoo olleensa nuoruudessaan satulaseppä. Monet hevostarvikkeita työstävät eivät välttämättä ole kuulemma hevosta nähneetkään. Satulasepän työ on yksinäistä puurtamista, joka käy myös meditaatiosta. Yläkerrassa kaksi vanhinta sisarusta musisoivat keskenään, mitä on ilo kuunnella. House Of The Rising Sun on ainakin kovassa treenissä ja kitaroidessaan laulava poika kuulostaa erehdyttävän paljon Alaskaan jääneeltä ystävältä.

Sunnuntai

Sunnuntaiaamuihin ei täällä nousta liian aikaisin. Minun on käytävä muutamat keskustelut Herra Aasin kanssa viedessäni häntä laitumelle, sillä Herra Aasia ei tänään huvita kävellä eteenpäin. Lopulta minä kuitenkin voitan. Siivoamme ja kuivitamme kanojen ja ankkojen kopit sekä käymme ihailemassa pellolle tulvineelle joelle levähtämään pysähtyneitä joutsenia. Isa näyttää minulle heidän tontillaan sijaitsevan hikimajan. Se on penkereeseen kaivettu, kivillä vuorattu luola, jonne on ryömittävä sisään. Majassa on hikoiltu viimeksi kymmeniä vuosia sitten, mutta perheellä on aikomus koettaa käyttää koloa lähitulevaisuudessa. Keskelle tehtävää tulta on ylläpidettävä useita päiviä, jotta kivet saadaan lämpimiksi.

Koiria lenkkeilyttäessämme Isa kertoo enkeliterapiasta enemmän. Käytännössä ihminen tulee hänen vastaanotolleen ja sen enempiä kyselemättä terapeutti aloittaa hoidon, jossa siis pyytää enkeleitä auttamaan potilasta ongelmissaan. Liikaa vastustelevaa henkilöä ei voi hoitaa, hän ei ole valmis siihen. Kukaan ei voi ratkaista kenenkään ongelmia ja minusta tuntuu, että kaikki tämäkin perustuu loppujenlopuksi henkilökohtaiseen uskoon ja päätöksentekoon. Ehkä on voimia, jotka voivat auttaa vastaanottavaista ihmistä muutoksessa, mutta uskon lopulta kaiken lähtevän ihmisestä sisältä. Takaisin tullessamme ulkona on jo liian pimeää puutarhassa työskentelemiseen. Auttelen ruuanlaitossa. Illalliseksi nautitaan tänään herkkusienirisottoa ja artisokkia. Pääsen käyttelemään internetiä ja kuulostaa siltä, että Jonna voisi lennellä Ranskaan ja me voisimme kulkea loppumatkan yhdessä. Järjettömän mahtavaa olisi se, minua innostuttaa!

Maanantai

Kummallisen unen jälkeen herään myrskyisään aamuun. Syödessäni aamiaista talo on hiljainen. Käyn puutarhan kimppuun: kuolleet kasvit on kitkettävä pois. En anna sateen häiritä, enkä kuule tuulen pauhua musiikiltani. Pihaan kurvaa vanha setä.
"Mornin' sir!"
"Good morning! You must be a wwoofer. Nobody else would be out in this weather. God bless you!"
Kun tunnen veden menneen läpi housuistani, joudun luovuttamaan ja pyytämään sadehousuja lainaan. Moisia ei kuitenkaan ole, mikä on minusta tässä ilmastossa äärimmäisen kummallista. Vaihtaessani housujani kuivempiin tuuli voimistuu niin, että joudun sisähommiin. Minusta ei ole Isalle paljoakaan apua hänen työhuoneensa siivoamisessa, mutta hän esittelee minulle taidettaan. En ehkä ole järin vaikuttunut, vaikka toista väitänkin, mutta kukapa se on kukaan taidetta arvostelemaan. Aiheet muistuttavat paljon niitä, joista minäkin olen joskus yrittänyt ammentaa.

Kerron Isalle unestani ja hän ryhtyy tulkitsemaan sitä kanssani. Unessa olin vankilassa. Miksi koen olevani kuin vanki? Mikä on minun vankilani? Ehkä koen olevani jumissa, koska en tiedä mitä tekisin elämälläni. Ehkä koska jos pääsen yliopistoon, se sitoo minua taas vuosiksi eteenpäin. Kuka on unen nunna, joka arvostelee tai syyttää minua? Ehkä se on joku, joka kohdistaa minuun suuria odotuksia. Tai ehkä se olen minä itse. Unessa Heikki oli lohduttamassa minua, koska koen hänet luotettavaksi tahoksi elämässäni. Vauva ei onneksi tarkoita oikeaa vauvaa lainkaan, vaan luovuutta. Siis luovuusklimppi. Huh! Pimeä talo, jossa olin, saattaa merkitä ahdistusta. Pelkäsin Jumalaa, joka aikoi tappaa lapseni. Olin varma siitä. Pelottavatko hengellisyys tai Jumala minua? Uneni mies yritti ehkä viestiä minulle luottamusta ja siitä seuraavaa huolettomuutta. Mielenkiintoista...

Lounaan jälkeen ruokin koirat ja lähden kävelylle niiden kanssa. Uneni pyörii päässäni vieläkin, mutta olo on jotenkin levollinen. Minua laulattaa. Kastun sateessa taas ja joudun vaihtamaan housuni vielä kertaalleen. Ehdin puurtaa puutarhan parissa ehkä jopa kahden tunnin verran, kunnes hämärä käy liian tiheäksi, laitan kanat koppeihinsa ja painun itsekin sisätiloihin.  Liityn lasten korttipeliin. Siog on ylienerginen ja veljensä epäilee hänen syöneen suklaata salaa. Sitten pääsen tiskaushommiin ja illallisen jälkeen ajaudumme keskustelemaan Kalevalasta Andyn kanssa. Yritän selittää hänelle tavutusta ja sitä, miten Kalevalan runous nojaa siihen. Isa opettaa minut leipomaan herkkuleipää Pasta Madreksi kutsumallaan hiivalla, eikä se edes vaikuta hankalalta. Jes, saatan jopa osata ottaa tämän haltuun! Sisaruksista nuorin kertoo pitävänsä kilpikonnista ja aikovansa kirjoittaa kirjan, joka sijoittuu kolmannen maailmansodan aikaan.

Tiistai

Minusta tuntuu siltä, että flunssa yrittää iskeä kyntensä minuun taas. "Iskekööt kunnolla tai jättäkööt tulematta", uhoan. Haen puita sisälle ja painun jatkamaan projektiani puutarhaan. Pian Isa nappaa minut mukaansa kävelyttämään koiria. Tänään ei puhuta paljoa, sillä hänet flunssa on jo laittanut käymään vain puoliteholla. Lenkkikin jää melko lyhyeksi, kun hurjan voimakas tuuli käännyttää meidät takaisin.

Lähdemme Enniskilleen isolle kirkolle. "Do you like charity-stores?" Kysymys kuulostaa pahaenteiseltä. Andylla on tapana kiertää kaikki keskustan second hand -liikkeet ja minä lupaudun mukaan kierrokselle, vaikka tiedän rinkkani lähes ratkeavan liitoksistaan jo nyt. Ensin teemme kuitenkin pikavisiitin kirjastoon ja Jonna lyö lukkoon matkasuunnitelmamme. Minun tekee mieli pomppia ilosta ja innostuksesta. Selviän charity-store -kierroksesta ostamatta mitään, mikä on lähestulkoon ennenkuulumatonta. Ruokakaupoissa eksyilyn jälkeen illallistamme samassa pubissa, josta Isa minut ensimmäisenä iltana löysi. Kotimatkalla tuijotan tähtitaivasta, joka lienee täällä varsin harvinainen, mutta sitäkin kaivatumpi näky.

Kotiin päästyämme tajuamme, että hukassa on sekä minun pieni, uskollinen käsilaukkuni että perheen poika. Minun käsilaukkuni sijainti selviää puhelinsoitolla pubiin, mutta Oisinin kavereille soittelu ei paljasta hänen olinpaikkaansa. Matkalla pojan parhaan ystävän luokse mieleeni palaa huoli, jota tunsin oman ystäväni mentyä hukkaan ja se saa rintakehäni yhtäkkiä tuntumaan viisi kertaa tavallista ahtaammalta. Poika löytyy, saa minusta varsin miedon läksytyksen ja palautetaan kotiin. Enniskilleniin ajaa puolisentuntia, jotta kyllähän sitä on sitten yksille jäätävä, kun sieltä asti lähdettiin yhden lahopään lompakkoa ja passia hakemaan. "I haven't had a girl's night out in a long time." Isa kertoo entisistä ystävistään, jotka paljastuivat varsin kurjiksi ihmisiksi. Loppupäätelmäksi jää toteamus siitä, että miehet ne tuntuvat olevan niin paljon helpompia ymmärtää.

Keskiviikko

Flunssa on iskenyt Isaan kunnolla. Minä saan puutarhaprojektini valmiiksi ja siirryn keräilemään poltettavaksi kelpaavia oksia pihamaalta. Koiria lenkittäessäni jaksan jälleen kerran ihmetellä järjettömän nopeasti muuttuvaa säätä. Ensin ehdin nauttia auringon lämmöstä kasvoillani, sitten vedän huppua päähän suojaamaan sateelta ja kohta aurinko tulee esiin taas. Hieman myöhemmin sataa rakeitakin - ehkä viidentoista sekunnin ajan. Hoitelen kanat ja kun ulkona hämärtyy liikaa siirrynkin sujuvasti tiskaushommiin Bob Dylanin soidessa. Illallisen jälkeen pelataan sanapeliä, jossa toimin hyvänä häviäjänä lähes joka kierroksella. Syytän luonnollisesti ulkomaalaisuuttani.

Torstai

Kerään neljännen säkillisen tikkuja ja saan taas yhden urakan valmiiksi. Auringonpaisteen rohkaisemana nappaan kameran mukaan kävelylle lähtiessäni ja ensimmäistä kertaa selviän lenkistä kastumatta! Saan revittyä ohdakkeentapaiset kasvit irti pihapiiristä - done! Andy laittaa minut leikkaamaan kasvihuoneen takaseinän vallanneen piikkiköynnöksen. Seinän ja piikkilanka-aidan väliin jää noin neljänkymmenen senttimetrin levyinen tila, jossa työskentely ei ole maailman helpointa: jos en ole takertunut piikikkääseen kasviin, olen vähintäänkin kiinni piikkilangassa. Selätän tehtävän kuitenkin ja Prinsessa Ruususen herättämässä käyneen prinssin pisteet nousevat silmissäni potenssiin kymmenen.

Minun tiskatessani juttelemme Andyn kanssa kasvissyönnistä, maataloudesta ja siitä, miten hevonen ja lehmä tuntuvat ihmisten silmissä olevan niin kovin kaukana toisistaan. "I just tell people that I like animals and don't wanna kill them." Hänen on lähdettävä kokoukseen, joten illallinen syödään tänään aikaisin. Kokous koskee frackingin vastustamista. "Safety is defined by how many persons can die with people still being OK with it."

Lauantai

Olen pilkkonut puita ja raivannut ojaa. Flunssa on ollut isäntäväessä valloillaan. Isa opetti minut tekemään Pyhän Birgitan ristejä, jotka ripustetaan kodin seinälle suojelustarkoituksessa. Minun tekeleeni eivät vastoin odotuksia edes näyttäneet päiväkoti-ikäisten lasten taidonnäytteiltä, vaan aikalailla juuri siltä, miltä niiden pitikin näyttää. Eilisiltana sisarusten yhteinen musisointi päättyi valtavaan riitaan ja minua säälitti kaikkien perheenjäsenten puolesta.

Tänä aamuna yritämme lähteä liikkeelle ajoissa. Isa ja Siog vierailevat jonkinmoisen ravintoterapeutin luona, jonka jälkeen pistäydymme kirjastossa. Pikkutyttö on aivan kuin minä nuorempana. Hänen mukaansa lähtee säkillinen kirjoja.  Käymme ihailemassa vesiputousta, jossa Isa näkee värejä, minä en. Sitten ajamme hiekkarannalle, jolta haalimme simpukkamurskaa kanoille syötettäväksi. Toiselta rannalta käymme keräämässä kiviä ja simpukka-aarteita kasvihuoneeseen. Kipuamme ylös ruohoisia hiekkadyynejä ja Isa näyttää minulle ikivanhan rituaalipaikan. "Can you feel how the energy changes inside the circle?" Tummiin, liuskamaisiin rantakallioihin lyövät vaahtopäät ovat vaikuttavia ja tuovat mieleen Mehamnin. Kivet jalkojeni alla ovat täynnä fossiileja.

Illalla minut istutetaan television ääreen katsomaan Merliniä, kun en kerran ole sen mentävää aukkoa yleissivistyksessäni vielä täyttänyt. Joudun taistelemaan pysyäkseni hereillä ja elokuvan varsin kömpelöt erikoistehosteet huvittavat minua. En voi olla ihmettelemättä miksi Isa pitää tästä leffasta niin kovasti, kun sen hyvin voimakas uskonnollinen sanoma suoraan sanoen käskee hylkäämään vanhat tavat ja jumalat huonoina ja aikansa eläneinä.



Sunnuntai

Tänä aamuna ei tarvitse kiirehtiä, mutta herään silti melkein puolitoistatuntia ennen kellon soittoa. Ryhdyn puunpilkontapuuhiin. Jostain syystä pidän tästä askareesta erityisen paljon. Saha vinkuu, mutta mieli lepää. Kanojen ruokinnan ja teekupposen jälkeen lähdemme Andyn kanssa noutamaan hevosia. Juttelemme matkalla metsästyksestä ja alkuperäiskansoista. Oxfordissa olisi kuulemma ehdottomasti käymisen arvoinen museo.

Twinky on ruunikko tamma, joka kaipaa kipeästi maastakäsin työskentelyä. Ei se ilkeä ole, mutta kunnioitusta ihmisen omaa tilaa kohtaan ei ole ollenkaan ja meinasi neiti sitäpaitsi liiskata varpaanikin. Pepsi on reipas ja suloinen poni, joka tosin epäilee tuulessa liehuvien muoviriekaleiden nielevän hänet elävältä. Kipuan selkään ja tunnen oloni taas kotoisaksi, vaikkakin melko suureksi. Takaisin ratsastaminen vienee noin tunnin verran, sillä joudumme uusien aitojen vuoksi käyttämään kiertotietä. Loppumatkasta Herra Aasi päättää itsenäisesti liittyä seuraamme myös. Hän oli ryöminyt aitansa alitse. Illalla minut laitetaan testiin tehtävänäni leipoa leipää, kuten Isa minulle aiemmin viikolla opetti. Epäilen käyttäneeni aivan liikaa jauhoja, mutta totuuden hetki lienee edessä vasta huomisaamuna.

Maanantai

Eilisilta sujui Jägermeisteria siemaillessa ja hauskoja kissavideoita Youtubesta katsellessa. Saoirsen koulupuku roikkuu kuivumassa vielä minun noustessani kymmenen aikaan aamulla. Leipomastani leivästä tulikin varsin maukasta. Andy lähtee illalla jälleen kokoustamaan ja minä saan kutsun liittyä seuraan. Matkalla Drunshamboon hän kertoo perusasiat "epätavanomaisesta maakaasusta" (englanniksi unconventional gas) ja frackingista. Ensin tapaamme Brianin pubissa, jossa tarjotaan keksejä teen kera. Hän kertoo epäilevänsä, että kaasunporausyhtiö aikoo suorittaa koeporauksia voidakseen tutkia frackingin vaikutusta ympäristöön ja ihmisiin tapauskohtaisesti. "So they're gonna use people as guinea pigs?" Viereisen pöydän pappa torkkuu takkatulen lämmössä.

Seuraava kokous on noin viidentoista eri paikallisjärjestön muodostama foorumi. Kokoustajat päättävät olla ottamatta osaa frackingia koskevaan yleiseen kuulemiseen, sillä koko touhu on laitonta, eivätkä he halua hyväksyä sitä millään tasolla. Heistä jokainen kirjoittaisi kirjeen ympäristöministeriöön, joka on tässä maassa kaikkea muuta kuin totaalisen kiellon kannalla, toisin kuin alueen asukkaat. Kolmas kokous on julkinen esitystilaisuus, jonne ilmaantuu kolmisenkymmentä kuulijaa. Heistä suuri osa lienee paikallisia maanviljelijöitä, joiden elinkeino vaarantuisi sekä veden että ilman saastuessa, puhumattakaan ihmisten terveydestä. Illan puhujana on saksalainen geologi. Hän kertoo siitä, miten fracking aloitettiin Saksassa salassa kansalta, miten se on vaikuttanut ympäristöön ja miten tutkimukset ja tiedot aiheesta ovat uskomattoman vajavaiset - kaikilla osapuolilla. Tällä hetkellä poraaminen on keskeytetty siiheksi, kunnos aukot tiedoissa saadaan paikattua. Esitelmä on perusteellinen, kattava ja niin pitkä, että Andy torkahtaa sen aikana.

Kello on yksitoista illalla, emmekä jää kuuntelemaan lopun kysymyksiä ja vastauksia. Kotimatkalla minua valaistaan siitä, miten Irlannin hallitus ovelasti antaa ihmisten luulla, että heidän maillaan sijaitsevat mineraalit ja luonnonvarat kuuluvat valtiolle, vaikka laki sanoo aivan toista. Yhdysvalloissa ihmiset ovat joko myyneet tai vuokranneet maitaan kaasunporausyhtiöille, mutta hallitus on myös antanut niille oikeudet porata julkisilla, ihmisten virkistyskäyttöön tarkoitetuilla mailla. Kieroa peliä, helvetin kieroa peliä.

Tiistai

Herään valkeaan maailmaan: yöllä on satanut lunta melko ahkerasti. Saoirse ja Oisin ovat asuntovaunun edessä muovailemassa lumiukkoa. "Aww, we wanted it to be ready when you wake up!" Lumi oikeuttaa vapaapäivän koulusta ja saa lapset innosta sekaisin. Lumipallot lentelevät edestakaisin ja Siogin ikkunaan osuvat saavat hänet kiljumaan raivosta ja painumaan pihalle lehmäyöhaalarissaan. Andya naurattaa. Minä puran tiskivuoren ja yritän muistella suomalaisia vitsejä tytöille. Olen surkea vitsinkertoja.

Twinkyn etukaviot ovat trimmauksen tarpeessa ja yritämme käydä töihin. Tamma itse on kuitenkin eri mieltä, riuhtoo jalkansa irti ja hyppii pystyyn. Kiinnisitomisesta seuraa vain rikkinäinen riimu. Mitäkö minä tekisin? "I'd put a chain in her mouth." Yhtään en katsoisi tuollaista käytöstä. Andy ei lämpene minun ehdotukselleni, vaan päätämme lähteä kävelylle hevosten kanssa. Tuuli nousee ja tuo mukanaan sateen. Kurja ilma saa minut vaitonaiseksi ja uppoamaan omiin maailmoihini. Kotiin päästyämme tamma ei ole yhtään yhteistyöhaluisempi, joten lähdemme lenkittämään koiria.


Isa ennustaa minulle tarot-korteista. Nostan Yew-puun, joka symboloi elämää, uudestisyntymistä ja kiertokulkua. On minun vuoroni juurtua sohvalle vanhan television ääreen. Gasland on amerikkalaisen miehen frackingista ja sen seurauksista tekemä dokumentti. Se on hyvin tehty ja mielenkiintoinen, enkä edes nukahda kesken kaiken. Saastuneita kaivoja, erittäin myrkyllisiä hanavesia, satojatuhansia rekkalastillisia, ilmansaasteita, sairaita kotieläimiä, tuhansia kaasukaivoja ja vaikka mitä hirveyksiä. "It's terrifying, isn't it?" Haluan ottaa selvää Suomen tilanteesta. En ihmettelisi lainkaan, vaikka siellä yritettäisiin toimia Saksan salassapitomallilla, mikäli meidän maaperässämme näitä kaasuvarantoja vain on.

Keskiviikko

Kääntelen kasvimaata, jotta pääsemme Andyn kanssa siivoamaan hevosten ja Herra Aasin karsinoita. Mutaa, mutaa, mutaa on jokapaikassa. Lounaan jälkeen nousemme ratsaille. Sää on pysynyt aurinkoisena koko päivän ja sen lämpö tuntuu ihanalta iholla. Irlannissa on kuulemma paljon kaikenmoisia hevosia myynnissä ja Andy pohtii, mitähän yhden kuljettaminen esimerkiksi Suomeen maksaisi, olisiko ulkomaille myyminen kannattavaa. Lupaan pitää korvani auki, josko joku olisi etsimässä hevosta. Tarvomme tammoinemme vanhalle kivitalolle, jonka puut ovat vallanneet. Talossa ei ole asuttu ainakaan kuuteenkymmeneen, ehkä useampaankaan vuoteen. Miehet istuttavat puita risukasojen ja kantojen sekaan.

Torstai

Pilkon paljon puita, eikä sade vaivaa. Isa puhuu siitä, miten lääkäreihin tai sairaaloihin ei voi luottaa ja miten hän kokee veren- ja elinsiirtojen olevan väärin. Moinen sörkkiminen kuulemma muuttaa ihmistä. "When it's my time to go, just let me fucking go!" Koiria hurjassa tuulessa kävelyttäessämme hän kertoo ennalta näkemisen ja kokemisen lahjastaan. Tarinat kuulostavat melko hurjilta. Jänistä jahdannut Rover onnistuu jäämään kiinni piikkilanka-aitaan ja loukkaamaan jalkansa. Illan vietänkin sujuvasti sen kanssa lattialla. Sen kiharan turkin selvittämisessä ei harja paljoa auta: leikkaan koirasta takkuja irti varmaan kilon verran, enkä edes saa urakkaa valmiiksi saman illan aikana. Mitä tästä opin? Älä hanki kiharakarvaista koiraa.

Perjantai

Käyn ratsastamassa Pepsillä tänään yksinäni. Pikkutamma on reipas ja rohkea, vaikka yksin liikkuminen välillä vähän arveluttaakin. Laulan sille Päivänsäteestä ja Menninkäisestä. Työmiehet ovat taas puunistutuspuuhissa heijastinliiveineen. Kun tytöt on haettu koulusta, lähdemme kaikki Siogia lukuunottamatta Enniskilleen. Minä olen kuullut huhuja saunallisesta uimahallista ja pakannut reppuuni pyyhkeen sekä puhtaan vaatekerran toiveenani päästä kuuraamaan itseni oikein knnolla. Sen sijaan pääsen kirjastoon ja internetin ihmemaailma imaisee minut taas sisäänsä. Kovasti on minua kaipailtu kuulemma. Liikuttavaa. Saan kaupunkiasiani hoidettua ja tapaan muun perheen heidän vakiopubissaan. Oisin on tienannut yhdeksän puntaa soittamalla kadulla. Huumori kukkii, eikä brittipubissa näemmä kannata tilata vegenakkeja. Tällä kertaa muistan ottaa arvoesineeni mukaani lähtiessäni.

Lauantai

Taiteilen perheelle joutsenen kiitokseksi, sillä sekä Isa että Oisin pitävät tuosta valkeasta linnusta erityispaljon. Andy kaivelee nahantyöstövälineensä esille ja näyttää, miten ohuesta langasta tehdään paksua kerrostamalla ja käyttämällä mehiläisvahaa. Sitten hän levittää pöydälle Walesin kartan ja osoittaa minulle hyvän listallisen verran käymisen arvoisia paikkoja. Talley Valleyn tiipii-kylässä asuu kuulemma joku heidän tutuntuttunsa, jonka luona voisin vierailla. Selvä pyy!

Sunnuntai

Herään sateiseen aamuun, ruokin hevoset ja itseni. Keittiöön on ilmestynyt kaksi paikallista miestä, joiden juttuja unohdun kuuntelemaan kahden teekupillisen ajaksi. Heistä toinen kertoo käyneensä Inarissa joskus, toisella on varsin ihastuttava aksentti. Iltapäivällä lähdemme Andyn kanssa leikkimään opasta ja turistia Burreniin. Taianomaisen sammaleisesta metsästä löytyy jotakin kuppikiventapaisia, ikivanha palvontapaikka (dolmen), muinaisia muureja ja mökkien perustuksia. Andyn silmät erottavat paljon sellaista, mitä asioista niin kovin vähän tietävä minä en olisi itsekseni edes tajunnut etsiä. Tuhansia vuosia sitten täällä asui kokonainen kylällinen ihmisiä.

Astumme ulos metsästä keskelle huonosti siistittyä hakkuualuetta. Tukkeja on jätetty mätänemään hurjat määrät. "What a fucking mess they've made." Irlantilainen metsätalous kuulostaa lähinnä yhdeltä suurelta vitsiltä. Jättiläisen hauta lienee maan parhaiten säilynyt pitkä, kahdesta kammiosta koostuva hauta, joka kapenee ja laskee päätä kohti. "There's a story about this hill. There were these two giants and they fell in love with the same woman. They decided to solve the situation by competing in which one of them could jump over the valley. The other one jumped over, but the other one fell down, cracked his skull and died and they buried him on top of the hill." Goibniun, maan kuuluisimman sepän, joka takoi taika-aseita Tuatha De Danannille, hauta ei ole säilynyt yhtä hyvänä, mutta on silti varsin vaikuttava näky sekin. Kunpa minulla olisi aikakone ja pystyisin näkemään, millaista elo oli täällä viisi vuosituhatta sitten.

Burrenista lähdettyämme hämärä on jo tuloillaan, mutta päätämme silti vierailla vielä vanhalla cashelilla, jonka alkuperäisestä käyttötarkoituksesta ei ole tietoa. Ympyrän muodostavaa, minua paljon korkeampaa kivimuuria on väitetty linnoitukseksi, mutta Andy epäilee sen olleen ikivanha kokoontumis- ja palvontapaikka. Sinne päästäksemme meidän on ajettava läpi lehmälaitumen, pihan ja auottava neljä porttia sekä kiivettävä viidennen yli. "No one would ever find this place, would they? They'd need a guide like me." Olen hurjan iloinen siitä, että Andy halusi lähteä näitä paikkoja minulle näyttämään. En olisi juuri parempaa opasta voinut saada.

Oisin musisoi keittiön pöydän ääressä. Minun ryövättyäni kitaran hän yrittää opettaa minulle I'm Yoursia ja melkein onnistuu. Isa haluaa harjoittaa väripulloterapiaa kanssani, vaikka ilta on jo pitkällä. Istunto on mielenkiintoinen ja saa minut ajattelemaan asioita, jotka olen aiemmin jättänyt huomiotta. En tiedä uskonko pullojen maagiseen voimaan, mutta uskon, että moinen istunto voi toki olla hyödyksi itsetuntemukselle ja uusien näkökulmien löytämiselle. Lopuksi Isa hieroo kämmentäni kera parin pisaran oikeanvärisestä pullosta ja sen jälkeen puhdistan aurani samalla tuoksulla. Se tuoksuu kuusenneulasille.