Susi

Susi, siihen kohdistuvat pelot, odotukset, viha, ennakkoluulot ja suojelunhalu ovat olleet viime aikoina esillä niin paljon, että varsin tehokkaassa uutispimennossa elävä minäkin olen tilannetta ajautunut pohtimaan ja siitä useampaan otteeseen keskustelemaankin. Koska hyviä väittelyitä ja tehokasta provosointia on joskus ilo kuunnella, päädyin vapaapäiväni ratoksi katsomaan eilisen Ajankohtaisen Kakkosen Susi-illan, josta Facebookin etusivu on tänä aamuna kohissut. Kapeakatseisuuden ja kiukkuisuuden lisäksi ohjelmassa heitettiin myös muutama hyvä argumentti perusteluineen.

Wikipedia

"Onko oikein, että susien sallitaan tulla asutuille alueille?" kysyy Suomen metsästäjäliiton puheenjohtaja Lauri Kontro. Haluaisin kysyä häneltä, onko oikein, että kuten keskustelussakin todettiin, me olemme asuttaneet Suomen käytännössä täyteen? "Susi ei kuulu kaupunkeihin, eikä kirkonkylille." Olen samaa mieltä, mutta puheenvuoroista käy ilmi, että myös syrjässä asuvien ihmisten pihat ja niiden lähitienoot lasketaan kielletyiksi alueiksi. Jos ihminen tietoisesti valitsee asuinpaikakseen syrjäisen seudun, hän on minusta tässä tapauksessa se, joka tunkee suden (tai karhun tai muun metsän asukin) takapihalle, eikä toisin päin. Oletamme, että susi pelkää ihmistä, mutta on järjettömän itsekästä olettaa, että sudet kiltisti väistävät kaikkialta, minne meitä huvittaa levittäytyä.

Helsinkiläisen kirjailijan, Laura Gustafssonin kommentit olivat äärimmäisen ontuvia. Hän lienee edustanut sitä "kehä III:n sisäpuolella asuvan susifanaatikon" stereotypiaa, jota "susivihaajiksi" leimautuneet asettelevat itse kenenkin vastustavia mielipiteitä esittävien raameihin. Yhden miettimisen arvoisen kysymyksen Gustafsson kuitenkin kysyi:"Onko ihmisellä oikeus liikkua metsässä ilman pelkoa?" Onko? Vai olisiko hyväksi osata pelätä? Olisiko meille hyväksi ymmärtää, että meitä suurempia voimia on olemassa, vaikka kuinka yritämmekin niitä hallita? Toisiko pelko mukanaan myös poissaolollaan loistavan kunnioituksen?

Salametsästäjäksi tunnustautunut Kari Tikkunen edustaa toisen ääripään stereotypiaa. Hän ryhtyi salakaatoon suden tapettua häneltä kaksi metsästyskoiraa. "Sehän se on se pahin riidan ja konfliktin aiheuttaja koiran menetys metsästäjälle. Ei siellä lapsien puolesta me pelekää." Minä ymmärrän kyllä, etteivät ihmiset ryhdy aitaamaan pihojaan, saati laidunmaitaan, pitääkseen sudet loitolla, mutta miksei niitä koiria voida pitää kunnon aitauksissa, joihin sudet eivät pääse? Ja jos susi metsästysreissulla koiran nappaa, niin susihan on silloin ollut nimenomaan omalla reviirillään ja toteuttanut luonnollista käyttäytymistään metsässä saalistamalla koiran, jonka ihminen on sinne usuttanut avukseen omassa metsästyksessään. Tässä on jälleen riski, jonka ihminen ottaa tietoisesti itse.

thesportsmanchannel.com

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen ylijohtaja Eero Helle tuo esiin ihmisen mahdollisesti sudelle antaman hyödyn. Susi ei suinkaan ole ainoa eläinlaji, joka luonnollisesti pyrkii hyötymään ihmisen toiminnasta. Elätämme mm. rottia, hiiriä, korppeja ja lokkeja levittelemällä tuottamaamme jätettä ympäriinsä. Totta kai susikin valitsee helpon saaliin vaikean sijaan.

Ymmärrän poronhoitoalueen asukkaiden pelon elinkeinonsa puolesta. Petovahingot ovat näillä alueilla mittavia. Kuten poroisäntä Mika Kavakka mainitsi, porotalous on toistaiseksi lihantuotantomuodoista eettisin, mutta sisältää petovahinkojen kohtuuttoman suuren riskin, jonka pienentämiseksi poronhoitaja ei itse voi nykytilanteessa tehdä yhtään mitään. Pelkästään viime vuonna noin tuhat poroa todettiin pelkästään suden tappamiksi ja yhteensä petovahinkoja oli yli 5000 tapausta. Petovahingoista aiheutuneita menetyksiä ei hänelle valitettavasti myöskään asiallisesti korvata. Kavakan mukaan ihmiset eivät Lapissa kuitenkaan pelkää omien itsejensä puolesta. He ymmärtävät olla varuillaan susien liikkuessa alueella.

Viron metsästäjäliiton Andres Lillemäellä oli minusta varsin järkevä ja kestävä näkemys tähän "Susi on normaali metsän asukas." Hän kertoi tapauksesta, jossa häirikkösusien lauma kiersi terrorisoimassa kyliä popsien montakymmentä koiraa, mutta Ohtosen tapaan painotti, että luonnossa liikkuvat, "oikein käyttäytyvät" sudet tulee erottaa esimerkin kaltaisista häiriökäyttäytyvistä susista. Susitutkija Erkki Pulliainen ehdotti pihapiireissä liikkuvien susien värimerkitsemistä, jotta saataisiin luotettava tieto siitä, onko susi vain ohikulkumatkalla vai vaaniiko se pihassa toistuvasti. Tällöin ei lahdattaisi kaikkia, vain ohikulkumatkalla olevia, "liian lähelle" ihmisasutusta tulevia susia häiriytyneinä yksilöinä.
"susitilanteeseen".

Jon Atkinson

Virossa myönnetään noin sataviisikymmentä kaatolupaa sudelle vuosittain. Lillemäen mukaan lupien määrä perustuu kestävälle kannanhoidolle. Luonto ja lajien väliset suhteet on pidettävä tasapainossa. Suomessa susien määrää on mm. väärien havaintojen sekä salametsästyksen ansiosta ollut hankala arvioida, Viron kannantarkkailu puolestaan perustuu metsästäjien ja tutkijoiden väliseen tiiviiseen yhteistyöhön ja ennen kaikkea luottamukseen. Vaikka EU muuttaisi kantaansa susien suojelusta Suomessa, täytyisi meillä myös ensinnäkin saada salametsästys kuriin ja toiseksi löytää yhteisymmärryksen saavuttava susipolitiikka, joka ei johda vain "vastapuolien" kyräilyyn ja epäilykseen.

Luontokuvaaja ja matkailuyrittäjä Lassi Rautiainen esittää, että sudet olisivat maaseudulla hyödyllisempiä elävinä, kuin kuolleina. Ekomatkailun lisääntyessä pedot ja petojen tarkkailu voisi olla yksi keino houkutella turisteja näille alueille. Minusta on kuitenkin kyseenalaista ruokkia petoja haaskoilla "varman saaliin" saamiseksi. Toisaalta, ehkä tämä pitää pedot yhdessä paikassa ja poissa kärttyisten ihmisten nurkilta, mene ja tiedä. Rautiaisen toimintaa vastustavissa argumenteissa vedottiin luonnon tasapainon häiritsemiseen, mutta minun näkemykseni mukaan ihminen on tehnyt tästä argumentista käyttökelvottoman omalla toiminnallaan jo aikaa sitten.

khongthe.com

Tiltu Nurminen kysyy, miksi meillä täytyy hyysätä susia, kun ei sitä muuallakaan kuulemma tehdä. Minusta tässä koko keskustelussa ei pohjimmiltaan ole edes kyse pelkästään susista. Kyse on siitä, millaisena me näemme ympäristön ja sen arvon. Kunnioitammeko me luontoa enää lainkaan, vai onko se taantunut vain yhdeksi niistä hyödykkeistä, jotka hyväksikäytämme ja lopulta heitämme pois? Poimimme puolet, joista pidämme, muista yritämme hankkiutua eroon. Mieleen tulee cree-intiaanien sanonta: "When the last tree is cut down, the last fish eaten, and the last stream poisoned, you will realize that you cannot eat money." (Ja jos joku ei englannin kieltä ymmärrä, edellinen lause kuuluu suomeksi näin: "Kun viimeinenkin puu on kaadettu, viimeinen kala syöty ja viimeinen virta myrkytetty, ymmärrät, ettet voi syödä rahaa.") Kuten muidenkin ongelmien, tämänkin ratkaiseminen lähtee sen syistä. "Susiongelman" syy ei ole suden ilkeä luonto, vaan ihminen, joka ei osaa, halua tai uskalla jakaa elinalueitaan sen kanssa.

Argumentoinnissa nousee jatkuvasti esille "luonnon" käsite. "Susi kuuluu luontoon, ei ihmisten pihoille." Minun kysymykseni kuuluu: Missä se Suomen luonto tarkalleen ottaen on? 36% Suomesta on määritelty poronhoitoalueeksi, jossa sudet, kuten muutkaan pedot ovat hyvin epä-toivottua eläimistöä, kuuluivatpa ne sinne luonnostaan tai eivät. Muualla Suomessa asutus on niin tiheää, että aina ollaan jonkun pihapiirissä tai liian lähellä sitä. Missä siis on se aito oikea suomalainen luonto? Halsualainen maanviljelijä Arto Kananen perää maalaisten oikeuksia. Ymmärrän, että koetaan tarvetta puolustaa niin omaa perhettä kuin elinkeinoakin. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, miksi on heti oltava tappamassa. Lisäksi, itse Perhossa, nyt paljon otsikoissa olleessa keski-pohjanmaalaisessa pikkukylässä asuneena, minun tulisi ehkä pystyä samaistumaan paikallisten näkemykseen. En kuitenkaan pysty. Vaikka tiesin alueella liikkuvan sekä susia että karhuja, en koskaan osannut pelätä niitä. Ratsastin, pyöräilin ja kävelin yksin pitkin syrjäisiä teitä, niin valoisassa kuin pimeässäkin. Pidin koiraani vapaana tiedostaen sen riskin joutua suden ruuaksi. Niinhän siinä kävi, että kyseinen koira jäi myöhemmin auton yliajamaksi Etelä-Suomessa.

Mieleeni jäi Lillemäen suusta kuultu lause: "Luonto on yhtenäinen systeemi ja yksikään laji ei saa kukoistaa toisten kustannuksella." Minua surettaa se, että me olemme jatkuvasti kajoamassa tähän systeemiin syystä tai toisesta. Emme ole valmiita jakamaan reviiriämme, emme saalistamme. Haluamme olla ainoa näitä seutuja asuttava peto, jolloin muille ei jää tilaa.

wallm.com

---

Wolves. Through centuries they've caused fear, anger, prejudices and an urge to protect them. Lately the discussion about their right to existence has been going on so fiercely, that I too, have to take a stand in this matter. I watched a discussion on TV considering the subject. In addition to very narrow viewpoints and too much hatred, there were a few good arguments as well.

"Is it right that wolves are allowed to roam areas inhabited by people?" This question is asked by the chairman of the Finnish Hunter's Association. What I'd like to ask him, is whether it is right that we've practically inhabited all of what we call Finland. "Wolves do not belong in villages, nor in cities." I do agree, but according to the arguments stated, no matter how far from the closest town you live, a wolf should not be allowed to pass by your yard or through the nearby woods. If a person chooses to live somewhere remote, I think he is the one invading the backyard of the wolves, the bears and other creatures. We assume that wolves are afraid of people and will always yield - like they would, if there was space - but when they've got nowhere to go, they too will fight for their existence.

One of the participants, a Helsinki based author, clearly represents the stereotypical image of a "fanatic wolf-lover" who lives in or close to our biggest cities and has a limited perception of how life is elsewhere in the country. This is the role the other end of the spectrum often tries to pose on everybody with a differing opinion. However, this author does ask a good question: "Does a human being have the right to go to the woods without fear?" Do we? Or would it do us good to remember, that we're not invincible, no matter how hard we try to control everything around us? Would a healthy amount of fear bring back the long lost respect?

The stereotype of a "wolf-hater" is culminated in Kari Tikkunen, a poacher by his own words. He decided to illegally start killing wolves after he had lost two hunting dogs to them. "That is the biggest cause for argue and conflict for a hunter, losing a dog. It is not our children we're afraid for." I do understand people thinking it would be too much trouble to fence in cattle to protect them from wolves, but why not build a proper fence for your dogs? A fence a wolf can't get into? That should not be too big of an effort. And if a dog gets caught by a wolf during a hunt, well, the wolf is just following his instincts and acting in a way natural to him. It is nobody else's fault, except for the person who sent the dog out.

The chief director of the Game and Fisheries Research Institute, Eero Helle, points out that people may actually benefit wolves, just like we benefit many other species as well. We are supporting colonies of rats, mice, crows, seagulls etc. by spreading our waste around us. Of course a wolf too will choose an easy meal instead of a difficult catch.

I do understand the reindeer herder's concern for their livelihood. Predators cause big damages in reindeer packs. Like Mika Kavakka, a reindeer herder himself mentioned, having reindeers is the most ethical way of producing meat for now, but it comes with an unreasonably high risk, which the herder can't really do anything about. Only last year about a thousand reindeer were killed by wolves. According to Kavakka, the people in Lapland are not afraid for themselves. They know to be careful, when there are wolves around.

Anders Lillemäe from the Estonian Hunter's Association had a very reasonable and sustainable point of view. "The wolf is a normal inhabitant of the forest." He talked about a case of a wolf pack terrorizing villages, eating up a whole bunch of dogs as they went, but made a point of separating those kind of cases from wolves behaving in "the right way". Erkki Pulliainen has done a fair amount of research about wolves and he proposed marking wolves that are sighted close to people's houses. That would make it easy to see whether the wolf is just passing by or perhaps starting to develop unwanted behavior.

In Estonia about a 150 permits for hunting wolves are given annually. According to Lillemäe, this amount is based on sustainable management of the population. It is important that nature and all it's species are kept in balance. Estimating the amount of wolves in Finland has been difficult due to wrongful sightings and poaching. In Estonia the hunters and researchers co-operate with each other and more importantly trust each other. Even if the European Union changed it's stand on what comes to protecting wolves in Finland, we still have to face the challenges of both preventing poaching and finding a mutual understanding in this whole matter.

Lassi Rautiainen, a nature photographer and an entrepreneur in the field of tourism presents that wolves could be more of us alive than dead on the countryside. Eco-tourism is a growing business and animal-watching could be a way to tempt tourists to more secluded areas. I think, though, that it is highly questionable to feed wild animals for guaranteed sightings. Then again, maybe this keeps the predators in a certain area, away from where they are obviously not wanted. Several people opposing what Rautiainen is doing are pleading on the disturbance of the natural balance, but very often they are the same people wanting to get rid of more or less the whole wolf population.

Tiltu Nurminen asks why we must pamper wolves when nobody else does it either. I think this whole conversation is not just about the wolves. It is about how we look at our environment and how we value it. Do we have any respect for nature left or do we just treat it like any commodity we take advantage of and finally throw away? We pick what we like and the rest we try to get rid of. I can't help but to think about what the Cree's used to say: "When the last tree is cut down, the last fish eaten, and the last stream poisoned, you will realize that you cannot eat money." Like with any problem solving this one requires examining it's roots. "The wolf problem" is not caused by the dark nature of a wolf but the human being, who does not know how, want or dare to share his territory.

The concept of nature constantly pops up in the arguments. "Wolves belong in the nature, not on people's yards." My question is: Where is that Finnish Nature exactly? 36% of the area of our country is considered reindeer herding district, where wolves as well as other predators are very unwelcome, no matter whether they naturally belong there or not. Elsewhere in Finland, there's always somebody's backyard not too far from here. So please, tell me, where is this real Finnish nature. Arto Kananen, a farmer from Halsua is urging for the rights of the people living on the countryside. I understand the need to protect one's family and livelihood, but what I do not understand why it has to mean killing. Apparently, after living in Perho, a small town lately in headlines due to illegal killing of wolves, I should be able to relate with the local's point of view. But I can't. Even though I knew there were wolves and bears in that area, I never knew to be afraid of them. Ever since I was a kid, I was taught to make noise while in the woods, so all the critters would be scared of me. I rode my pony, drove my bike and walked alone on remote roads, in the dark of the night and in broad daylight. I let my dog run loose, knowing there was a risk for him to get eaten up by a wolf. Well, so happened that this poor dog got hit by a car in Southern Finland.

"Nature is a system in a whole and no species should blossom on the account of another," said Lillemäe. It makes me sad how we are constantly messing with that system in one way or another. We are not willing to share our territory nor our prey. We want to be the only predator and leave no room for others.