Maanantainen vapaapäivä kaiken uuden, ihmeellisen, kiireen ja kysymysten keskellä tulee tarpeeseen. Nyt ymmärrän, miksi Mortenilla on pakkomielle päiväkirjani suhteen. Hän epäilee ensiviikkoisen jäätikköretkemme koituvan kohtalokseni ja kun tavaroideni joukosta sitten löydetään päiväkirja, päätetään elämästäni tehdä elokuva (miksi, sitä en tiedä). Mies haluaa varmistaa saavansa hyvän roolin. Ymmärrettävää.
Tiistaina on aika viimeisen guide observation -retken, joka on vaellus Trollsteinen huipulle. Jäätiköllä ilman jäärautoja kulkeminen on varsin epämiellyttävää, eivätkä lenkkarein ja farkuin varustautuneet taiwanilaiset turistit olisi pysyneet pystyssä lainkaan ilman meidän poikiemme apua. Minä selviän tällä kertaa jokien yli kuivin jaloin ja yhtäkään termospulloa hukkaamatta.
Bruktikken, paikallinen kirpputori, on auki tiistaisin ja sunnuntaisin. Kolmen tunnin verran kunakin päivänä. Se on pikkuruinen rakennus aivan keskustassa ja eroaa suomalaisista vastineistaan siten, että kaikki on ilmaista. Minä löydän lakanat ja Louis takin, joka tehnee hänestä kulmakunnan kovimman kundin. "Look, it comes with a pose!" Saan myös vihdoin haettua pyöräni, jonka vaihteista toimivat jopa kaksi ja jarrutkin ovat lähestulkoon kunnossa.
Keskiviikkoaamupäivä kuluu jäätikköryhmämme kanssa kasveja ja lintuja bongaillessa. Arne on asiaankuuluvasti ottanut kiväärinsä mukaan jääkarhujen varalta, vaan tajuaa myöhemmin unohtaneensa aseen lukon telttaansa. Jääkarhut jäävät onneksi tällä kertaa näkemättä. Lihavia, lyhytjalkaisia poroja kohtaamme kyllä.
Kauppareissulla törmään saksalaiseen sankariini, joka on palannut purjehdusreissultaan. Hurjat tuulet olivat kuulemma aiheuttaneet merisairautta. Leirintäalueella on korealaisia vieraita, joista toinen oli heidän keskinäisen tappelunsa jälkeen viillellyt toisen teltan puukolla. Viiltelijämies hymyyn kykenemättömine tyttöystävineen on muuttanut Mortenin naapuriin, eikä tämä innostu asiasta lainkaan päästyään vasta eroon piereskelevistä puolalaisista. Hän värvää minut Arnen kiväärin kanssa telttansa eteiseen istumaan ja vahtimaan korealaisia. Itsekin valitsisin meistä kaikista juuri itseni henkivartijakseni. "Yes, I saw the potential in you as you jumped into the river. I saw your ninja skills." Juurikin niin.
Torstai koostuu retkisuunnitelmista ja vierailusta ilmalaivamuseossa. Perjantaina on aika kurssin, jolla opetellaan aseiden turvallista käsittelyä, ampumista ja oikeita käyttäytymismalleja jääkarhun sattuessa lähistölle. Laukaustentäyteisen iltapäivän jälkeen Jost, aiemmin mainittu saksalainen sankari, vie minut hiilikaivokselle numero viisi. Kaivostoiminta siellä lakkautettiin vuonna 1972. Vanhoissa rakennuksissa seikkaileminen on jännittävää.
"Are you afraid of heights?"
"No, I'm just letting you go first in case you fall through.."
Muut ovat lähteneet juhlimaan, minä en jaksa. Sen sijaan illalliskutsuun vastaan myöntävästi. Ruoka on aina hyvästä. Purjevene on kotoisa ja tihrustan ensimmäistä auringonlaskua sen pienistä ikkunoista. Lauantaiaamuna ihailen aurinkoista maisemaa veneen kannelta silmät sirrillään ja mietin, ettei yhtään haittaisi, jos omana kotina joskus olisi tällainen.
Tiistaina on aika viimeisen guide observation -retken, joka on vaellus Trollsteinen huipulle. Jäätiköllä ilman jäärautoja kulkeminen on varsin epämiellyttävää, eivätkä lenkkarein ja farkuin varustautuneet taiwanilaiset turistit olisi pysyneet pystyssä lainkaan ilman meidän poikiemme apua. Minä selviän tällä kertaa jokien yli kuivin jaloin ja yhtäkään termospulloa hukkaamatta.
Bruktikken, paikallinen kirpputori, on auki tiistaisin ja sunnuntaisin. Kolmen tunnin verran kunakin päivänä. Se on pikkuruinen rakennus aivan keskustassa ja eroaa suomalaisista vastineistaan siten, että kaikki on ilmaista. Minä löydän lakanat ja Louis takin, joka tehnee hänestä kulmakunnan kovimman kundin. "Look, it comes with a pose!" Saan myös vihdoin haettua pyöräni, jonka vaihteista toimivat jopa kaksi ja jarrutkin ovat lähestulkoon kunnossa.
Keskiviikkoaamupäivä kuluu jäätikköryhmämme kanssa kasveja ja lintuja bongaillessa. Arne on asiaankuuluvasti ottanut kiväärinsä mukaan jääkarhujen varalta, vaan tajuaa myöhemmin unohtaneensa aseen lukon telttaansa. Jääkarhut jäävät onneksi tällä kertaa näkemättä. Lihavia, lyhytjalkaisia poroja kohtaamme kyllä.
Kauppareissulla törmään saksalaiseen sankariini, joka on palannut purjehdusreissultaan. Hurjat tuulet olivat kuulemma aiheuttaneet merisairautta. Leirintäalueella on korealaisia vieraita, joista toinen oli heidän keskinäisen tappelunsa jälkeen viillellyt toisen teltan puukolla. Viiltelijämies hymyyn kykenemättömine tyttöystävineen on muuttanut Mortenin naapuriin, eikä tämä innostu asiasta lainkaan päästyään vasta eroon piereskelevistä puolalaisista. Hän värvää minut Arnen kiväärin kanssa telttansa eteiseen istumaan ja vahtimaan korealaisia. Itsekin valitsisin meistä kaikista juuri itseni henkivartijakseni. "Yes, I saw the potential in you as you jumped into the river. I saw your ninja skills." Juurikin niin.
Torstai koostuu retkisuunnitelmista ja vierailusta ilmalaivamuseossa. Perjantaina on aika kurssin, jolla opetellaan aseiden turvallista käsittelyä, ampumista ja oikeita käyttäytymismalleja jääkarhun sattuessa lähistölle. Laukaustentäyteisen iltapäivän jälkeen Jost, aiemmin mainittu saksalainen sankari, vie minut hiilikaivokselle numero viisi. Kaivostoiminta siellä lakkautettiin vuonna 1972. Vanhoissa rakennuksissa seikkaileminen on jännittävää.
"Are you afraid of heights?"
"No, I'm just letting you go first in case you fall through.."
Muut ovat lähteneet juhlimaan, minä en jaksa. Sen sijaan illalliskutsuun vastaan myöntävästi. Ruoka on aina hyvästä. Purjevene on kotoisa ja tihrustan ensimmäistä auringonlaskua sen pienistä ikkunoista. Lauantaiaamuna ihailen aurinkoista maisemaa veneen kannelta silmät sirrillään ja mietin, ettei yhtään haittaisi, jos omana kotina joskus olisi tällainen.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kerro.