Siirry pääsisältöön

Nordenskiöldbreen

Päivä 1

Olemme vasta pari päivää sitten päässeet muuttamaan leirintäalueelta uuteen kotiimme, barakke femmaan, kun hirtämme vaelluskenkiemme nauhat kiinni, ronttaamme rinkkamme pihalle ja huristamme taksilla toiselle puolelle kylää. Ikkunoista sisään viime yönä puskenut tuuli ei ole vieläkään rauhoittunut ja lähtöä myöhästetään viidellä tunnilla. Kun vihdoin pääsemme matkaan, on merenkäynti vieläkin voimakasta ja nielen päälleni roiskunutta merivettä ehkä useampia litroja.

Jäätikkö on sininen ja vaikuttava. Se jyrähtelee silloin tällöin muotoaan muuttaessaan. Kasaamme leirimme sen välittömään läheisyyteen, meren rantaan, vuonon pohjaan. Opettajat ovat valmistaneet illallisen, jonka Sigmundin vaimon leipomat mokkapalat kruunaavat komeasti. Keräännymme nuotiolle, jossa palavat Siperian joista tänne ajautuneet ajopuut. Ilmapiiri on iloinen ja odottavainen ja minuakin innostuttaa jo.

Päivä 2

Reiteni ovat ankarassa jumissa eilisen venematkan jäljiltä. Yhteisen aamuisen nuotiohetken jälkeen keräännymme tuttuihin ryhmiin jokainen oman opettajamme luokse. Meidän ryhmämme veturina toimii Ola, kokenut vuorikiipeilijä ja jäätikköasiantuntija. Hän oli aikanaan mukana ensimmäisessä Mount Everestille kiivenneessä norjalaisessa seurueessa ja näyttää merimieheltä harmaine partoineen, eläväisine silmineen ja leveine kasvoineen.

Jäätikkö on majesteettinen ilmiö - jotain, mitä en ole koskaan ennen nähnyt. Kauniimpaa sinistä näkee harvoin. "It's like a party cave down there!" Jäällä liikkuminen on asia erikseen. Treenaamme jäärautatekniikkaa jyrkillä pinnoilla, eikä siitä minun osaltani meinaa tulla yhtään mitään. Kun muodostamme "rope-teamin", eli sidomme koko ryhmän jonoon yhteen köyteen ja lähdemme kävelylle, alkaa homma pikkuhiljaa luistaa. Ohitamme luolia, jokia ja railoja jäällä, enkä voi olla ihmettelemättä maailmaa, jossa kuljen.

Palatessamme leiriin illalla meitä odottaa Torbjørnin valmistama maailman herkullisin kalakeitto ja opastus oikeaoppiseen kiväärin puhdistukseen. "Did Johanna fall over again?" Louisin luotto minuun on kova. Olen väsynyt, mutta onnessani.


Päivä 3

Morten herättää minut jääkarhuvahtiin aamukahdelta. Kapuan kukkulalle, jossa kiikarit ja purkillinen salmiakkeja minua jo odottavat. "Keep your eyes on the sea." Tuulta lukuunottamatta on hiljaista. Maisema on sininen ja kaunis ja aika juoksee niin nopeasti, että epäilen nukahtaneeni. Tunnin päästä käyn herättämässä seuraavan vahtiin ja painun itse takaisin makuupussin lämpimään.


Reiteni ovat niin tohjona, että painavat jo mieltäkin. Olan naisystävä on juuri saanut huonoja uutisia terveydentilastaan, joten joudumme hyvästelemään opettajamme jo nyt. Meidät hajautetaan toisiin porukoihin ja minä päädyn Sigmundin ryhmään. Keräännymme kaikki jyrkälle jääseinämälle, jolla harjoitellaan köyden avulla laskeutumista ja kiipeämistä. Minun vuoroni on viimeisten joukossa ja ehdin jännittää niin, että tärisyttää. Laskeutuessani reunan ylitse tyhjyyteen en luota köysiin, saati itse solmimiini solmuihin ja pelkään hurjasti. Kun tajuan, etten putoakaan, pelko kaikkoaa ja touhu muuttuu hauskaksi. Ylös kiipeäminen sujuu lähes ongelmitta, kunnes pääsen reunalle asti ja tarvitsen Jensin apua. "You got a little help from God." Kiitän ja lupaan ryhtyä rukoilemaan.

Kiipeilyharjotusten jälkeen siirrytään simuloimaan tilannetta, jossa yksi köysitiimin jäsen tipahtaa railoon ja oppaan tehtävänä on pelastaa hänet. Sigmund käyttää esimerkkinä reppuaan, Mr. Backpackia, joka on kuulemma suorastaan rukoillut saavansa roikkua railossa. Minä, Ida ja Louis muodostamme tiimin, jossa minä olen oppaan roolissa ja Louis lasketaan railoon roikkumaan. "I would be really scared now, if I was Louis."


Nihkeästä alusta huolimatta päivä oli loistava ja leiriin palatessa olo mitä mainioin. On minun vuoroni puhdistaa kivääri tänään ja hereillä on pysyttävä, sillä yhdestätoista kahteentoista on taas kavuttava kalliolle jääkarhuvahtiin. Änkeän bivouac-pussin sisään suojaan kylmyydeltä ja pelkään hurjaksi äityneen tuulen nappaavan minut mukaansa ja paiskaavan mereen. Niin ei kuitenkaan käy, eikä jääkarhuistakaan näy tänäkään yönä jälkeäkään.

Päivä 4

Olin tarpeeksi väsynyt nukkuakseni tukin lailla tuulesta huolimatta. Reisiin sattuu tänään vähän vähemmän. Aloitamme päivämme kertaamalla ensiapua ja onnettomuustilanteissa toimimista nuotiopaikalla, jonka jälkeen meidän ryhmämme siirtyy kallionkielekkeelle, jäätikön reunalle kertaamaan eilen opittua. Tämä lienee maailman kaunein luokkahuone.

Simuloimme tilannetta, jossa Kurt oppaanamme olemme kulkeneet köydessä ja Ida ja HP ovat tipahtaneet railoon. Ammumme kaksi laukausta merkinantopistoolilla, joka toimii muille ryhmille merkkinä siitä, että radiopuhelimet on laitettava päälle. Kurt raportoi tapahtuneesta ja kertoo saaneensa uhrit ylös, mutta olevansa avuton jatkotoimenpiteiden suhteen. Muut ehtivät säikähtää, ennen kuin tajuavat tilanteen olevan harjoitus. He rientävät paikalle ja ryhtyvät tositoimiin. Minun roolini on olla auttamaan kykenemätön vieras. Pelastusoperaatio etenee ja lopulta paikalle saapuu oikea helikopteri ja onnekkaat uhrit pääsevät sen kyytiin, joskin vain metreiksi. Helikopteri hämmästyttää ja ihastuttaa.

Helikopterin poistuttua kokoonnumme lounastamaan ja nauttimaan arktisesta hiljaisuudesta. Harjoitellessamme köysipelastusta ryhmissämme minä olen railoon pudonnut uhri kahdesti. Vaan mikäs tässä roikkuessa kauniissa maisemassa ja auringonpaisteen lämpimässä.

Tänään on minun vuoroni laatia jääkarhuvahtilista ja pidänkin huolen siitä, että saan nukkua kunnon yöunet. HP on valmistanut illallisen, jolla ei ole nimeä ja josta löytyy kaikenlaista kaalista makkaraan. Istumme iltaa nuotiolla Sigmundin kertoessa tarinoita tunnetuista tutkimusretkeilijöistä, joista yhden mukaan on leikkikenttänämme toimiva jäätikkökin nimetty.



Päivä 5

Alex oli yöllä vahtia pitäessään nähnyt ryhävalaan ja tapaamamme saksalaiset vaeltajat olivat kolme päivää sitten ohittaneet nukkuvan jääkarhun viereisessä vuonossa. Ylämäki jäätiköllä on lähes tappava, mutta muodostaessamme köysitiimin Alexin, HP:n ja Louisin kanssa saamme kulkea keskenämme ja se osoittautuu varsin veikeäksi touhuksi.

Sigmundin on lounaan jälkeen lähdettävä kaupunkiin ja me jatkamme pelastus- ja kiipeilyharjoituksia yhdessä porukassa. Morten onnistuu jyrkänteeltä laskeutuessaan roikkumaan hetken aikaa pää alaspäin, josta hän saaneekin kuulla koko loppuvuoden. Illalliseksi tarjoillaan tänään makkarakeittoa ja tarinankerronta nuotiolla jatkuu. Jens kertoo hiihtoretkestään, Louis laskettelevasta banaanista, Johannes tunneliin eksymisestään ja HP nuoruutensa karkureissusta.

Päivä 6

Aamukolmelta on jälleen minun vuoroni pitää vahtia jääkarhujen varalta. Tuuli on lakannut, meri hiljainen ja vuorten takana piileksivän auringon vaaleanpunaiseksi värjäämä. Maisema on kuin maalaus tai hempeä päiväuni.

Herätessäni toista kertaa tänä aamuna jalkojani ei enää särje, vaikka ne väsyneet ovatkin. Yön viimeisessä vahtivuorossa ollut Torbjørn unohtaa herättää opettajat ja lähtömme viivästyy tunnilla. Sää on erinomainen ja aurinko lämmittää ihanasti. Yrityksemme päästä jäätikön päälle jää vain yritykseksi, mutta toimii silti mainiona harjoituksena. Toiminnannälkäisen poikajoukon johtaminen ilman minkäänlaista päämäärää tuntuu todella hankalalle. Alex (joka Louisin mukaan kuulostaa humalaiselta venäläiseltä) lausuu viisaita sanoja: "If you can't have chocolate cake, you have to choose something else."

Kalakeittoillallisen ja nuotiokokouksen jälkeen nautiskelemme ryhmämme ruokavastaavien, Alexin ja Arnen johdolla letuista - joita myös norjalaiset virheellisesti kutsuvat pannukakuiksi. Teltan naruun kompastuva Morten aiheuttaa minussa hillitsemättömän naurukohtauksen.




Päivä 7

Huolimatta siitä, että olemme erämaassa, viikonpäivien ulottumattomissa, voi leirissä aistia maanantaiaamun tunnelman. Ihmiset ovat vaitonaisempia ja hitaampia. On minun vuoroni toimia ryhmäni johtajana tänään. Kuljemme kaikki yhdessä isossa porukassa ja minun roolini on pitää perää kivääreineni. Suuntaamme jäätikön reunalle kasautunutta moreenia ylöspäin, kohti jäätikkötasankoa. "I think you should listen to Johanna, because she always looks for the easiest way." Johan siitäkin ominaisuudesta on hyötyä. Nousemme noin viiteensataan metriin ja nousu tuntuu imevän minusta viimeisetkin energiat. Matkalla pysähdymme ihastelemaan valaan luita, jotka ovat lojuneet täällä jo kymmeniätuhansia vuosia.

Tasangolle päästessämme pilvet ovat laskeutuneet matalalle, emmekä näe kuin ehkä parikymmentä metriä ympärillemme. Jää on täällä tasaista ja Mortenin mukaan ylitän jokia kuin mummo. Paluumatka sujuu nopeasti Ådnen kanssa jutellessani. On meidän ryhmämme vuoro valmistaa illallista ja tarjoamme koko joukolle meksikonpataa. Suomalaisuuteni näkyy kuulemma tavassani pilkkoa polttopuita. "But many women don't even cut firewood, so I don't think you should laugh at her." Istumme viimeistä iltaa nuotiolla tyynessä säässä ja nauramme muun muassa sille, miten tanskalaiset kuulostavat siltä, että oksentavat lausuessaan sanan suklaa. "The Danish language is falling apart."

Päivä 8

Jakob herättää minut viimeiseen jääkarhuvahtiini viideltä aamulla Arnen jäädessä nukkumaan telttaan tyytyväisenä siitä, että vahtivuorossa olen minä, eikä hän. Tunti hujahtaa ohi yhtä nopeasti kuin aiemmatkin ja ehdin nukahtaa vielä hetkeksi, kunnes on aika nousta ja ryhtyä kasaamaan tavaroita. Saamme koko leirin purettua kahdessa tunnissa, mikä tuntuu melkoiselta saavutukselta. Veneet noutavat meidät ja kotimatka on tasainen.

Vaikka takanani on mahtava kokemus, äärettömän opettavainen ja hauska viikko, olen tyytyväinen päästyäni takaisin kaupunkiin. En ole vaihtanut alimmaista villapaitaani koko viikkoon, eikä pipokaan ole tainnut poistua päästä kertaakaan ainakaan viimeiseen kolmeen päivään. Kuuma suihku tuntuu taivaalliselta ja lihasten koostumus on kuin vanukasta.

video

Kommentit