Ja niin se löytyi taas. Tuo ehkä jo vuosi sitten kadonnut tunne, joka aiemmin oli läsnä aina. Joskus se on ollut niin voimakas, että tuntui riipivän sisuskaluja, toisinaan kytenyt hiljaisena mielen perukoilla. Mutta aina se on ollut minussa. Viimeaikoina olen epäillyt kadottaneeni sen, mutta tänä huhtikuisena aamuna huomaan olleeni väärässä.
Matkakuume elää ja voi hyvin.
Matkakuumetta ei paranneta peiton alla makoilemalla, ei keltaisella (eikä punaisellakaan) Jaffalla, eikä särkylääkkeillä. Se saattaa heiketä ajan myötä, mutta katoamaan sitä ei saa kuin matkaamalla - jos sitenkään. Uskon taudin olevan
krooninen, kenties periytyvä. Toisille se puhkeaa jo varsin varhaisessa iässä ja rajuna, toisille heikempänä, toisille ei lainkaan.
“The danger of an adventure is worth a thousand days of ease and comfort.” - Paulo Coelho
Elän hurjan kauniissa maisemissa, lähellä luontoa. Tapaan ihmisiä eri puolilta maailmaa harva se päivä. Miksi kaivata muualle? Reissun kaipuu on useiden eri tekijöiden summa. Se on vapauden kaipuuta. Koskaan muulloin en ole tuntenut olevani yhtä vapaa, kuin matkatessani vailla päämäärää, vailla aikatauluja. Se on uusien asioiden viehätystä. Sitä, kun kuljet pitkin tuntematonta polkua, etkä tiedä, mitä mutkan takana odottaa. Se on välittömyyden kaipuuta. Kun aitona itsenäsi erinäisten sattumusten kautta kohtaat ihmisiä, jotka tuntuvat lämpöisille, muistat ne aina.
"Don't settle down and sit in one place. Move around, be nomadic, make each day a new horizon." - Christopher McCandless
Kaikkea edellämainittua voi ja pitäisikin löytää myös arkisesta elämästään. Aina on vapaus valita. Tutustakin kylästä, paljon kulkemiltaankin poluilta voi aina löytyä jotakin uutta tai yllättävää. Lämpimiä ihmisiä löytyy kaikkialta, kun muistaa itsekin säilyä välittömänä. Silti, reppu selässä tällaiset asiat tuntuvat helpommilta. Silloin sinua ei nähdä taustaasi vasten, vaan sinä mitä olet juuri siinä hetkessä. Menneisyyden virheet tai tulevaisuuden odotukset eivät paina. Olet vain sitä, mitä olet kävellessäsi vieraan kaupungin kadulla tai pystyttäessäsi telttaa tuntemattoman vuoren juurelle.
"Hän nautti kiertelystä juuri siksi, että sai tutustua uusiin ihmisiin tarvitsematta olla päivittäin tekemisissä heidän kanssaan. Kun näkee samat kasvot joka päivä, niistä tulee osa elämää. Ja kun niistä tulee osa elämää, oman elämänkin olisi muututtava toisten toiveiden mukaiseksi. Ellei niin käy, ihmiset ärsyyntyvät. Kaikilla tuntuu olevan selvä käsitys siitä miten muiden olisi elettävä, vaikka he eivät tiedä itsekään kuinka eläisivät oman elämänsä." - Paulo Coelho
Seuraavaan seikkailuun haluaisin kuitenkin heittäytyä jonkun kanssa. Vaikka nautin irrallisuudesta ja merkityksettömyyden tunteesta, kaipaan silti vierelleni sitä, joka näkee minut taustaani vasten. Sitä, joka tietää enemmän, kuin mitä hänelle kertoo ja joka haluaa jakaa seikkailunsa kanssani. Sillä siitä ei pääse mihinkään, että jaettu ilo on paras ilo ja jaettu suru kevyempi kantaa.
And so it has been found again. That feeling, that had always been there but disappeared about a year ago. Sometimes it has been so strong, that it felt like it was ripping my inside out. Other times it's been quietly smouldering in the back of my head. But it's always been in me. Lately I've thought I might have lost it, but today I found out I was wrong. My
urge to travel is still alive.
Travel fever is something you can't cure by wrapping yourself in a blanket or swallowing painkillers. It might get weaker as time passes by, but you can't make it disappear by anything else but traveling - if even that. I believe it's a chronic, perhaps heritable, disease. Some get it at young age, some later and others never.
“I was born lost and take no pleasure in being found.” - John Steinbeck
I live in a beautiful place, close to nature. I meet people from all over the world almost every day. Why yearn for more? A burning desire to travel is a sum of several different factors. It is longing for
freedom. Never before and never since have I felt as free as when traveling without any schedules, without a destination at all. It is the attraction to unknown. The feeling you get when you're following a path and have no idea what is waiting for you behind the next corner. It is longing for genuineness. When, due to various reasons, you as your genuine self meet others that are present, that make you feel warm inside, you never forget them.
"Perhaps the road is more important, than the destination." - Tove Jansson
All that can and should be found in one's everyday life. There's always the freedom of choice. One can find something new and surprising from the most familiar village, on the paths he tramples every single day. As long as you stay true to yourself, you'll find genuine people around you wherever you go. Still, when carrying a rucksack, these kind of things seem much easier. You're not seen against your background but in the present moment. The mistakes you might have made in your past or the expectations for your future are not weighing you down. You're exactly what you are while walking the streets of a foreign town or pitching your tent by the foot of an unknown mountain.
"We travel not to escape life, but for life not to escape us." - Unknown
The next time I dive head first into an adventure, I'd like to have someone beside me. Even if I enjoy the feeling of detachment and meaninglessness, I miss having a companion that sees me against my background. A companion, who knows more than he is told and who wants to share his adventure with me. We have a proverb in Finnish, according to which joy doubles up when shared, where as grief is only half as heavy, when you have someone carrying it with you. I believe that is a fact.
Joo, kyllä sen on oltava kroonista. Ja tällaiset postaukset sitä vasta ruokkivatkin! :D
VastaaPoistaOlen aivan samaa mieltä tuosta, että tutustakin paikasta voi ja kenties pitäisikin pyrkiä löytämään uutta ja jännittävää, kun vaan kulkee silmät ja mieli avoinna.