Siirry pääsisältöön

Ajattelemattomuudestakin

Oleminen on yhteytta kaikkeen. Se lahtee itsesta, eika sita voi alylla kasittaa. Se on meissa jokaisessa sisalla ja saavutettavissa. Sina et ole mielesi. Ajattelemme liikaa, ajattelu on meille riippuvuus, pakonomaista toistoa. Ajatuksemme muodostavat seinaman, joka eristaa meidat olemisesta, toisistamme ja ykseydesta. Mieli on tyokalu, joka pitaisi pystya halutessaan asettamaan sivuun, sulkemaan. Kuviteltu mina muodostuu menneesta ja tulevasta, joiden avulla mieli maarittaa meita ja nykyhetkea. Tuo mina ei ole todellinen mina. Mielen halut ovat pyrkimysta korvata olemisen ilo ulkoisilla asioilla, jotka lopulta aiheuttavat karsimysta. Karsimys aiheutuu nykyhetken vastustamisesta. Mieli pyrkii pakenemaan nykyhetkea, koska se voi elaa vain ajan, menneen ja tulevan kautta. Hyvaksy nykyhetki, vaikka se olisikin epamiellyttava. Ota se vastaan, kuin olisit sen valinnut ja tee siita ystavasi ja liittolaisesi.

Juuli laittoi minut lukemaan Eckhart Tollen Lasnaolon voimaa. Tai ei edes laittanut. Tartuin siihen itse. Luen jokaisen kappaleen kahdesti. Valilla pysahdyn miettimaan. Tai oikeammin yritan pysayttaa miettimisen, pysahtya kokonaan. En onnistu siina, viela. Ajattelijan roolista tietoisesti luopuminen tuntuu tavattoman hankalalta. Paassani kaikuva aani on niin pinttynyt minuuteeni, etta siita irti paaseminen vaatinee paljon harjoitusta. Osaan kuunnella ja tarkkailla muita ihmisia varsin tottuneesti, mutta katseen kaantaminen omaan itseensa on verrattoman vaikeaa. Ajatus sisaisesta, rationaalisesta analyytikostani luopumisesta kuulostaa paitsi rauhoittavalle, mutta myos pelottavalle. Tai ehka analysoin taas liikaa.

"Mieli saattaa 'vaieta' huikean kauneuden edessa. Aarimmainen fyysinen ponnistus tai jopa suuri vaara voivat myos saada mielen vaikenemaan. Yhtakkia on vain sisainen hiljaisuus. Ja siita hiljaisuudesta nousee aavistuksenomainen, mutta syva ilo, rakkaus, rauha."

Olen kokenut tallaisia lasnaolon hetkia. Tuolloin mieleni on tyhjentynyt, oloni tuntunut rauhalliselta ja autuaalta ja olen kokenut olevani vain tassa. Siina hetkessa, lasna. Niina hetkina ole aina ollut ulkona luonnossa. Olen ollut yksin leirissa vuorilla, seurannut tuntematonta polkua metsan syvyyksiin tai seissyt pakkasen kuorruttaman laiturin paassa loppumattoman hiljaisen tahtitaivaan alla. Olen ollut jotakin muuta kuin mieleni. Tiedan, etta todellinen mina olen siella jossakin, kaiken halinan takana. Tiedan, etta sen loytaminen on mahdollista.


En tieda kumpia kaivataan enemman, mokkapaloja vai meita, mutta vihjeesta olemme jo matkalla. Trailer Park Boys on kummallinen sarja, jota joku on ehka tullut katsoneeksi hieman liikaa. "You don't look that short." Siinapa lause, jota en ole tainnut ennen kuullakaan. Ihmiset osaavat olla hammentavia ja ihastuttavia, mutta aika ei koskaan anna armoa. Seuraavana aamuna omatuntoni vaivaa minua. Viimeisten vuosien yksinasuminenkaan ei kuitenkaan selita ihan kaikkea tai kay tekosyysta ikuisesti.

Chena Hot Springs siirtyy tuonnemmas. Onhan meilla viela joulukuu. Vaikka toisaalta tuntuu silta, etta juuri nyt en haluaisi lahtea Fairbanksista mihinkaan, olen iloinen siita, etta olemme lahdossa. Hevoset nauttivat saamastaan huomiosta. Ankaran talviturkin ja rasvavaraston itselleen kasvattanut Dan muistuttaa omasta ponistani, jota tulee ikava. Laukut odottavat pakkaamistaan, viimeinen paiva on aina paras.

Kommentit