Perjantai
Laukut on viety lentokentalle jo edellispaivan puolella. Ennen lentokoneeseen pakkautumista Chris jakaa kaikille pienet siniset pillerit. Unettava kipulaake on kuulemma lentomatkalaisen ilo. Nousemme ilmaan ja on lohduttavaa tietaa, etta palaamme pian takaisin. Viela ei tarvitse itkea.
Kolmen tunnin epamaaraisen torkkumisen ja koomailun jalkeen painumme alaspain, kohti Seattlea. Kaupunki on valomeri ja aurinko nukkuu viela. Vaihto on nopea ja portti heti vieressa, eikun seuraavaan koneeseen. Saamme vihdoin valiumimme nieltya ja nukumme sikeasti koko matkan. "Ma ku jossain vaiheessa herasin ja katoin, ni yks nukkuu menemaan suu auki." Kuolattomuudesta paatellen paa kuitenkin tarpeeksi takakenossa.
Dallas nayttaa ilmasta silta, kuin olisimme yhtakkia ylikansoitetun Pohjanmaan ylla. Hirvittavasti tiheita asuinalueita, viivasuoria teita, peltoja ja tasaista. Tasaisuutta silmankantamattomiin. Viimeinen kone on melkein ahdistavan pieni tuubi. Lento kestaa vain noin tunnin, mutta huumehien jalkimainingeissa siinakin ehtii torkkua. Olemme onnekkaita ja loydamme kaikki matkatavaramme. Seuraavaksi paasemme istumaan lentokoneen sijasta autoon.
Missouri muistuttaa Keski-Eurooppaa maisemiltaan varsin paljon. Ruoho tuoksuu ja puissa viela roikkuvat lehdet ovat loistavat punaisessa ja oranssissa. Ozarkeista on jaljella enaa kukkuloita. Tienvarsilla kyltit varoittavat hevosvankkureista ja naimmekin eraan miehen ajamassa kenties toista kotiin. "This is the amish country." Maisema ei reilussa tunnissa juuri muuten muuttunut, mutta laskeva aurinko varjasi sen lahes epatodellisen vaaleanpunaiseksi. Hetken taivaanranta hohti kultaisena, sitten valo painui mailleen.
Neonvaloin valaistu meksikolainen ravintola tarjoili jarjettoman hyvaa vegetarian quesadillaa. Huomenna tapaisimme Amandan, jota kuvaillaan mm. sanoilla weird ja dork, mutta jonka seurassa kuulemma viihtyisimme varmasti. "One thing you're gonna notice about this town, is that people here are grossly overweight." The american dream, eh?
Talo on ihana. Hurmaava. Kotoisa. Paljon puuta, kivea, antiikkia, jarjettoman suuri takka, terassit... Yhtaan ei valttamatta harmittaisi, jos joutuisi tallaisessa asumaan. En malta odottaa huomista paivanvaloa, jossa naemme, milta ymparillamme nayttaa. Ennen kaikkea paasemme tutkimaan pihalla lymyavaa rakennusta, jonka kerrotaan olevan SAUNA!
Lauantai
Aamulla heraan auringonpaisteeseen. Nousen istumaan ja hetken tuijotan ulos ikkunasta. Naen vihreaa, paljon vihreaa ja oranssinpunaisen tammen. Talo on tyhja ja keittion poydalla lappu. Terassilla voi kavella paljain jaloin ja tuuli tiputtelee lehtia maahan takapihan vanhasta tammesta. Kuorsaaja-Paananen heraa ja saunaa on mentava katsomaan heti. Kylla! Sauna se on! Ilmanvaihtoventtiili puuttuu ja kiukaan paikalla on tavallinen uuni. Uunin paalle pataan on keratty kivia. Meilla on kova luotto sen toimintakykyyn.
"Ne on varmaan lahteny takasi Alaskaan ja hyljanny meijat tanne." No, olisivat voineet huonommankin paikan valita, ihan hyvin kavi. Olemme tupsahtaneet keskelle idyllia. Meita ymparoivat vehreat kukkulat ja tuulessa kahisevat puut. Meilta puuttuu vain hevoset ja kuistilla kitaraa soittelevat cowboyt bootseineen. Paarynapuussa on viela paarynoita ja Judy esittelee meille vyotiaisen piiloja takapihalla. Antiikkikaupoissa voisi viettaa tunteja. Hot dog -radio muistuttaa Konstin Veerasta ja varikkaat keppihevoset Toysan Anterosta. Olisitte saaneet lahjoja, jos postikulut eivat olisi paatahuimaavia.
Achmanien kodin seinilla on kaikkea unisieppareista ja Kokopellista vanhoihin tyokaluihin. Itsetehdyt tacot ovat maukkaita. Amanda on viettanyt nelja vuotta merivoimissa ja hanen aidillaan on kokonainen huone sisustettuna amerikanlipuilla, kunniamerkeilla ja kaikenmaailman patriotismilla. Kutsu jaada yoksi kuulosti ennemminkin kaskylta, jota vastaan ei vaiteta.
Sunnuntai
Aamulla sankyymme monkii pieni, innokas yorkshirenterrieri, jonka nimi tarkoittaa joko teralehtia tai pyoran polkimia. Aamiaiseksi on tarjolla vohveleita siirapilla. Sitten intoa puhkuva perheenaiti kaskee meidat pihalle. Sammakot ovat piilossa ja majava hylannyt patonsa. Puumajaa ei loydy, mutta hairitsemme auringossa paistattelevaa kilpikonnaa.
Amanda ja hanen isansa haluavat vieda meidat Blue Springsille. Korkeissa puissa on osa lehdista viela jaljella. Huokoinen kivi on vanhaa merenpohjaa ja kulkemamme polku on aikanaan ollut intiaanien tallaama. Lahdevesi ei olekaan jaakylmaa, eika sita kuulemma kannata juoda. "Nearby farms and so on, you know..."
"Juuli, can you go in there for me?" Jannittava luola, johon ahtaanpaikankammoni ei paasta minua. Amanda ryomii perassa. Pian joku, joka kuulemma naytti tarantellalta, ajaa heidat ulos. Seuraamme polkua ylamakeen, joka nousee ja nousee. Lehdet kahisevat nilkoissa ja polku katoaa. Jossain vaiheessa on kaannyttava takaisin. Metsa ymparillamme laulaa ja sirkuttaa. Punertavien metsien ja vihreiden, mustan karjan taplittamien niittyjen keskella kiemurtelevaa tieta voisi seurailla loputtomiin. Aasien tehtavana on suojella lehmia kojooteilta.
Debs soittaa ja paadymme jaamaan toiseksikin yoksi. Mikas tassa ollessa! Lintulaudalle tiensa loytanyt nuori opossumiraukka hammentyy, kun sita osoittelee taskulampulla. Kaljuine hantineen se nayttaa tuhotoista yllatettynakin saalittavalta.
Laukut on viety lentokentalle jo edellispaivan puolella. Ennen lentokoneeseen pakkautumista Chris jakaa kaikille pienet siniset pillerit. Unettava kipulaake on kuulemma lentomatkalaisen ilo. Nousemme ilmaan ja on lohduttavaa tietaa, etta palaamme pian takaisin. Viela ei tarvitse itkea.
Kolmen tunnin epamaaraisen torkkumisen ja koomailun jalkeen painumme alaspain, kohti Seattlea. Kaupunki on valomeri ja aurinko nukkuu viela. Vaihto on nopea ja portti heti vieressa, eikun seuraavaan koneeseen. Saamme vihdoin valiumimme nieltya ja nukumme sikeasti koko matkan. "Ma ku jossain vaiheessa herasin ja katoin, ni yks nukkuu menemaan suu auki." Kuolattomuudesta paatellen paa kuitenkin tarpeeksi takakenossa.
Dallas nayttaa ilmasta silta, kuin olisimme yhtakkia ylikansoitetun Pohjanmaan ylla. Hirvittavasti tiheita asuinalueita, viivasuoria teita, peltoja ja tasaista. Tasaisuutta silmankantamattomiin. Viimeinen kone on melkein ahdistavan pieni tuubi. Lento kestaa vain noin tunnin, mutta huumehien jalkimainingeissa siinakin ehtii torkkua. Olemme onnekkaita ja loydamme kaikki matkatavaramme. Seuraavaksi paasemme istumaan lentokoneen sijasta autoon.
Missouri muistuttaa Keski-Eurooppaa maisemiltaan varsin paljon. Ruoho tuoksuu ja puissa viela roikkuvat lehdet ovat loistavat punaisessa ja oranssissa. Ozarkeista on jaljella enaa kukkuloita. Tienvarsilla kyltit varoittavat hevosvankkureista ja naimmekin eraan miehen ajamassa kenties toista kotiin. "This is the amish country." Maisema ei reilussa tunnissa juuri muuten muuttunut, mutta laskeva aurinko varjasi sen lahes epatodellisen vaaleanpunaiseksi. Hetken taivaanranta hohti kultaisena, sitten valo painui mailleen.
Neonvaloin valaistu meksikolainen ravintola tarjoili jarjettoman hyvaa vegetarian quesadillaa. Huomenna tapaisimme Amandan, jota kuvaillaan mm. sanoilla weird ja dork, mutta jonka seurassa kuulemma viihtyisimme varmasti. "One thing you're gonna notice about this town, is that people here are grossly overweight." The american dream, eh?
Talo on ihana. Hurmaava. Kotoisa. Paljon puuta, kivea, antiikkia, jarjettoman suuri takka, terassit... Yhtaan ei valttamatta harmittaisi, jos joutuisi tallaisessa asumaan. En malta odottaa huomista paivanvaloa, jossa naemme, milta ymparillamme nayttaa. Ennen kaikkea paasemme tutkimaan pihalla lymyavaa rakennusta, jonka kerrotaan olevan SAUNA!
Lauantai
Aamulla heraan auringonpaisteeseen. Nousen istumaan ja hetken tuijotan ulos ikkunasta. Naen vihreaa, paljon vihreaa ja oranssinpunaisen tammen. Talo on tyhja ja keittion poydalla lappu. Terassilla voi kavella paljain jaloin ja tuuli tiputtelee lehtia maahan takapihan vanhasta tammesta. Kuorsaaja-Paananen heraa ja saunaa on mentava katsomaan heti. Kylla! Sauna se on! Ilmanvaihtoventtiili puuttuu ja kiukaan paikalla on tavallinen uuni. Uunin paalle pataan on keratty kivia. Meilla on kova luotto sen toimintakykyyn.
Achmanien kodin seinilla on kaikkea unisieppareista ja Kokopellista vanhoihin tyokaluihin. Itsetehdyt tacot ovat maukkaita. Amanda on viettanyt nelja vuotta merivoimissa ja hanen aidillaan on kokonainen huone sisustettuna amerikanlipuilla, kunniamerkeilla ja kaikenmaailman patriotismilla. Kutsu jaada yoksi kuulosti ennemminkin kaskylta, jota vastaan ei vaiteta.
Sunnuntai
Aamulla sankyymme monkii pieni, innokas yorkshirenterrieri, jonka nimi tarkoittaa joko teralehtia tai pyoran polkimia. Aamiaiseksi on tarjolla vohveleita siirapilla. Sitten intoa puhkuva perheenaiti kaskee meidat pihalle. Sammakot ovat piilossa ja majava hylannyt patonsa. Puumajaa ei loydy, mutta hairitsemme auringossa paistattelevaa kilpikonnaa.
Amanda ja hanen isansa haluavat vieda meidat Blue Springsille. Korkeissa puissa on osa lehdista viela jaljella. Huokoinen kivi on vanhaa merenpohjaa ja kulkemamme polku on aikanaan ollut intiaanien tallaama. Lahdevesi ei olekaan jaakylmaa, eika sita kuulemma kannata juoda. "Nearby farms and so on, you know..."
"Juuli, can you go in there for me?" Jannittava luola, johon ahtaanpaikankammoni ei paasta minua. Amanda ryomii perassa. Pian joku, joka kuulemma naytti tarantellalta, ajaa heidat ulos. Seuraamme polkua ylamakeen, joka nousee ja nousee. Lehdet kahisevat nilkoissa ja polku katoaa. Jossain vaiheessa on kaannyttava takaisin. Metsa ymparillamme laulaa ja sirkuttaa. Punertavien metsien ja vihreiden, mustan karjan taplittamien niittyjen keskella kiemurtelevaa tieta voisi seurailla loputtomiin. Aasien tehtavana on suojella lehmia kojooteilta.
Debs soittaa ja paadymme jaamaan toiseksikin yoksi. Mikas tassa ollessa! Lintulaudalle tiensa loytanyt nuori opossumiraukka hammentyy, kun sita osoittelee taskulampulla. Kaljuine hantineen se nayttaa tuhotoista yllatettynakin saalittavalta.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kerro.