Siirry pääsisältöön

Joulukuusivarkaissa

Kun lampotilasta voidaan puhua samalla luvulla seka celsiusasteina etta fahrenheiteina, ollaan jo sen verran viileissa lukemissa, etta sisatilat tuntuvat melko hyvilta. Turistikuva yliopiston kyltilla on toki tallaisena paivana kaytava ottamassa. Lounastamme Wolf Runissa, jonka pihalla kayn muutamaan otteeseen lumihangessa, Aggressio-Paanasen toimesta. Tarjoilijattaremme puhuu voimakkaalla aksentilla, jota muut eivat huomaa. "What? I think she sounded normal," ne sanovat. "No she didn't! She's Finnish! Nobody else has an accent like that!" Ja oikeassahan mina olin, kuten aina. Lappalaissyntyinen tytto oli tullut tanne vaihto-oppilaana joitakin vuosia sitten ja nyt hanella on paikallisen aviomiehen lisaksi vakaa aikomus jaada pysyvasti. Pohjoismaalaisilla on kuulemma moisia taipumuksia. Kay ilmi, etta he asuvat kaytannossa naapurissa, aivan satulinnatalon vieressa ja me saamme kutsun illalliselle. Miten veikeaa!

 Teddy, jonka Chris epailee olevan jonkun vanhan tuttunsa reinkarnaatio, on kiikutettava hassun elinlaakarisedan huomaan, jossa se paasee eroon haljenneesta hampaastaan. Pakkasta on Fahrenheitin sedan mukaan vain 26 astetta, joten Musher's Fieldin karsii kayda kiertamassa hevosen selassa. Paikallislehden hassu valokuvaajaseta bongaa meidat ohiajaessaan. Saa kuulemma hyvia kuvia. Keksienleivontaurakka alkaa pipareilla ja jatkuu suklaamuru- ja rusinakaurakeksein. Kotivaimot Mikkola & Paananen hoitavat osansa kunnialla, vaikka rusinakaurakeksit olisivatkin ehka sittenkin viihtyneet uunissa viela hetken verran kauemmin. Chena Hot Springs -suunnitelma on jalleen poydalla ja Debs lienee jo hyvaksynyt taipuvaisuutemme suunnitelmattomuuteen pyytaen vain ilmoittamaan, jos emme tulisikaan kotiin yoksi.

Willista, Toddista ja Karhuntappajasta koostuva matkaseurueemme auttaa minua hevosten ruokinnassa varsin tomerasti, eika onneksi huomaa taitavaa housujenratkaisemistemppuani. Paasemme vihdoin ahtautumaan Willin jeeppiin ja oikeasti matkaan. Pojat saavat kulutettua viinakaupan viskihyllyn edessa uskomattoman monta minuuttia. Elaman suuria ja tarkeita paatoksia, oletan. Jeeppi pomppii ja ryskyy kuoppaisella tiella, mutta vie kuin viekin meidat perille - kuiskausmiehen saestyksella. "This guy whispers his lyrics like nobody else."

(c) Chena Hot Springs Resort
Matkalla kuumalahdevesialtaaseen ehtii melkein jaatya ja vesi tuntuu hetken liian kuumalta. Hoyry tayttaa ilman ja jatkuvasti on oltava varuillaan hyokkaysten ja lumipallojen varalta. Vaara vaanii kaikissa suunnissa, niin veden alla kuin pinnallakin. Aitihahmo-Paananen pakotti minutkin altaaseen pipo paassa ja poikien mielesta se olikin aivan jarjettoman hyva idea - pipojen uittaminen nimittain. Vesi on kuumaa, ilma kylmaa ja kaikki lahestulkoon taydellista. Mutta. Viskipullo unohtui autoon! Hetken mahdollisuuksiaan punnittuaan ja ymparistoaan tarkkailtuaan pojat paattavat lahtea pinkomaan uimahousuissaan halki hankien ja lumisen parkkipaikan. He palaavat minuutin, tai ehka kahdenkin kuluttua hytisevina ja jaisina - viskipullon ja tunnottomien varpaiden kera. Kaikkea sita tekeekin ihminen alkoholinsa eteen.

Nalan ajamina ja enemman tai vahemman mustelmilla poistumme altaasta, kun hukkaan mennyt Uneksija-Paananenkin lopulta loytyy. Miehiset osapuolet toimivat kiireella ja rientavat tilaamaan meillekin ruokaa ennen keittion sulkemista. Ruokapoytaan on eksynyt pariskunta, joista viski oli tehnyt ystavia jo aiemmin. Ravintolasta on helppo siirtya baarin puolelle, jossa kersa laitetaan omalle tuolilleen, kun muut saavat istua isojen tyttojen ja poikien tuoleissa baaritiskilla. Karhuntappaja maistattaa drinkkejaan minulla niinkin salamyhkaisesti, etta baarimikkoakin naurattaa. Kotimatkalla kuiskausmies vaihtuu System Of A Downiin. Ethan ei ole kotona, eika meitakaan odoteta, joten paadymme jalleen kampukselle. Amerikkalaisten mielesta on kummallista, etta hillo ja voi paahtoleivan paalla ovat jotakin kummallista. "Then what do you put on your toast?" Mikko Alatalo ihastuttaa jalleen ja Todd puhuu siita, miten suomalaiset vievat takatukat niin korkeisiin sfaareihin, etteivat amerikkalaiset koskaan saata yltaa samalle tasolle. God Bless America vakuuttaa minut hanen maustaan elokuvien suhteen.

Stephanie pelastaa ja kyytii meidat kotiin aamupaivalla. Olimme kuulemma haisseet kaljalle. Syytan Kooma-Paanasta, joka on muuten varsin hulvatonta seuraa lyhyiden younien ja kofeiinittomuuden jalkeen. Uni tulee ennen maailmanloppua, joka jaa talla kertaa juhlimatta.


Illastamme Suzin luona, korkealla maenrinteella kaupungin vallanneen "jaasumun" ulottumattomissa. Taalla on kahdeksantoista fahrenheitin verran lampimampaa, kuin maen juurella. Ruokapoydassa kertoillaan tarinoita hurjilta nuoruusvuosilta. Kuumissa lahteissa hengaavien "lumiapinoiden" elama kuulostaa lahestulkoon kadehdittavalta. Karhuntappajan ilta on varattu hanen videodeitilleen Filippiineilla, mutta Will saapuu meita noutamaan. Ethan ei taaskaan ole kotona ja paadymme takaisin Chena Ridgelle. Megan liittyy seuraamme ja han onkin loistavaa juttuseuraa. Arkeologiaa opiskellut ja nykyaan antropologiaa opettava nainen on viettanyt paljon aikaa Saksassa, jonka kultturi kuulostaa ulkomaalaisen nakokulmasta muistuttavan omaamme varsin paljon. "So you smile more over here?" Yes sir, taalla hymyilemme tuntemattomillekin. Alastomuus on amerikkalaisille luonnotonta, enka mina ole ainoa, joka kokee saksan kielen vaikeaksi. Myos Todd loytaa tiensa joukkoomme ja paadymme katsomaan maailmankaikkeuden huonoimman elokuvan. Fact or Crap on peli, joka loppujen lopuksi herattaa vain liikaa vastaamatta jaaneita kysymyksia ja jota Todd ei onnistu voittamaan, vaikka keksii saannot itse. Kello on varkain onnistunut taas kiirehtimaan yli aamuviiden ja olohuoneen nurkassa seisoo varikkain jouluvaloin koristeltu luuranko. Tyydymme ratkaisuun, jossa me saamme Tilanvaltaaja-Paanasen kanssa Willin sangyn ja mies itse nukkuu sohvalla.

Pakkasasteita on vielakin liikaa ja olemme kotona juuri sovitulla minuutilla. Keksit joulupukkilautasineen kaariytyvat sellofaaniin ja Rautahermo-Paananen elakoityy lahjanarunkiharrushommista. Lahdemme Debbyn mukaan maukkaan joulun lahettilaiksi. Colleenin tyttarenpoika ilahtuu kekseista niin, etta varastaa ne kasistani. Nelivuotias hulivili koettelee hermojani jo kymmenminuuttisen vierailun aikana. Stephanie yllattaa kolmannella koiralla, eika pikkuinen Wyatt osaa paattaa mika keksi nayttaa herkullisimmalle. Lorin ja Brianin koti on ihana, kotoisa mokki, jonka kirjahylly nayttaa kaikkea muuta kuin tylsalta ja jota koristavat niin eskimoiden valaan selkanikamista valmistamat kasvot, mursun torahampaat kuin perinteiset raudasta ja luusta askarrellut kalastuskoukutkin.

"The time has come to listen to the frightened moans of our fellow brothers and sisters and indeed the earth itself in pain. Perhaps the future of the world would be in better hands if we forgot about discovering something new and concentrated on recovering our past."
- Marlo Morgan

Aamupaiva tayttyy porkkanakakusta, jonka liian tumma olemus epailyttaa Debbya. Konstia hammentaa muistilappu Johannasta ja Juliasta. Miksi sen pitaisi Tukiaisen kaksikolle jouluterveisia lahettaa? Naapurustosta ei loydy sopivaa kuusta varastettavaksi, joten on lahdettava Salchaan. Hetken hangessa tarvottuamme olemme loytavinamme hyvannakoisen kuusen - naapurin tontilta tietysti. Sita autolle raahatessa lahes neljassakymmenessakin pakkasasteessa tulee hiki. Lyn on yhta ihana, kuin aina ennenkin ja miehensa nauraa saamalleen lentokoneenkorjaussetille, joka koostuu kuudesta erilaisesta teipista. Matt harkitsee koulun vaihtoa ja rakastaa porkkanakakkua.

Heraan puheluun Suomesta, jossa kuulemma uskotaan jarjestettyihin avioliittoihin. Alkaa luulkokaan, ei se niin helppoa ole. Joulukuusemme nayttaa paljon surkeammalta, kuin eilen. Peitamme saalittavan puuraukan valoihin ja koristeisiin niin, ettei sen kaljuutta enaa erota. "Hei Johanna, me ollaan jenkeissa. Hoidetaan taa nyt niiden tavalla." Jouluaattopaivana hevoset paasevat vihdoin eroon loimistaan, sisalla siivotaan ja me viimeistelemme joululahjamme. Lori ja Brian tuovat illalliselle tullessaan mukanaan myos Isacin, Lorin pojan. Nuorimies pelaa jaakiekkoa Kanadassa ja on niin pitka, etta Chriskin nayttaa varsin pienelta hanen rinnallaan. Joululaatikoiden, kinkun ja muun meille perinteisen joulusapuskan sijaan illallistamme hirvipaistia, joka tosin tuo mieleen karjalanpaistin. Ilta jatkuu reilusti yli puolenyon ja on taynna naurua. Viinipullo avataan toisensa jalkeen, eika Jatsi-Paananen ole toivottu vierustoveri.

Joulupaivan aamu on kiireeton ja lammin: pakkanen on pudonnut alle viidentoista celsiusasteen. Debs rakastaa saamiaan korvakoruja ja Chris tuskin ottaa uusia villasukkiaan pois jaloistaan enaa ikina. Ne suovat hanelle yli-inhimillisia ominaisuuksia. Saan Debbylta nahkakantisen paivakirjan ja Teresa on lahettanyt minulle villapaidan. Laurel paasee vihdoin ratsastamaan ja Dusty tuntuu aivan ponilta. Toimii taydellisesti, ihana mies. Koiravaljakoiden ura on laitettu kuntoon ja valjakoista ensimmainen lammittelee pellon toisella laidalla. Koirat ulvovat parkkipaikalla ja kullanvarinen aurinko roikkuu taivaanrannassa, juuri ja juuri vuorten ylapuolella. Hyvaa joulua.

Kommentit