Karin lastaa meille mukaan pipareita, pullaa, myslipatukoita, termosmukit, paivakirjan ja vaikka mita. "Great to see you all grown up and sweet." Peter ei suostu lahtemaan, ennen kuin Hippi-Paananen on ampunut aseella edes kerran ja minun on naytettava esimerkkia. Nosso-Paanasen kasi on kaikkea muuta kuin vakaa ja neiti kiljaisee kovempaa, kuin ase itse. Antero Toysa lienee viela turvassa. Kun kello on jo liikaa ja kuskilla(kin) epaselvyyksia lentokentan sijainnista, alkaa minua jo huolettaa. Vannotan Peterin tulemaan Suomeen ja lahtemaan Alaskaan - viela jonain paivana.
Opimme, etta jos on ruumaan menevia laukkuja, ei alle puolta tuntia ennen koneen lahtoa ole enaa toivoakaan itsensa ja matkatavaroiden saamisesta lennolle. "Mua vaan naurattaa." Tunnin paasta lahtisi tonen lento ja jos mahtuismme siihen, ehtisimme viela jatkoyhteyksiimme. Istumme, odotame, odotamme, odotamme ja mina alan olla jo varma siita, ettei meille ole tilaa, vaikka yhdessa vastammekin vain yhta amerikaanoa. "Turha se on enaa pidatella, kun paska on jo housussa." Kuinka ollakaan koneessa on kuin onkin kaksi ylimaaraista paikkaa ja me saamme huokaista helpotuksesta. Niin vain selvittiin tastakin. "On kylla vahan huono taa, etta saa munailla niin paljon, kun huvittaa ja aina vaan kay hyva tuuri. Eihan sita ikina opi." Vieressani istuva tytto on matkalla tatinsa luokse Las Vegasiin. Talla matkalla tie on kuoppainen.
Vaihtuneesta lennosta huolimatta Atlantassa ei tarvitse edes kiirehtia. Vieressamme istuva pikkutytto ihmettelee meita ja hanen aitinsa sossottaa ja lauleskelee niin, etta toivon heidan istuvan seuraavalla lennolla ihan misa tahansa, paitsi kuuloetaisyydella minusta. Onneksi toiveeni myoskin toteutuu. Viereeni paatyva mies nauraa The Campaign -elokuvalle vaarissa kohdissa. Seattlessa ravintolamyyja uhkailee minun jaavan ruuatta, jollen luovuttaisi hanelle yhta takuistani ja viimeisella lennolla nukun melko autuaasti koko matkan. Mokkiin kahlatessa kengat keraavat lunta, mutta sisalla on lammin. On ihana olla taalla taas.
Paivanvaloa on vain reilun neljan tunnin verran, mutta pimeys ja kylmyys eivat masenna minua lainkaan, painvastoin tunnen olevani taynna energiaa! Hevoset nauttivat saamastaan huomiosta. Jaa on tarttunut niiden turkkeihin varsin tiukasti. Suitsimme kaksi ja tarpeeksi monen yrityksen jalkeen minakin paasen ratsuni selkaan. Tallaamme pellolle oman polun. Cody joutuu nostelemaan jalkojaan ja ravaaminen naurattaa. Hevosen kehon lampo tuntuu reisissa ja pakkanen kutittelee poskilla. Elama tuntuu taydelliselta juuri tassa hetkessa.
Emme malta pysya poissa hevosten kyydista seuraavanakaan paivana. Levea, pehmea selka ja reipas, joustava askel hangessa. Paksu vaatekerros pitaa kylmyyden loitolla iholta. Luminen maisema on niin kaunis ja tama hiljaisuus on pehmea ja turvallinen. Scout nayttaa lumilapion ja harjan kanssa ahkeroinnin jalkeen taas autolta ja poskeni punoittavat. Hobitti ei tayta liian suuria odotuksiani, muttei ole huonokaan. Rakastun kaapioiden lauluun. Uljaan automme lammitys ei toimi, eika huurustuva tuulilasi helpota nakyvyytta lainkaan. Ajan nena rattia viistaen kuin kunnon tummu ainakin. Karhuntappaja askartelee kasviskeiton kimpussa, Mike opiskelee geologiaa, Toddin aiti on hanen opettajansa ja Dave oli saanut potkut tanaan. Beavis & Buttheadin huumori ei pure.
Naisten satasen maailmanennatykset juostan suihkumarkina pyyhe paalla kolmenkymmenen asteen pakkasessa. Debs haluaa pakata mukaamme suuren laukullisen lamminta vaatetta ja ruokatarpeita. Tiedan vastustelun olevan turhaa, joten en edes yrita. Kun pakkanen on kivunnut tarpeeksi korkealle, saavat hevosetkin takit paalleen. Loimienpukemisoperaatio vaikuttaa olevan toivottu tapahtuma kaikkien muiden, paitsi Danin mielesta. Illalla saamme kuulla suunnitelmanmuutoksesta, joka pitkan jahkailun jalkeen varmistaa Chena Hot Springs -reissun peruuntuneen. Auton ja kuskin loytyminen on jopa niin hankalaa, ettemme mekaan paase illanviettoon edes kampukselle. Scoutista ei nailla pakkasilla lahde kuin saalittavaa mongerrusta. Harmittaa.
Chris purnaa siita, miten nykyajan nuoret miehet ovat holtittomia ja kurjia ihmisia, kun eivat osaa suunnitella ja kuinka hanta huolettaa, etta vietamme aikaa moisten nahjusten seurassa. Mieleni tekisi kaskea hellittaa vahan. Olemme itse yleensa aivan yhta huonoja suunnittelemaan yhtaan mitaan ja mita sita turhia suunnittelemaankaan, kun suunnitelmat tuppaavat lopulta kuitenkin aina muuttumaan. Ja sitapaitsi eilinen kuskimme jatti lahtematta, koska oli "liian kunollinen". Onko se nyt sitten huono asia?
Dan oli paattanyt, etta on mieluiten alasti. Kyllapa silla onkin laskia, milla lammittaa. Me puemme paallemme vaatekerroksen toisensa jalkeen ja lahdemme kavelylle. Kolmekymmentaviisi miinusmerkkista celsiusastetta eivat riita syyksi pysytella koko paivaa sisatiloissa. Nenan yli vedetty kaulaliina huurtuu, ripset jaatyvat toisiinsa eika kameran akku kesta satulinnatalolle asti. Arja Koriseva laulelee kultaisesta joulusta jossakin aivojeni sopukoissa ja taivas punertaa. Kaikessa tassa kylmyydessa on jotakin hyvin lamminta.
Opimme, etta jos on ruumaan menevia laukkuja, ei alle puolta tuntia ennen koneen lahtoa ole enaa toivoakaan itsensa ja matkatavaroiden saamisesta lennolle. "Mua vaan naurattaa." Tunnin paasta lahtisi tonen lento ja jos mahtuismme siihen, ehtisimme viela jatkoyhteyksiimme. Istumme, odotame, odotamme, odotamme ja mina alan olla jo varma siita, ettei meille ole tilaa, vaikka yhdessa vastammekin vain yhta amerikaanoa. "Turha se on enaa pidatella, kun paska on jo housussa." Kuinka ollakaan koneessa on kuin onkin kaksi ylimaaraista paikkaa ja me saamme huokaista helpotuksesta. Niin vain selvittiin tastakin. "On kylla vahan huono taa, etta saa munailla niin paljon, kun huvittaa ja aina vaan kay hyva tuuri. Eihan sita ikina opi." Vieressani istuva tytto on matkalla tatinsa luokse Las Vegasiin. Talla matkalla tie on kuoppainen.
Vaihtuneesta lennosta huolimatta Atlantassa ei tarvitse edes kiirehtia. Vieressamme istuva pikkutytto ihmettelee meita ja hanen aitinsa sossottaa ja lauleskelee niin, etta toivon heidan istuvan seuraavalla lennolla ihan misa tahansa, paitsi kuuloetaisyydella minusta. Onneksi toiveeni myoskin toteutuu. Viereeni paatyva mies nauraa The Campaign -elokuvalle vaarissa kohdissa. Seattlessa ravintolamyyja uhkailee minun jaavan ruuatta, jollen luovuttaisi hanelle yhta takuistani ja viimeisella lennolla nukun melko autuaasti koko matkan. Mokkiin kahlatessa kengat keraavat lunta, mutta sisalla on lammin. On ihana olla taalla taas.
Paivanvaloa on vain reilun neljan tunnin verran, mutta pimeys ja kylmyys eivat masenna minua lainkaan, painvastoin tunnen olevani taynna energiaa! Hevoset nauttivat saamastaan huomiosta. Jaa on tarttunut niiden turkkeihin varsin tiukasti. Suitsimme kaksi ja tarpeeksi monen yrityksen jalkeen minakin paasen ratsuni selkaan. Tallaamme pellolle oman polun. Cody joutuu nostelemaan jalkojaan ja ravaaminen naurattaa. Hevosen kehon lampo tuntuu reisissa ja pakkanen kutittelee poskilla. Elama tuntuu taydelliselta juuri tassa hetkessa.
Emme malta pysya poissa hevosten kyydista seuraavanakaan paivana. Levea, pehmea selka ja reipas, joustava askel hangessa. Paksu vaatekerros pitaa kylmyyden loitolla iholta. Luminen maisema on niin kaunis ja tama hiljaisuus on pehmea ja turvallinen. Scout nayttaa lumilapion ja harjan kanssa ahkeroinnin jalkeen taas autolta ja poskeni punoittavat. Hobitti ei tayta liian suuria odotuksiani, muttei ole huonokaan. Rakastun kaapioiden lauluun. Uljaan automme lammitys ei toimi, eika huurustuva tuulilasi helpota nakyvyytta lainkaan. Ajan nena rattia viistaen kuin kunnon tummu ainakin. Karhuntappaja askartelee kasviskeiton kimpussa, Mike opiskelee geologiaa, Toddin aiti on hanen opettajansa ja Dave oli saanut potkut tanaan. Beavis & Buttheadin huumori ei pure.
Chris purnaa siita, miten nykyajan nuoret miehet ovat holtittomia ja kurjia ihmisia, kun eivat osaa suunnitella ja kuinka hanta huolettaa, etta vietamme aikaa moisten nahjusten seurassa. Mieleni tekisi kaskea hellittaa vahan. Olemme itse yleensa aivan yhta huonoja suunnittelemaan yhtaan mitaan ja mita sita turhia suunnittelemaankaan, kun suunnitelmat tuppaavat lopulta kuitenkin aina muuttumaan. Ja sitapaitsi eilinen kuskimme jatti lahtematta, koska oli "liian kunollinen". Onko se nyt sitten huono asia?
Dan oli paattanyt, etta on mieluiten alasti. Kyllapa silla onkin laskia, milla lammittaa. Me puemme paallemme vaatekerroksen toisensa jalkeen ja lahdemme kavelylle. Kolmekymmentaviisi miinusmerkkista celsiusastetta eivat riita syyksi pysytella koko paivaa sisatiloissa. Nenan yli vedetty kaulaliina huurtuu, ripset jaatyvat toisiinsa eika kameran akku kesta satulinnatalolle asti. Arja Koriseva laulelee kultaisesta joulusta jossakin aivojeni sopukoissa ja taivas punertaa. Kaikessa tassa kylmyydessa on jotakin hyvin lamminta.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kerro.