Will saapuu kuin saapuukin ratsastamaan, reippaana kuin partiopoika. Cody on aloittelijaratsu parhaasta paasta, eika sen kyydissa pelota ainakaan vauhti. "Now you're ready for Mongolia." On pidettava kaakaotauko, jotta jaatyneet jasenet saadaan sulateltua. Meganin leipomat keksit ja muffinsit maistuvat mainioille ja Will voittaa elamansa ensimmaisessa Yatzyssa. Aloittelijan tuuria! Han tarjoutuu auttamaan urakassa, joka koostuu jaatyneen hevosenpaskan siirtamisesta paikasta toiseen ja typeriahan me olisimme, jos moisesta tarjouksesta kieltaytyisimme.
Internetin ihmemaailma ilostuttaa, koska aiemmilla reissuilla tavatut ihmiset ovat minun olemassaoloani muistaneet. On mentava kaymaan niin Galwayssa kuin Lontoossakin. Ei haittaa! Myoskin innostuttaa aarettomasti, koska Dublinissa on meidan kanssamme samaan aikaan myos Dropkick Murphy's!
Danin ilme Stuntti-Paanasen noustessa sen selkaan antaa odottaa vahintaankin kunnon pukkisarjaa. Sita ei kuitenkaan tule, vaan ongelma on ennemminkin siina, etta laski ei liiku. Emme uskalla lahtea Musher's Fieldille koettamaan onneamme koirien sekaan hevosten kanssa, mutta tarvomme sinne omin jaloin koiravaljakoita tollistelemaan. Taivas on kaunis. Mina saan kerrankin kostettua Riitapukari-Paanaselle ja tonaistya sen hankeen - toki lennan sinne tuttuun tapaan itsekin. Useamman kerran.
Parin tunnin johdon paassa tonottamisen jalkeen Scout lahtee kuin lahteekin kayntiin. Jaahdytysneste oli kuulemma ollut lopussa ja kas, yhtakkia meilla onkin auto, joka todella lampiaa sisalta. Laitan Janishousu-Paanasen ajamaan, jotta tietaa olla onnellinen jatkossa (kirjaimellisesti) pelkaajan paikalla matkustaessaan. UAF:n museon nayttely on kattava ja mielenkiintoinen, kuten muistelinkin, enka vielakaan tajua miten ne fossiilit oikein syntyvat. Huoneeseen, johon mennaan kuuntelemaan maailmaa, voisi nukahtaa ja Shoppailija-Paanasen joutuu melkein raahaamaan ulos museokaupasta. Itse pystyn lahtemaan ostamatta yhtakaan kirjaa, mista olen varsin ylpea.
Chris on kokannut illalliseksi superherkullisia ravioleja ja kertoo pitaneensa Willista. Hyva, saapahan mielenrauhan. Jaljempana mainittu pitaa kunnollisen kaverin imagoaan ylla saapuen hakemaan meita hieman etuajassa. Kaymme poimimassa mukaamme myos Ethanin, joka todella on kotona talla kertaa.
"We didn't think you do exist."
"There are hopes I didn't exist, but then there's the reality."
Django, johon maksamme lipuista turhaan, silla tarkastajaa ei nay mailla halmeilla, yllattaa minut positiivisesti. Vaikka valilla tekeekin mieli itkea ihmisten julmuutta, on elokuvassa varsin hyva tarina ja pidan seka hahmoista, etta nayttelijoista kovasti. Kotiin palatessamme taysikuu paistaa niin kirkkaasti, etta jos hevosemme olisivat omiani, olisin oitis ahtamassa paalleni vaatekerrosta toisensa jalkeen ja lahdossa oiselle tunnelmaratsastukselle.
Loydamme pedikyyripaikkaan ensimmaisella yrittamalla: siis kertaakaan eksymatta! Uskomatonta. Korotetulla tuolilla istuminen jonkun rapeltaessa jalkojani tuntuu kerta kerralta vahemman epamukavalta, mutten vielakaan ymmarra, miksi maksaisin moisesta puolituntisesta yli neljankymmenen taalerin verran. Lainaamme Stephanielta HDMI-kaapelin ja paasemme jakamaan isantavaellemme suomalaisia kulttuurielamyksia (joiden ohi Chris tosin nukkuu) Rare Exportsin ja Joulutarinan muodossa. Kummallisuudestaan huolimatta ensin mainittu saa hyvan vastaanoton. Jalempi viela paremman. Antti Tuisku naurattaa vielakin.
Heti valoisan tultua suuntaamme Lorin luokse. Tehtavanamme on kulkea ympariinsa ja laskea lintuja. Christmas Bird Count on vuotuinen joulunjalkeinen lintujenlaskentapaiva, jonka tarkoituksena on siis kartoittaa alueen linnustoa. Vajaassa neljassa tunnissa bongaamme vaivaiset viisi lajia. Ulkoilu kuitenkin maittaa ja kaveleskellessa palataan elaman peruskysymyksien aarelle, kuten siihen, mita eroa on kuistilla ja terassilla. Entas terassilla ja parvekkeella?
Olemme varanneet poydan italialaisesta ravintolasta puoli kuudelta ja saavumme tyylikkaasti myohassa. Tarjoilijamme onnistuu jotenkin jattamaan minut taysin ruuatta. Will kay "valittamassa" ja saa kostoksi Synttari-Paanaselle synttarijaatelon seka laulavia tarjoilijoita. Mina en koskaan saa luvattua ilmaista jalkiruokaa, mutta syyta mielensa pahoittamiseen ei ole, silla Debbyn leipoma syntymapaivakakku on herkkua.
Kuten ounastelinkin, ilta jatkuu ilman Stephanieta, jonka poikaystavan luulen jarruttelevan hanta. Se harmittaa minua. Ethan tayttaa viidennen paikan jo tutuksi kayneesta jeepista ja suuntaamme kohti paljonpuhuttua Marlinia. Minun ujuttamisekseni sisalle tarvitsemme aukottoman suunnitelman lisaksi luonnollisesti myos koodinimet. Papa Smurf, Goat Cheese, Grey Fox, Dwarf ja Diaperpants, tiimi koossa. Muut menevat sisalle ja mina ja Todd - siis Grey Fox - jaamme ulos odottamaan koodilausetta, joka kertoisi Yankeesien voittavan mestaruuden tana vuonna, eli toisin sanoen reitin olevan selva. Kylma tulee, mutta koodia ei kuulu, joten Todd - siis Grey Fox - paattaa yrittaa perinteisella tyylilla: aidan yli parvekkeelle. Mina seison jalat tukevasti maassa ja tunnen oloni maailmanluokan rikolliseksi, mutta Todd - siis Grey Fox - paasee kuin paaseekin kipuamaan ylos. Minun sinne nostamiseni ei kuitenkaan luonnistu, etenkaan kun ketteryyteni tuntuu olevan samaa luokkaa kuin kilpikonnalla. Vihdoin reitti on selva ja paasemme sisaan ihan oikeasta ovesta, ongelmitta. Pihalle jaavat kylma ja Toddin tekema lumienkeli.
Kotoisassa baarissa nakyy kaikenmoisia naamoja. Politiikka on puheenaihe, josta ei kuulemma antropologiopiskelijan kanssa kannata ryhtya keskustelemaan. Joku kehuu karhuani vuolaasti, kun Ethan ja Todd ajautuvat vaittelemaan teknologisesta singulariteetista. Puheenaiheet vaihtelevat jaatyneista putkista pedofiliaan ja palaavat lahes poikkeuksetta elokuviin, joita en muista nahneeni. Seuraamme on liittynyt myos Mike, jonka tajuan vihdoin muistuttavan yla-asteen rinnakkaisluokalta tuttua poikaa. Hurmuri-Paananen hurmailee ja me poistumme baarista viimeisina, kun taksimme on tuloillaan. Illanvietto jatkuu meidan pikkuisessa mokissamme, jota kodiksi kutsumme ja kas kummaa, Karhuntappajan poissaollessa kuiskausmies kuulostaakin yhtakkia kaikkien mielesta hyvalle. Hiljalleen vaivumme kaikki vasymykseen ja Todd onnistuu karkaamaan kotiinsa. Me menemme nukkumaan vasta kun hevoset lienevat jo saaneen aamuruokansa.
Heraan taas aivan liian aikaisin, vaivaisten kolmen tunnin younien jalkeen. Nojatuoliin sammuneen Ethanin olo nayttaa kovin epamukavalta ja mina hiippailen pihalle kenenkaan paalle astumatta. Ulkona tuntuu lampimalle, eika isantavakemme ole huonolla tuulella ollenkaan. Olimme sittenkin onnistuneet olemaan hiljaa! Debs laittaa minut viemaan mokissa uinuville Ruususille kahvia ja Teddy toimii tehokkaana heratyskellona. Darra-Paananen taitaa olla viela humalassa. Keskustelu jatkuu eilisilla raiteilla, tosin hitaampana ja apaattisempana. Debsin valmistaman aamiaisen jalkeen pojat painuvat matkoihinsa. Koomailun sijaan mina loydan itsestani jotakin kummaa ylimaaraenergiaa, joka suuntautuu siivoamiseen. Luulin ennen, etta siivousinnon kaivamiseksi esiin vaaditaan tylsia koulutehtavia, mutta olin naemma vaarassa. Jannittavaa.
Internetin ihmemaailma ilostuttaa, koska aiemmilla reissuilla tavatut ihmiset ovat minun olemassaoloani muistaneet. On mentava kaymaan niin Galwayssa kuin Lontoossakin. Ei haittaa! Myoskin innostuttaa aarettomasti, koska Dublinissa on meidan kanssamme samaan aikaan myos Dropkick Murphy's!
Danin ilme Stuntti-Paanasen noustessa sen selkaan antaa odottaa vahintaankin kunnon pukkisarjaa. Sita ei kuitenkaan tule, vaan ongelma on ennemminkin siina, etta laski ei liiku. Emme uskalla lahtea Musher's Fieldille koettamaan onneamme koirien sekaan hevosten kanssa, mutta tarvomme sinne omin jaloin koiravaljakoita tollistelemaan. Taivas on kaunis. Mina saan kerrankin kostettua Riitapukari-Paanaselle ja tonaistya sen hankeen - toki lennan sinne tuttuun tapaan itsekin. Useamman kerran.
Parin tunnin johdon paassa tonottamisen jalkeen Scout lahtee kuin lahteekin kayntiin. Jaahdytysneste oli kuulemma ollut lopussa ja kas, yhtakkia meilla onkin auto, joka todella lampiaa sisalta. Laitan Janishousu-Paanasen ajamaan, jotta tietaa olla onnellinen jatkossa (kirjaimellisesti) pelkaajan paikalla matkustaessaan. UAF:n museon nayttely on kattava ja mielenkiintoinen, kuten muistelinkin, enka vielakaan tajua miten ne fossiilit oikein syntyvat. Huoneeseen, johon mennaan kuuntelemaan maailmaa, voisi nukahtaa ja Shoppailija-Paanasen joutuu melkein raahaamaan ulos museokaupasta. Itse pystyn lahtemaan ostamatta yhtakaan kirjaa, mista olen varsin ylpea.
Chris on kokannut illalliseksi superherkullisia ravioleja ja kertoo pitaneensa Willista. Hyva, saapahan mielenrauhan. Jaljempana mainittu pitaa kunnollisen kaverin imagoaan ylla saapuen hakemaan meita hieman etuajassa. Kaymme poimimassa mukaamme myos Ethanin, joka todella on kotona talla kertaa.
"We didn't think you do exist."
"There are hopes I didn't exist, but then there's the reality."
Django, johon maksamme lipuista turhaan, silla tarkastajaa ei nay mailla halmeilla, yllattaa minut positiivisesti. Vaikka valilla tekeekin mieli itkea ihmisten julmuutta, on elokuvassa varsin hyva tarina ja pidan seka hahmoista, etta nayttelijoista kovasti. Kotiin palatessamme taysikuu paistaa niin kirkkaasti, etta jos hevosemme olisivat omiani, olisin oitis ahtamassa paalleni vaatekerrosta toisensa jalkeen ja lahdossa oiselle tunnelmaratsastukselle.
Loydamme pedikyyripaikkaan ensimmaisella yrittamalla: siis kertaakaan eksymatta! Uskomatonta. Korotetulla tuolilla istuminen jonkun rapeltaessa jalkojani tuntuu kerta kerralta vahemman epamukavalta, mutten vielakaan ymmarra, miksi maksaisin moisesta puolituntisesta yli neljankymmenen taalerin verran. Lainaamme Stephanielta HDMI-kaapelin ja paasemme jakamaan isantavaellemme suomalaisia kulttuurielamyksia (joiden ohi Chris tosin nukkuu) Rare Exportsin ja Joulutarinan muodossa. Kummallisuudestaan huolimatta ensin mainittu saa hyvan vastaanoton. Jalempi viela paremman. Antti Tuisku naurattaa vielakin.
Heti valoisan tultua suuntaamme Lorin luokse. Tehtavanamme on kulkea ympariinsa ja laskea lintuja. Christmas Bird Count on vuotuinen joulunjalkeinen lintujenlaskentapaiva, jonka tarkoituksena on siis kartoittaa alueen linnustoa. Vajaassa neljassa tunnissa bongaamme vaivaiset viisi lajia. Ulkoilu kuitenkin maittaa ja kaveleskellessa palataan elaman peruskysymyksien aarelle, kuten siihen, mita eroa on kuistilla ja terassilla. Entas terassilla ja parvekkeella?
Olemme varanneet poydan italialaisesta ravintolasta puoli kuudelta ja saavumme tyylikkaasti myohassa. Tarjoilijamme onnistuu jotenkin jattamaan minut taysin ruuatta. Will kay "valittamassa" ja saa kostoksi Synttari-Paanaselle synttarijaatelon seka laulavia tarjoilijoita. Mina en koskaan saa luvattua ilmaista jalkiruokaa, mutta syyta mielensa pahoittamiseen ei ole, silla Debbyn leipoma syntymapaivakakku on herkkua.
Kuten ounastelinkin, ilta jatkuu ilman Stephanieta, jonka poikaystavan luulen jarruttelevan hanta. Se harmittaa minua. Ethan tayttaa viidennen paikan jo tutuksi kayneesta jeepista ja suuntaamme kohti paljonpuhuttua Marlinia. Minun ujuttamisekseni sisalle tarvitsemme aukottoman suunnitelman lisaksi luonnollisesti myos koodinimet. Papa Smurf, Goat Cheese, Grey Fox, Dwarf ja Diaperpants, tiimi koossa. Muut menevat sisalle ja mina ja Todd - siis Grey Fox - jaamme ulos odottamaan koodilausetta, joka kertoisi Yankeesien voittavan mestaruuden tana vuonna, eli toisin sanoen reitin olevan selva. Kylma tulee, mutta koodia ei kuulu, joten Todd - siis Grey Fox - paattaa yrittaa perinteisella tyylilla: aidan yli parvekkeelle. Mina seison jalat tukevasti maassa ja tunnen oloni maailmanluokan rikolliseksi, mutta Todd - siis Grey Fox - paasee kuin paaseekin kipuamaan ylos. Minun sinne nostamiseni ei kuitenkaan luonnistu, etenkaan kun ketteryyteni tuntuu olevan samaa luokkaa kuin kilpikonnalla. Vihdoin reitti on selva ja paasemme sisaan ihan oikeasta ovesta, ongelmitta. Pihalle jaavat kylma ja Toddin tekema lumienkeli.
Kotoisassa baarissa nakyy kaikenmoisia naamoja. Politiikka on puheenaihe, josta ei kuulemma antropologiopiskelijan kanssa kannata ryhtya keskustelemaan. Joku kehuu karhuani vuolaasti, kun Ethan ja Todd ajautuvat vaittelemaan teknologisesta singulariteetista. Puheenaiheet vaihtelevat jaatyneista putkista pedofiliaan ja palaavat lahes poikkeuksetta elokuviin, joita en muista nahneeni. Seuraamme on liittynyt myos Mike, jonka tajuan vihdoin muistuttavan yla-asteen rinnakkaisluokalta tuttua poikaa. Hurmuri-Paananen hurmailee ja me poistumme baarista viimeisina, kun taksimme on tuloillaan. Illanvietto jatkuu meidan pikkuisessa mokissamme, jota kodiksi kutsumme ja kas kummaa, Karhuntappajan poissaollessa kuiskausmies kuulostaakin yhtakkia kaikkien mielesta hyvalle. Hiljalleen vaivumme kaikki vasymykseen ja Todd onnistuu karkaamaan kotiinsa. Me menemme nukkumaan vasta kun hevoset lienevat jo saaneen aamuruokansa.
Heraan taas aivan liian aikaisin, vaivaisten kolmen tunnin younien jalkeen. Nojatuoliin sammuneen Ethanin olo nayttaa kovin epamukavalta ja mina hiippailen pihalle kenenkaan paalle astumatta. Ulkona tuntuu lampimalle, eika isantavakemme ole huonolla tuulella ollenkaan. Olimme sittenkin onnistuneet olemaan hiljaa! Debs laittaa minut viemaan mokissa uinuville Ruususille kahvia ja Teddy toimii tehokkaana heratyskellona. Darra-Paananen taitaa olla viela humalassa. Keskustelu jatkuu eilisilla raiteilla, tosin hitaampana ja apaattisempana. Debsin valmistaman aamiaisen jalkeen pojat painuvat matkoihinsa. Koomailun sijaan mina loydan itsestani jotakin kummaa ylimaaraenergiaa, joka suuntautuu siivoamiseen. Luulin ennen, etta siivousinnon kaivamiseksi esiin vaaditaan tylsia koulutehtavia, mutta olin naemma vaarassa. Jannittavaa.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kerro.