Siirry pääsisältöön

Kollektiivisesti

Christine todella on herännyt aikaisin, ollut ahkera ja siivoillut. Hänen puuhaillessaan bändihuoneessa ystävänsä kanssa me leikimme koripalloa. Keksimme säännöt ja pelaamme viiteenkymmeneen pisteeseen asti. Peli päätyttyä minun voittooni päätämme ottaa toisen, tällä kertaa kahdenkymmenen pisteen erän, jonka puolestaan voittaa Jonna. Christine antaa meille julisteita kotiinviemisiksi. Loppupäivä onkin oikeastaan vain odottelua, sillä emme ymmärrä tanskaa ja välillä tunnemme olomme - uskomatonta ehkä - liian "vanhoiksi ja viisaiksi" tässä entisestään nuorentuvassa seurassa.

Kuskimme saapuu vasta vähän ennen seitsemää, siis paria tuntia aiottua myöhemmin. Mies ei keskelle maantietä parkkeeratessaan anna kovin luotettavaa ensivaikutelmaa autoilutaidoistaan - eikä edes ole väärässä. Jumittuessamme liikenneruuhkaan kuski kiroilee vuolaasti ja vaihtelee hermostuenesti kaistalta toiselle Bob Marleyn laulaessa huolettomasti taustalla. "Baby don't worry about a thing, 'cause every little thing is gonna be alright." Kuljettajamme on nälkäinen ja haluaa pysähtyä syömään, eikä meistä ole estelemään, vaikka on jo myöhä ja meidän olisi vielä ilmaannuttava toisten ihmisten ovelle heidän vieraanvaraisuudestaan hyötymään. Lopulta pääsemme linja-autoasemalle, saamme ostettua liput ja huomaamme olevamme vieläpä oikeassa bussissakin.




Tällä kertaa löydämme majapaikkaamme yksin tein, kertaakaan eksymättä. Tunnistan keltaisen omakotitalon aiemmin näkemästäni kuvasta. Sen pihalla on kuusitoista polkupyörää ja muutamasta ikkunasta näkyy vielä valoa. "Kato, näiden seinään on maalattu toukka. Se syö omppua." Tina päästää meidät sisään ja näyttää huoneemme, jonka sänky vaikuttaa varsin mukavalta. Hän oli juuri kirjoittamassa hakukirjettä kouluun, josta valmistuisi kaiketi ulkoilma-aktiviteettien ohjaajaksi kansalaisopistoon. Olohuone lienee talon lämpimin osa. Kiharatukkainen Jeppe pitää välivuotta kirjallisuusopinnoistaan ja yrittää keksiä, mitä oikeasti haluaisi elämällään tehdä. Toinen samanniminen poika opiskelee meribiologiaa, kuten muutama muukin talon asukas. Hän kertoo lähtevänsä kesällä Grönlantiin. Opintotukien leikkaukset huolettavat. Israelista kotoisin oleva Kuba pohtii miten saisi hämähäkkiparin häädettyä huoneensa katosta ja ratkaisuksi hänelle tarjotaan luudanvarsi ja kissa. Minä viihdyn täällä jo nyt.





Mainiosti nukutun yön jälkeen on oiva nousta. Pestessäni hampaitani kylpyhuoneessa tapaan kaksi asukasta lisää. Tobias kertoo olleensa matkalla kouluun, kun hänen pyöränsä hajosi ja myöhästyneensä jo, joten enää ei tarvitsisi kiirehtiä. Robin on vasta tullut vierailulta vanhempiensa luota Saksasta ja muistuttaa ulkonäöltään kovasti erästä Belfastin language-exchangessa tapaamaani poikaa. Suihkujonoon olen liittynyt liian myöhään päästäkseni osalliseksi kuuman veden suomasta nautinnollisesta peseytymiselämyksestä.




Aamiaista nauttiessamme Robin kertoilee mielenkiintoisilta kuulostavista projekteista, joihin haluaisin ehdottomasti käydä tutustumassa, jos viipyisimme täällä yhtään pidempään. Nora, joka myöskin kuuluu talon saksalaisedustukseen, on joutunut flunssan kouriin ja päättänyt tänään jäädä kotiin. Me otamme tarjouksen vastaan ja merkitsemme liitutauluun, että illallisella olisi tänään kaksi henkilöä lisää.

Sää on aurinkoinen, mutta yksi ylimääräinen villapaita ei ole liikaa. Noin kuuden kartantarkastelukerran jälkeen löydämme rautatieasemalle. "Me ollaan kyllä hyviä tässä, ku mikään ei pysy mielessä kahta sekuntia kauempaa." Junalippu Malmöhön maksaa sataneljäkymmentäviisi Tanskan kruunua, sillä kyllähän meidät kaksi perheeksi lasketaan. Noudatamme Noran vihjettä ja suunnistamme kansallismuseoon, joka on ilmainen. Tanskan esihistorian, viikinkiajan sekä maailman kansojen parissa vierähtää niinkin monta tuntia, että joudumme kiiruhtamaan etnisten aarteiden ja powwow-näyttelyn läpi. Ulkona ei kuitenkaan vielä edes hämärrä, joten päätämme käydä Christianiassa käveleskelemässä. Ihailen värikkäitä taloja. "Entäs jos asuiski veneessä?"


Löydämme takaisin Betlehem -kollektiiviin pimeän tullessa. Talon asukkaat ovat täydessä touhussa ruuanlaitossa ja pian minä, Jonna sekä yksitoista muuta istumme kaikki yhden pöydän ääressä nauttien erittäin maukasta, vegaanista illallista, jonka raaka-aineista suurin osa on dyykattu. Illallispöydässä keskustellaan uuden, kommuuniksi sopivan talon valtaus- tai rahoitusmenetelmistä kaupungin ottaessa tämän kiinteistön takaisin haltuunsa ensi kuussa. Ranskalainen Francoise heittää ilmoille idean talon siirtämisestä ja pian Tobias on jo liitutaululla laskemassa edes yhden ihmisen nostamiseen tarvittavien heliumpallojen määrää. Kubalta udellaan, eikö hän voisi juutalaisena käyttää kultaansa yhteisen talon ostamiseen. Ilmapiiri on niin rento ja kotoisa, että siihen olisi helppo unohtua. Onko tämä yhteisö ainutlaatuinen vai voisimmeko luoda omamme?

Kuba, Francoise sekä Johan ja hänen tyttöystävänsä painuvat jonnekin kai jalkapalloa tapittamaan, kun me muut jäämme katsomaan videotykillä olohuoneen seinälle heijastettavaa dokumenttielokuvaa. Olen nähnyt The Lightbulb Conspiracyn aiemminkin, mutta edelleen se herättää ajatuksia ja tekee sekä surulliseksi että vihaiseksi.

Kommentit

  1. Suurkiitos inspiroivista reissukertomuksistasi ja tervetuloa takaisin!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kerro.