"Lyhyt rillipää" on kevätlukukauden vaihto-oppilaana Zwollessa ja hänen "pitkä ja parrakas" poikaystävänsä ahkerasti työnhaussa. Pariskunta on ihana. Heidän kanssaan on helppo tulla toimeen ja pidän heidän huumorintajustaan kovasti. Hollantilaiset ovat hirvittävän pitkää porukkaa. Olen tottunut tuijottamaan ihmisiä sieraimista sisään, mutta paikallisessa baarissa tunnen itseni todella polvenkorkuiseksi. Vaan mikäpä siinä, tanssilattialle hukkuminen on tavallistakin helpompaa.
Olen onnellinen päätöksestämme hypätä kimppakyytiin Groeningenista Hampuriin lauantaina, sillä sen ansiosta saamme viettää Zwollessa vielä toisen huolettoman päivän. Kirjoitan postikortteja terassilla, viltin alla, kuuman kaakaokupin äärellä ja otan varaslähdön pääsiäiseen Lidlin suklaamunilla. Isäntäpari askartelee illalliseksi keittoa, josta minä saan oman herkullisen kasvisvaihtoehdon. Luonamme vierailee muita vaihtoehtoja, joista yksi harrastaa capoeiraa ja kärsii lihaskrapulasta, toisella on maailman ihanin tukka ja kolmas on valvonut viimeiset kaksi vuorokautta. Minulle omistetaan kappale:
Lähdemme isäntäpariskuntamme kanssa neljästään baariin vielä hetkeksi. Minä juon elämäni ensimmäisen oluen (maistuu marjaisalta siideriltä, mutta olueksi sitä väittävät) ja totean, ettei System Of A Downia ole helppo tanssia. Kotimatkalla ei enää sada, mutta aamu herätyksineen on aivan liian lähellä.
Lauantaiaamuna seikkailemme juna-asemalle väsymyksen sumentamina ja jätämme Zwollen taaksemme. Groeningenissa on kylmä ja kyytiämme odotellessamme näytämme niin säälittäviltä, että eräskin nuorimies tulee kysymään, josko hän jotenkin voisi olla avuksi. Tummansininen Volkswagen Golf saapuu ja meidän lisäksemme kyytiin lähtee myös saksalainen mies, joka on matkalla Bremeniin ystäväänsä tapaamaan. Joudumme pysähtymään autokorjaamolla kiukuttelevan peilin takia ja minä luen hollanninkielistä Aku Ankkaa. Takahuoneesta raikuu äänekäs nauru, eikä kuljettajamme joudu maksamaan lyhyestä operaatiosta mitään. Minä torkun takapenkillä ja tunnen omantunnon pistoksen epäsosiaalisuuteni johdosta.
Hampurin keskustan turisti-info on meiltä ovelasti piilossa, mutta löytyy lopulta. Siellä täällä seikkailtuamme löydämme tämäniltaisen yöpaikkamme parin ylimääräisen mutkan jälkeen. "Tuleepahan ainaki muuten kartanluku tutuks!" Emäntämme Karina on kolmekymppinen matkatoimistovirkailija, joka on matkustellut yli kuudessakymmenessä maassa. Afrikka lienee asunnosta löytyvistä kirjoista ja koriste-esineistä päätellen kohteista rakkain. Hän haluaa, että piirrämme hänelle palmut. Saan pestyä tupakanhajun pois hiuksistani ja väsymys on läsnä. Naapuriamme ei väsytä. "Täälä meitsi on Hampurissa ja vaklaa saksalaisia yhen miehen kotibileitä, joissa kuunnellaan heviä ja karjutaan."
Liftariwiki antaa meille vinkin hyvästä liftauspaikasta. Ohitamme ihmisiä lumitöissä. Yksi sedistä hymyilee takaisin. Olimme kuitenkin unohaneet mm. sen, että nyt on sunnuntai ja päädymme kävelemään melko pitkästi, kunnes löydämme rampille vievälle tielle ja kappas vain: tien varressa käveleminen on laitonta. Kokeilemme kuitenkin liftata hetken, kunnes pyöräilevä vanhaherra meille ystävällisesti valaisee, että turhaahan se on. Seisomme bussipysäkillä karttaa tuijottaen ja yhtäkkiä kaikki tuntuukin hirvittävän hankalalta ja epämieluisalta. Olen salaa onnellinen Jonnan ehdottaessa, että hyppäisimme suosiolla junaan tai bussiin.
Junamatkan aikana maisema ehtii muuttua varsin keväiseksi ja Jonnan harmiksi taas takaisin talveen. Tanskan puolelle tultuamme tajuan olevani taas Skandinaviassa ja sekös vasta ilostuttaakin. Koldingin asemalta löydämme takkuiset Christinen ja Simonin, joista ensimmäinen olisi tämäniltainen emäntämme - ainakin tavallaan. Yöpyisimme nuorisotilassa, jossa saa viettää aikaa milloin vain, mutta nukkuminen on kiellettyä. Nämä takkupäät luokittelevat itsensä punkkareiksi. He elelevät yhteiskunnan tukirahoilla, mutta kannattavat anarkismia. Lienevät kuitenkin sieltä maltillisemmasta päästä. Aikomusta mennä kouluun tai töihin ei ole, mutta syrjäytyneisyydestä ei ole kyse. Valinta on heidän omansa. Nuoret ovat aktiivisia mm. bändihommissa ja antifasistisessa järjestötoiminnassa. Molemmat asuvat laittomasti siirtolapuutarhan pikkuruisissa mökeissä, jotka eivät kuulemma pysy oikein lämpiminä talvisin.
Nuorisotila on ennen ollut koulu, alkujaan mitä luultavimmin navetta. Sen seinät on vuorattu graffitiartistien taiteella sekä anarkistisilla postereilla. Käytettävissä on keittiön lisäksi tilat bänditreenaukseen, polkupyörien korjailupuuhiin, puukäsitöihin, maalaukseen sekä yleiseen hengailuun. Idea on minusta ylettömän hyvä. Nuorilla on paikka toteuttaa itseään, viettää aikaa keskenään ja yksinkertaisesti pysyä poissa kaduilta. Tilaa ei ole rajoitettu aukioloajoin, säännöin tai minkäänlaisin maksuin, vaan sen käyttäjät hallitsevat sitä yhteisönä.
Iltasella paikalle ilmaantuvat myös kaksi nuorempaa poikaa. Heistä toinen soittaa rumpuja Christinen ja Simonin bändissä ja pääsemmekin kuuntelemaan heidän treenejään. Edellisestä kerrasta on kuulemma yli vuosi aikaa, eikä kappaleitakaan ole kuin kolme. Musiikki on raakaa, vihaista ja lujalla, eikä meitä harmita, että harjoitukset loppuvat melko lyhyeen. Monican kullanarvoisella avulla saamme huomiselle kimppakyydin Kööpenhaminaan. Kylläpä nyt hymyilyttää. "I'll sleep in the kitchen and wake up early and make sure nobody knows we're sleeping here."
Olen onnellinen päätöksestämme hypätä kimppakyytiin Groeningenista Hampuriin lauantaina, sillä sen ansiosta saamme viettää Zwollessa vielä toisen huolettoman päivän. Kirjoitan postikortteja terassilla, viltin alla, kuuman kaakaokupin äärellä ja otan varaslähdön pääsiäiseen Lidlin suklaamunilla. Isäntäpari askartelee illalliseksi keittoa, josta minä saan oman herkullisen kasvisvaihtoehdon. Luonamme vierailee muita vaihtoehtoja, joista yksi harrastaa capoeiraa ja kärsii lihaskrapulasta, toisella on maailman ihanin tukka ja kolmas on valvonut viimeiset kaksi vuorokautta. Minulle omistetaan kappale:
Lähdemme isäntäpariskuntamme kanssa neljästään baariin vielä hetkeksi. Minä juon elämäni ensimmäisen oluen (maistuu marjaisalta siideriltä, mutta olueksi sitä väittävät) ja totean, ettei System Of A Downia ole helppo tanssia. Kotimatkalla ei enää sada, mutta aamu herätyksineen on aivan liian lähellä.
Lauantaiaamuna seikkailemme juna-asemalle väsymyksen sumentamina ja jätämme Zwollen taaksemme. Groeningenissa on kylmä ja kyytiämme odotellessamme näytämme niin säälittäviltä, että eräskin nuorimies tulee kysymään, josko hän jotenkin voisi olla avuksi. Tummansininen Volkswagen Golf saapuu ja meidän lisäksemme kyytiin lähtee myös saksalainen mies, joka on matkalla Bremeniin ystäväänsä tapaamaan. Joudumme pysähtymään autokorjaamolla kiukuttelevan peilin takia ja minä luen hollanninkielistä Aku Ankkaa. Takahuoneesta raikuu äänekäs nauru, eikä kuljettajamme joudu maksamaan lyhyestä operaatiosta mitään. Minä torkun takapenkillä ja tunnen omantunnon pistoksen epäsosiaalisuuteni johdosta.
Hampurin keskustan turisti-info on meiltä ovelasti piilossa, mutta löytyy lopulta. Siellä täällä seikkailtuamme löydämme tämäniltaisen yöpaikkamme parin ylimääräisen mutkan jälkeen. "Tuleepahan ainaki muuten kartanluku tutuks!" Emäntämme Karina on kolmekymppinen matkatoimistovirkailija, joka on matkustellut yli kuudessakymmenessä maassa. Afrikka lienee asunnosta löytyvistä kirjoista ja koriste-esineistä päätellen kohteista rakkain. Hän haluaa, että piirrämme hänelle palmut. Saan pestyä tupakanhajun pois hiuksistani ja väsymys on läsnä. Naapuriamme ei väsytä. "Täälä meitsi on Hampurissa ja vaklaa saksalaisia yhen miehen kotibileitä, joissa kuunnellaan heviä ja karjutaan."
Liftariwiki antaa meille vinkin hyvästä liftauspaikasta. Ohitamme ihmisiä lumitöissä. Yksi sedistä hymyilee takaisin. Olimme kuitenkin unohaneet mm. sen, että nyt on sunnuntai ja päädymme kävelemään melko pitkästi, kunnes löydämme rampille vievälle tielle ja kappas vain: tien varressa käveleminen on laitonta. Kokeilemme kuitenkin liftata hetken, kunnes pyöräilevä vanhaherra meille ystävällisesti valaisee, että turhaahan se on. Seisomme bussipysäkillä karttaa tuijottaen ja yhtäkkiä kaikki tuntuukin hirvittävän hankalalta ja epämieluisalta. Olen salaa onnellinen Jonnan ehdottaessa, että hyppäisimme suosiolla junaan tai bussiin.
Junamatkan aikana maisema ehtii muuttua varsin keväiseksi ja Jonnan harmiksi taas takaisin talveen. Tanskan puolelle tultuamme tajuan olevani taas Skandinaviassa ja sekös vasta ilostuttaakin. Koldingin asemalta löydämme takkuiset Christinen ja Simonin, joista ensimmäinen olisi tämäniltainen emäntämme - ainakin tavallaan. Yöpyisimme nuorisotilassa, jossa saa viettää aikaa milloin vain, mutta nukkuminen on kiellettyä. Nämä takkupäät luokittelevat itsensä punkkareiksi. He elelevät yhteiskunnan tukirahoilla, mutta kannattavat anarkismia. Lienevät kuitenkin sieltä maltillisemmasta päästä. Aikomusta mennä kouluun tai töihin ei ole, mutta syrjäytyneisyydestä ei ole kyse. Valinta on heidän omansa. Nuoret ovat aktiivisia mm. bändihommissa ja antifasistisessa järjestötoiminnassa. Molemmat asuvat laittomasti siirtolapuutarhan pikkuruisissa mökeissä, jotka eivät kuulemma pysy oikein lämpiminä talvisin.
Nuorisotila on ennen ollut koulu, alkujaan mitä luultavimmin navetta. Sen seinät on vuorattu graffitiartistien taiteella sekä anarkistisilla postereilla. Käytettävissä on keittiön lisäksi tilat bänditreenaukseen, polkupyörien korjailupuuhiin, puukäsitöihin, maalaukseen sekä yleiseen hengailuun. Idea on minusta ylettömän hyvä. Nuorilla on paikka toteuttaa itseään, viettää aikaa keskenään ja yksinkertaisesti pysyä poissa kaduilta. Tilaa ei ole rajoitettu aukioloajoin, säännöin tai minkäänlaisin maksuin, vaan sen käyttäjät hallitsevat sitä yhteisönä.Iltasella paikalle ilmaantuvat myös kaksi nuorempaa poikaa. Heistä toinen soittaa rumpuja Christinen ja Simonin bändissä ja pääsemmekin kuuntelemaan heidän treenejään. Edellisestä kerrasta on kuulemma yli vuosi aikaa, eikä kappaleitakaan ole kuin kolme. Musiikki on raakaa, vihaista ja lujalla, eikä meitä harmita, että harjoitukset loppuvat melko lyhyeen. Monican kullanarvoisella avulla saamme huomiselle kimppakyydin Kööpenhaminaan. Kylläpä nyt hymyilyttää. "I'll sleep in the kitchen and wake up early and make sure nobody knows we're sleeping here."
Kommentit
Lähetä kommentti
Kerro.